Siirry sisältöön

Ebolaepidemia ohi Länsi-Afrikassa – tuhannet lapset yhä avuntarpeessa

Lähes 23 000 huoltajansa menettänyttä lasta tarvitsee edelleen hoivaa ja tukea Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa, muistuttaa UNICEF.

Uutinen
Shirley Tarwaly istuu penkillä Liberian pääkaupungissa Monroviassa. Hän selvisi Ebolasta, mutta naapurit polttivat kaikki hänen vaatteensa ja hän asuu nyt siskonsa luona. © UNICEF/UNI181297/Grile

Liberian ebolaepidemia julistettiin tänään päättyneeksi, kun uusia tautitapauksia ei ollut ilmaantunut 42 päivään. Liberian lisäksi tauti riehui pahiten Guineassa ja Sierra Leonessa. Nämä maat julistettiin ebolavapaiksi jo aiemmin: Guinea joulukuussa ja Sierra Leone marraskuussa.

- Monet ihmiset kärsivät edelleen, erityisesti lapset, jotka virus on jättänyt entistä haavoittuvampaan tilanteeseen, muistuttaa UNICEFin Länsi- ja Keski-Afrikan aluetoimiston johtaja Manuel Fontaine.

Suurin osa vanhempansa menettäneistä lapsista on otettu sukulaisten tai yhteisön jäsenten hoiviin. UNICEF korostaa, että nämä lapset tarvitsevat kipeästi tukea myös hätäapuvaiheen jälkeen. Lapset tarvitsevat esimerkiksi käteis-, ruoka-, ja vaatetusapua sekä tukea koulunkäyntiin.

Joka neljäs ebolaan kuollut oli lapsi

Ebolaan sairastui kaikissa ebolamaissa yhteensä 28 637 ihmistä. Heistä 4 767 oli lapsia. Virukseen kuoli 11 315 ihmistä, joista 3 508 oli lapsia. Kuolleista siis useampi kuin joka neljäs oli lapsi.

UNICEF auttaa vahvistamaan lastensuojelua Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa. UNICEF varmistaa, että maiden viranomaiset pystyvät tarjoamaan lapsille muun muassa psykososiaalista tukea, apua perheiden yhdistämiseen sekä palveluita, joiden avulla ehkäistään haavoittuvassa asemassa olevien lasten hyväksikäyttöä ja väkivaltaista kohtelua.

Lisäksi UNICEF tukee edelleen ebolavalistusta sekä nopean toiminnan tiimejä, jotka tutkivat mahdollisia tautitapauksia, auttavat potilaiden eristämisessä ja tarjoavat terveys- ja ravitsemus- sekä vesi-, sanitaatio- ja hygieniapalveluja.

UNICEF pyytää 13,7 miljoonaa euroa (15 miljoonaa dollaria) rahoittaakseen välitöntä ebolatyötään Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa tammi-maaliskuussa 2016.

Julkaistu14.1.2016