Siirry sisältöön

Yli 6 000 lasta enemmän voi kuolla päivittäin koronan heikentämien terveyspalveluiden vuoksi

UNICEF varoittaa koronakriisin kääntävän lapsikuolleisuuden kasvuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, ellei pikaisiin toimenpiteisiin ryhdytä.

Uutinen
Koronakriisi voi heikentää mahdollisuuksia turvalliseen synnytykseen. Tämä vauva syntyi Port Bouetin terveyskeskuksessa Norsunluurannikon pääkaupungin Abidjanin lähistöllä maaliskuussa. © UNICEF/UNI312803// Frank Dejongh

Yli 6 000 lasta enemmän voi kuolla päivittäin koronan heikentämien terveyspalveluiden ja takkuilevien rutiinitoimenpiteiden vuoksi, varoittaa YK:n lastenjärjestö UNICEF.

– Lapsikuolleisuuden vähentäminen on ollut valtava onnistuminen, joka nyt saatetaan hukata, sanoo Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

Yhteensä jopa 1,2 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta enemmän voi menehtyä seuraavan puolen vuoden aikana. Nämä mahdolliset kuolemat tulevat noin 2,5 miljoonan lapsikuoleman lisäksi.

Valtaosa kuolemista
on ehkäistävissä

Arvio perustuu Johns Hopkinsin yliopiston tutkijoiden analyysiin, joka on julkaistu lääketieteen aikakauslehti Lancetissa. Tutkimuksessa arvioidaan koronan vaikutuksia lapsikuolleisuuteen 118 matalan ja keskitulotason maassa.

Pahimmillaan terveyspalvelut voivat vähentyä 45 prosentilla, lapsikuolleisuus kasvaa 45 prosentilla ja äitiyskuolemat 39 prosentilla.

Suurin osa alle viisivuotiaista lapsista kuolee helposti ennaltaehkäistäviin syihin kuten ripuliin, keuhkokuumeeseen, aliravitsemukseen ja synnytykseen liittyviin komplikaatioihin.

Tutkijoiden mukaan koronakriisi tulee lisäämään erityisesti aliravitsemukseen liittyviä lapsikuolemia.

Lue lisää:

Lahjoita koronanvastaiseen työhön »

Julkaistu13.5.2020