
Etusivu - Mitä teemme - Koulutus
SUDAN: oma tuoli kotoa kouluun. Sisällissodan päättymisen jälkeen koulut ovat täyttyneet oppilaista ja pulaa on kaikesta: tuoleista, kynistä kumeista ja jopa opettajista.
Koulutus
Yli 90 miljoonaa lasta jää vuosittain koulun ovien ulkopuolelle. Enemmistö heistä on tyttöjä. UNICEFin tavoitteena on taata jokaiselle lapselle mahdollisuus koulunkäyntiin.Miksi tytöt eivät pääse kouluun?
Kehitysmaissa tytöt ovat usein heikommassa asemassa. Koulutuksen ajatellaan olevan tärkeämpää pojille, sillä tyttöjä tarvitaan kotitöiden tekemisessä. Köyhyyden lisäksi myös pelko tyttöjen turvallisuudesta estää vanhempia lähettämästä tyttäriään kouluun - syrjäseuduilla on vähemmän kouluja ja opettajia eivätkä vanhemmat halua antaa tyttöjen kävellä pitkiä koulumatkoja. Joillekin tytöille aikainen naimisiinmeno – jopa 12-vuotiaana – sulkee koulun ovet lopullisesti.Miksi kaikkien lasten täytyy päästä kouluun?
Koulutus on paras sijoitus lapsen tulevaisuuteen. Koulu merkitsee muutakin kuin lukemista ja laskemista, sillä koulussa lapset oppivat huolehtimaan itsestään. Koulu antaa vahvan suojan kaikenlaista hyväksikäyttöä vastaan.UNICEFin järjestämä kouluruoka on monille lapsille päivän ainoa ateria. Kouluissa lapset rokotetaan ja he saavat terveydenhuoltoa, sekä tietoa hiv-aidsista ja hygieniasta. Hyöty moninkertaistuu, kun lapset kertovat näistä asioista kotonaan.
Maissa, joissa tyttöjen koulutukseen panostetaan, tapahtuu merkittävää parannusta lasten ja naisten asemassa sekä toimeentulossa.
Koulutetut tytöt:
- osaavat paremmin huolehtia itsestään ja perheistään
- menevät myöhemmin naimisiin
- saavat vähemmän lapsia
- eivät ole riippuvaisia miehestä perheen elättäjänä
- jakavat tietonsa ja taitonsa muille
- lähettävät myös omat tyttärensä kouluun.
Köyhyys ja väestönkasvu
Koulutus on tehokkain ase taistelussa köyhyyttä vastaan. Väestönkasvun ja köyhyyden yhteyttä ymmärretään koko ajan paremmin. Väestönkasvu on suurinta kehitysmaissa, joissa lasten suhteellinen osuus väestöstä on huolestuttavan suuri. Lapsimäärällä varaudutaan lasten kuolemiin. Kun lapsikuolleisuutta vähennetään taphatuu väestönkasvussa helkellinen piikki. Mutta pidemmällä aikavälilä lasten määrä vähenee. Kehityskulku on tuttu länsimaista, myös Suomesta.Erityisesti tyttöjen koulutuksella, voidaan hillitä väestönkasvua ja katkaista köyhyyden kierre.
Miten UNICEF auttaa?
UNICEFin tavoitteena on saada kaikki lapset kouluun ja varmistaa, että he käyvät koulun loppuun. Avainasemassa on asenteiden muuttaminen. Kyliä kiertävät UNICEFin työntekijät kertovat vanhemmille, miten koulunkäynti muuttaa tyttöjen ja samalla koko yhteisön elämän. Kun yksi perhe lähettää lapsensa kouluun, muut seuraavat pian perässä.UNICEF toimii yhteistyössä maiden hallitusten kanssa, jotta nämä nostavat lasten koulutuksen korkealle tärkeysjärjestyksessä ja ohjaavat siihen tarvittavat varat.
Myös koulutuksen laatu on tärkeää. UNICEF tekee yhteistyötä paikallisten opetusviranomaisten kanssa parantaakseen opetuksen laatua etenkin maaseudulla ja vähemmistöjen osalta. Opettajien tulee osata antaa opetusta myös tytöille, tyttöjen ehdoilla. UNICEF toteuttaa useissa maissa ”lapsiystävällinen koulu” –mallia. Lasten viihtyvyyttä kouluissa lisätään järjestämällä kouluun puhdasta vettä ja vessat erikseen tytöille ja pojille. Kouluihin hankitaan pulpetit ja tuolit sekä koulukirjoja, kyniä ja vihkoja.
UNICEFin työ tuottaa tulosta
Nepal
Työ on tuottanut tulosta, esim. Nepalissa peruskoulun aloittaneiden lasten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa lähes 20 prosenttia ja yhä useampi koulun aloittavista on tyttöjä. Koulunsa keskeyttäneiden määrä on pudonnut viidessä vuodessa huimasti, viidestäkymmenestä kahteenkymmeneen prosenttiin.Suomen UNICEF on tukenut Nepalin tyttöjen koulutusta mittavalla Maailman tytöt kouluun! –kampanjalla kerätyillä varoilla (1,6 miljoonaa € vuosina 2002-2007).
Schools for Africa -kampanja
Kampanjan avulla on autettu vuosina 2005-2009 jo 4 miljoonaa lasta koulutielle.kampanjan avulla vuoteen 2009 mennessä:
- kunnostettiin tai rakennettiin yhteensä 683 koulua,
- hankittiin 379 vesipistettä ja 743 käymälää,
- 829 koulua sai kalusteet, ja
- 84 000 opettaa sai koulutusta.
Angola, Malawi, Mosambik, Ruanda, Etelä-Afrikka, Zimbabwe, Etiopia, Madagaskar, Burkina Faso, Mali ja Niger.
Kampanjan toinen vaihe jatkuu vuoteen 2015. Lisätietoa Schools for Africa -kampanjasta.
Tiesitkö, että…
- ...yli 80 prosenttia tytöistä, jotka eivät käy koulua, asuu Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, Etelä- ja Itä-Aasiassa.
- ...kaksi kolmasosaa maailman lähes 800 miljoonasta lukutaidottomasta aikuisesta on naisia.
Liity postituslistalle
Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostilla tietoa UNICEFin työstä ja siitä, mitä lahjoituksellasi saadaan aikaan.
Aiheeseen liittyvää
iso teksti
pieni teksti



