Siirry sisältöön

Puutteellisen imettämisen seuraukset maksavat satoja miljardeja vuosittain

Rintaruokinta on yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä pienten lasten kuolemia. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetysviikkoa.

Uutinen
Nigeriläinen Amina Garba imettää kuopustaan. © UNICEF/UN07288/Tremeau

Imettäminen ei ole yhdessäkään maailman valtiossa riittävän yleistä, kertoo UNICEFin ja Maailman terveysjärjestö WHO:n yhteistyökumppaneineen tekemä tutkimus. Raportin mukaan vain 40 prosenttia maailman alle puolivuotiaista lapsista on täysimetyksessä, eli saa ruuakseen vain äidinmaitoa. Tutkimus kattaa 194 maata, joista vain 23 maassa täysimetysprosentti on yli 60.

Imettäminen hyödyttää tutkimusten mukaan sekä lapsia että äitejä. Erityisen tärkeää äidinmaito on alle puolivuotiaille lapsille, joita se suojelee esimerkiksi keuhkokuumeelta ja ripulilta. Äideillä, jotka imettävät, on puolestaan pienempi riski sairastua munasarjasyöpään sekä rintasyöpään.

- Äidinmaito toimii kuin ensimmäinen rokotus. Se suojelee pieniä lapsia hengenvaarallisilta taudeilta ja antaa heille kaiken tarvittavan ravinnon, sanoo WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus.

Raportin mukaan noin neljän euron sijoitus vastasyntynyttä kohden riittäisi kasvattamaan imetysprosentin 50:een vuoteen 2025 mennessä. Samalla säästyisi arviolta 520 000 pienen lapsen henki. Lisäksi raportissa arvioidaan, että näin säästettäisiin 300 miljardia dollaria eli noin 255 miljardia euroa kymmenessä vuodessa, kun terveydenhuoltokulut laskevat ja tuottavuus nousee.

- Rintaruokintaan sijoittaminen on yksi tehokkaimmista keinoista, jonka valtio voi tehdä parantaakseen nuorimpien jäsentensä terveyttä sekä talouttaan ja yhteiskuntaansa, sanoo UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake.

- Kun jätämme sijoittamatta rintaruokintaan, teemme väärin sekä lapsia että äitejä kohtaan. Tällöin maksamme tuplahinnan: ihmishengissä ja menetetyissä mahdollisuuksissa.

Tutkimuksen mukaan maailman viidessä suurimmassa nousevassa taloudessa – Kiinassa, Intiassa, Indonesiassa, Meksikossa ja Nigeriassa – puutteellinen tuki rintaruokinnan edistämiseksi johtaa vuosittain 236 000 lapsen kuolemaan ja noin 119 miljardin dollarin eli reilun 100 miljardin euron tappioihin.

Rintaruokinnan yleisyyttä kasvatetaan muun muassa tiedotuskampanjoilla, tuetuilla vanhempainvapailla ja tekemällä imettäminen työpaikoilla helpommaksi.

Lue lisää aiheesta englanniksi UNICEFin imetyssivustolta

Tue UNICEFin työtä – liity kuukausilahjoittajaksi

Julkaistu1.8.2017