Syyrian ja Irakin kriisistä kärsii 14 miljoonaa lasta

Laita hyvä jakoon Whatsapp
12.3.2015

Syyrian kriisissä on alkamassa viides vuosi.

Homsilaispoika juoksee hävityksen keskellä toukokuussa 2014. Noin kaksi miljoonaa lasta elää tällä hetkellä Syyriassa humanitaarisen avun ulottumattomissa. © UNICEF/NYHQ2014-0638/Ali
Homsilaispoika juoksee hävityksen keskellä toukokuussa 2014. Noin kaksi miljoonaa lasta elää tällä hetkellä Syyriassa humanitaarisen avun ulottumattomissa. © UNICEF/NYHQ2014-0638/Ali

Noin 14 miljoonaa lasta kärsii kiihtyvästä konfliktista Syyriassa ja Irakissa, UNICEF tiedotti tänään torstaina.

Konflikti alkoi Syyriassa neljä vuotta sitten. Nyt siitä kärsi enemmän lapsia kuin koskaan aiemmin.

- Pienimmille lapsille konflikti on ainoa asia, jonka he tietävät. Nuorten osalta väkivalta ja kärsimys muovaavat jo heidän tulevaisuuttaan, sanoo UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake.

Syyrian rajojen sisäpuolella elää tällä hetkellä 5,6 miljoonaa lasta. Heistä kaksi miljoonaa on vailla humanitaarista apua, jota ei voida toimittaa taistelujen tai muiden syiden, kuten hankalan sijainnin takia.

Lisäksi maasta paenneita Syyrian lapsia on yhteensä kaksi miljoonaa. He ovat pääasiassa Libanonissa, Turkissa ja Jordaniassa. Vastaanottajamaiden lapset puolestaan kärsivät ylikuormittuneista terveydenhoito- ja koulutuspalveluista.

Yhteensä lähes 2,6 miljoonan syyrialaislapsen koulunkäynti on keskeytynyt.

- Kokonainen nuorten sukupolvi on vaarassa hävitä väkivallan kierteeseen, kun kriisissä alkaa viides vuosi. On myös vaara, että he välittävät kärsimänsä asiat seuraavalle sukupolvelle, Lake jatkaa.

Kaoottisesta tilanteesta huolimatta lapset ja nuoret ovat osoittaneet suunnatonta rohkeutta ja päättäväisyyttä. UNICEFin ylläpitämällä verkkosivulla childrenofsyria.info on julkaistu sarja henkilökuvia. Niissä esiintyy muun muassa 16-vuotias Homsista paennut Alaa, joka jatkaa nyt opintojaan sekä opettaa samalla muita lapsia.

- Kaikista kärsimyksistä ja vääryyksistä huolimatta lapset rakentavat päättäväisinä parempaa elämää. Kun näemme tämän, miten me voimme olla yhtään vähemmän päättäväisiä heidän auttamisessaan? Kun tiedämme, että he eivät ole luovuttaneet, miten me voisimme luovuttaa? Lake kysyy.

UNICEF peräänkuuluttaa pitkäjänteisiä tekoja lasten ja nuorten auttamiseksi. He tarvitsevat riittävät taidot ja riittävän motivaation, jotta he voivat rakentaa tasapainoisen tulevaisuuden. UNICEFin mukaan avustustyössä pitäisi panostaa koulutukseen, psykososiaaliseen tukeen ja terveydenhoitoon.

Auta - lahjoita hätäapuun

Yhteystiedot:

Miriam Azar, UNICEF Libanon, viestintä, +961 71112297, miazar@unicef.org
Kumar Tiku, UNICEF Syyria, viestintä, +963934202330, ktiku@unicef.org
Jeffrey Bates, UNICEF Irak, viestintä, +964 (0) 7801964524, jbates@unicef.org
Kirsi Haru, UNICEF Suomi, tiedottaja, 040 7666 926, kirsi.haru@unicef.fi

Lisätiedot:

» UNICEFin avustustyö Syyriassa (englanniksi)

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.