Siirry sisältöön

Yritysyhteistyö tukemassa lapsia Suomessa

Koululaisia lukemassa yhdessä kirjaa

Suuri osa lasten arkeen vaikuttavista päätöksistä tehdään kunnissa. Siksi kunnissa tehtävällä työllä on merkittävä vaikutus lapsen oikeuksien toteutumiseen ja siksi UNICEF tekee työtä kuntien kanssa.

Tiesitkö, että Suomessa:

  • Useampi kuin joka kymmenes lapsi elää köyhässä perheessä
  • Arviolta joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on tai on ollut hoitoa vaativa mielenterveys- tai päihdeongelma.
  • Lähes 10%:lla yläkouluikäisistä ei ole yhtään läheistä ystävää.
  • Vammaiset lapset eivät saa tarvitsemiaan palveluja.

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja. Malli on tutkitusti vaikuttava.

Ennätysmäärä kuntia mukana

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa on mukana jo 44 kuntaa. Malli tavoittaa lähes puolet, eli yli 500 000 Suomessa asuvaa lasta eri puolella Suomea.

Osin lahjoittajilta saamamme rahoituksen avulla olemme voineet kehittää kunnille Indikaattorityökalun, joka auttaa tunnistamaan kunnan kehityskohteet ja etenemään Lapsiystävällinen kunta -työssä. Lisäksi olemme koonneet kunnan työntekijöille ja päättäjille materiaalipaketin lapsen oikeuksista. Kaikki työkalut ja materiaalit löytyvät digipalvelusta, jossa jokainen kunta voi seurata etenemistään ja tuloksiaan kehitystyössä.

Lahjoittajien tuella digipalvelun kehitystyö jatkuu edelleen, samoin kuntien kouluttaminen, seuranta ja arviointi. Pystymme myös ottamaan malliin mukaan uusia kuntia.

– Tuemme osuuskunnan arvojen mukaista toimintaa ja siksi haluamme olla mukana edistämässä lasten oikeutta turvalliseen ja onnelliseen lapsuuteen. Tukemalla Lapsiystävällinen kunta -hanketta voimme auttaa kuntia tekemään parempia päätöksiä myös lasten näkökulmasta. Koska hankkeeseen liittyminen on maksutonta ja kaikki halukkaat kunnat voivat hakea mukaan, lisää se tasa-arvoa ja lasten oikeuksien toteutumista. Mielestämme on hienoa, kun niin monet kunnat ovat jo ottaneet mallin käyttöönsä; uskomme digialustasta olevan paljon hyötyä kunnille. Tradeka tukee mielellään tällaisia hankkeita, jotka uudistavat vanhoja toimintatapoja tai tarjoavat uudenlaisia ratkaisuja kansalaisjärjestötoiminnassa, sanoo Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro

Tukemalla UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -hanketta tuette suoraan lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja suomalaisia kuntia, jotta ne ovat elinvoimaisia.

Haluamme olla mukana edistämässä lasten oikeutta turvalliseen ja onnelliseen lapsuuteen. Tukemalla Lapsiystävällinen kunta -hanketta voimme auttaa kuntia tekemään parempia päätöksiä myös lasten näkökulmasta.

- Perttu Puro, Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja