Puoli miljoonaa ihmistä on ilman puhdasta vettä Koillis-Syyriassa – koronanvastainen työ vaarassa

Laita hyvä jakoon Whatsapp
24.3.2020

Vedentulo on keskeytynyt Koillis-Syyriassa sijaitsevalla vesiasemalla. Puhtaan veden puute vaikeuttaa koronaviruksen leviämisen pysäyttämistä.

Pieni pakolaislapsi leikkii ometekoisella lelulla Pohjois-Syyriassa sijaitsevalla Rojin leirillä. Hän vetää perässään tyhjää vesikanisteria. © UNICEF/UNI310462/Romenzi
Pieni pakolaislapsi leikkii ometekoisella lelulla Pohjois-Syyriassa sijaitsevalla Rojin leirillä. Hän vetää perässään tyhjää vesikanisteria. © UNICEF/UNI310462/Romenzi

Vedentulo on keskeytynyt Koillis-Syyriassa sjaitsevalla Alloukin vesiasemalla. Yhteensä 460 000 ihmistä on jäänyt ilman puhdasta vettä.

Alloukin vesiaseman toimintaa on häiritty useasti viime viikkoina.

Vesiasemalta saa puhtaan veden al Hassakehin kaupunki sekä muun muassa al Holin pakolaisleiri, jossa on edelleen myös suomalaisia äitejä lapsineen.

– Vettä ja vesipisteitä ei saa käyttää sodankäynnin ja politiikan välineenä. Kun näin tehdään, lapset kärsivät ensimmäisenä ja eniten, sanoo UNICEFin Syyrian maatoimiston johtaja Fran Equiza.

Syyriassa on juuri todettu ensimmäinen koronatapaus. UNICEF varoittaa koronan leviävän herkästi, jos puhdasta vettä ei ole saatavilla hyvän hygienian ylläpitämiseen.

UNICEF toimittaa pakolaisleirien perheille puhdasta vettä tankeilla, mutta se ei riitä kattamaan edes perustarpeita.

– Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua elämään päivääkään ilman puhdasta vettä. Puhdas vesi ja käsienpesu pelastavat henkiä, Equiza painottaa.

Lahjoita hätäapuun koronaa vastaan »

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.