Äidin toive -elokuva ja UNICEF aloittavat yhteistyön

Laita hyvä jakoon Whatsapp
6.10.2015

Äidin toive -dokumenttielokuva ja YK:n lastenjärjestö UNICEF aloittavat kansainvälisen yhteistyön.

Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola ja Äidin toive -elokuvan ohjaaja Joonas Berghäll allekirjoittivat kansainvälisen sopimuksen UNICEFin ja elokuvan yhteistyöstä. © Ville Juurikkala
Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola ja Äidin toive -elokuvan ohjaaja Joonas Berghäll allekirjoittivat kansainvälisen sopimuksen UNICEFin ja elokuvan yhteistyöstä. © Ville Juurikkala

Äidin toive kertoo kymmenen tarinaa äidinrakkaudesta. Sen on ohjannut palkitun Miesten vuoro -elokuvan ohjaaja Joonas Berghäll. UNICEFin ja Äidin toive -dokumenttielokuvan yhteistyön tavoitteena on lisätä tietoisuutta lapsen oikeuksista maailmanlaajuisesti. Lisäksi elokuvan kansainvälisestä voitosta lähes puolet ohjataan UNICEFin työhön maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseen.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen elokuva tekee yhteistyötä UNICEFin kanssa kansainvälisesti.

- Yhdessä UNICEFin kanssa voimme saavuttaa elokuvalle suuremman yleisön. Toivon, että elokuva saa ihmiset pohtimaan lapsen ja vanhemman välistä suhdetta ja myös niitä lapsia, joilta tämä puuttuu, Joonas Berghäll toteaa.

Suomen UNICEFin hyvän tahdon lähettiläät Jaakko Saariluoma, Eija Ahvo, Axl Smith, Jyrki Linnankivi (Jyrki69), Iina Kuustonen, Anna Hanski, Susanna Haavisto, Katri Helena, Micke Rejström, Eija Vilpas, Juha Laukkanen ja Jorma Uotinen toimivat elokuvan sanansaattajina.

Yksi Äidin toive -elokuvan äideistä löytyi eteläafrikkalaisesta slummista. © Oktober

Lapsen ja vanhemman suhdetta monipuolisesti ja koskettavasti käsittelevä Äidin toive puhuu lapsen oikeuksista ihmisten ainutlaatuisien kokemusten kautta.

- Vanhemman ja lapsen suhde on keskeinen lapsen kasvulle, oppimiselle ja kehitykselle. Tämä suhde on ratkaisevan tärkeä lapsen suojelemiseksi. Elokuva osoittaa tämän hyvin koskettavalla tavalla, kertoo UNICEFin kansainvälisen lastensuojeluyksikön johtaja Cornelius Williams New Yorkista.

- Kestävän kehityksen tavoitteet seuraavaksi 15 vuodeksi päätettiin juuri YK:n yleiskokouksessa. Yhteisiä tavoitteitamme ovat esimerkiksi köyhyyden poistaminen, koulutuksen varmistaminen kaikille ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen. Elokuva avaa näitä teemoja äitien ja lasten tarinoiden kautta, pohtii Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Äidin toiveen ensi-ilta elokuvateattereissa on perjantaina 16.10. kautta maan. Kansainväliseen elokuvateatterilevitykseen elokuva lähtee loppuvuodesta.


Lisätiedot

Jussi Kivipuro, viestintäjohtaja, Suomen UNICEF ry, jussi.kivipuro@unicef.fi, +358 40 772 3407

Satu Majava, tuottaja, tuotantoyhtiö Oktober, satu@oktober.fi, +358 44 581 9910

 

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.