Siirry sisältöön

Isku koulubussiin on pahinta, mitä Jemenin kriisissä on tapahtunut – näin UNICEF auttaa

UNICEF vaatii sodan osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet ja auttaa lapsia kaikin keinoin.

Uutinen
Haavoittunutta tyttöä hoidetaan Jemenissä Althwaran sairaalassa Hodeidahissa 9. kesäkuuta. Hän haavoittui, kun hänen perheensä yritti paeta taisteluita Aljahin alueelta Hodeidahissa. UNICEF toimitti sairaalaan muun muassa sidostarpeita, antibiootteja ja tarvikkeita suonensisäiseen nesteytykseen.

Pohjois-Saadassa tapahtuneessa ilmaiskussa torstaina on kuollut kymmeniä lapsia ja haavoittunut ainakin 35 ihmistä. Tarkkojen tietojen saantia vaikeuttaa paikan päällä vallitseva kaoottinen tilanne.

Koulubussi oli viemässä lapsia kesäleirille. Isku sattui vilkkaalla alueella, lähellä paikallista toria. Suurin osa uhreista oli alle 10-vuotiaita lapsia. Monilla lapsilla oli UNICEFin koulureppu.

Ensihätään UNICEF toimitti iskussa loukkaantuneita lapsia hoitavaan sairaalaan lisää lääkkeitä, jotta lasten henget saataisiin pelastettua. Sairaalaan on toimitettu muun muassa sidostarpeita, antibiootteja ja tarvikkeita suonensisäiseen nesteytykseen.

Jemenin lapset kärsivät eniten

UNICEF kuvaa tapahtunutta pitkään jatkuneen konfliktin pohjakosketukseksi, jota mikään ei oikeuta.

”Kuinka monen lapsen pitää vielä kärsiä tai kuolla, ennen kuin tilanteeseen saadaan muutos?” kysyy UNICEFin pääjohtaja Henrietta Fore.

Iskuista kouluihin, sairaaloihin ja muihin tavallisille ihmisille tärkeisiin kohteisiin on tullut karu osa arkipäivää. Viime viikolla uutisoitiin ilmaiskuista vesilaitoksiin.

Vuodesta 2015 jatkuneessa sodassa:

  • yli 2 400 lasta on kuollut
  • yli 3 600 lasta on loukkaantunut
  • yli 2 600 lasta on rekrytoitu aseellisiin ryhmiin
  • yli miljoona lasta on joutunut jättämään kotinsa
  • 1669 koulua on tuhoutunut tai kärsinyt vaurioita
  • yli 2 miljoonaa on joutunut keskeyttämään koulunkäynnin
  • 400 000 alle viisivuotiasta lasta kärsii vakavasta aliravitsemuksesta
  • yli 11 miljoonaa lasta on pikaisen humanitaarisen avun tarpeessa.

YK kuvaa Jemenin kriisiä maailman pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi.

Näin UNICEF auttaa

UNICEF on paikan päällä auttamassa kumppaneidensa kanssa. Työmme jakaantuu neljään osa-alueeseen:

  1. Puhdas vesi ja sanitaatio
    • Kunnostamme vesijärjestelmiä, toimitamme puhdasta vettä sekä vedenpuhdistustarvikkeita ja jaamme suola-sokeriliuospusseja ripulin aiheuttaman nestehukan hoitoon.
    • UNICEFin avulla yli 4 miljoonaa ihmistä saa puhdasta vettä
  2. Ravitsemus ja terveys
    • Toimitamme muun muassa lääkkeitä, erikoisvalmisteista ravintojauhetta ja maapähkinätahnapakkauksia, joiden avulla lapset toipuvat.
    • Tämän vuoden aikana 110 000 aliravitsemuksesta kärsivää lasta on saanut hoitoa
  3. Suojelu
    • Tarjoamme psykososiaalista tukea sodan uhreille, autamme yhdistämään sodan jalkoihin jääneitä lapsia perheidensä kanssa ja tiedotamme lapsia ja heidän yhteisöjään esimerkiksi miinoista.
    • Tämän vuoden aikana yksin miinatiedotuksemme on tavoittanut lähes 900 000 ihmistä.
  4. Koulunkäynti
    • Korjaamme kouluja, perustamme väliaikaisia kouluja ja koulutamme opettajia esimerkiksi psykososiaalisen tuen tarjoamisesta lapsille.
    • UNICEFin avulla on tänä vuonna korjattu 16 koulua ja 115 koulun vesipisteet.

 

 Auta Jemenin sodan lapsiuhreja.
Lähetä viesti AUTA numeroon 16110 ja lahjoita 10 euroa Jemenin lapsille.
Avullasi lapset saavat lääkkeitä ja hoitoa.

Tai lahjoita UNICEFin hätäapuun ja autat hädässä olevia lapsia.

Julkaistu10.8.2018