Vihdin vapaaehtoisryhmä

Vihdin vapaaehtoisryhmä on perustettu 17.12.1990. Jäseniä on 33, ja heistä 18 on yleensä mukana aktiivisemmin ja loput mukana mm. lipaskeräyksissä.
21 vapaaehtoista ryhmästä on ehtinyt saada ansiomerkin, ja kuusi heistä sai vuonna 2020 erikoismerkin 30 vuoden työstä maailman lasten hyväksi <3. Suurin osa jäsenistä on iäkkäitä, ja ryhmään kaivataan lisää jäseniä ja nuoria vapaaehtoisia.

Kun korona hellittää otettaan, niin osallistumme lipaskeräykseen puhtaan veden puolesta sekä kirkonkylällä että Nummelassa (välimatka 10 km). Liikumme kimppakyydeillä.

Kymmenisen jäsentä valmistaa Anna ja Toivo -nukkeja, koiruleita, hiirulaisia ja aaseja. Nukeilla on valmis kaava, mutta kansallisuus, vaatetus ja nimi on tekijän valittavissa.  Nukkevastaava järjestää nukketalkoita tarpeen mukaan. Anna ja Toivo -nukkien myyntinäyttely on tarkoitus järjestää lokakuussa 2021 Vihdin kirkonkylän kirjastossa.

Joulumyyntiä on sekä Vihdin kirkonkylällä että Nummelassa. Nukkien lisäksi myydään UNICEFin kortteja, vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä ja leivonnaisia sekä arpoja.
Jokainen jäsen osallistuu oman ehtimisen ja jaksamisen mukaan.

Kokouksia ei koronan vuoksi ole tänä vuonna pidetty, joten jatkamme entisellä kokoonpanolla (puheenjohtaja, varapj, senioripj, sihteeri, tiedottaja, rahastonhoitaja, tilitysvastaava, nukkevastaava sekä jano- ja lipasvastaava.
Vastuuryhmä vastaa yhdessä myynnistä.)

Monet henkilöt ovat hoitaneet tehtäviä pitkään, joten toivoisimme niihin uusia tekijöitä.
Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, niin tule mukaan! Iloitsemme jokaisen vahvuuksista ja työpanoksesta maailman lasten hyväksi.
Vapaaehtoistyön on todettu parantavan elämän laatua ja lisäävän terveitä elinvuosia. Auttamisesta saa hyvän mielen.
Lue esitteestä lisää ryhmän toiminnasta.
Lasten puolella. Aina.

UNICEF järjestää Kevät- ja Syyskoulutusta sekä perehdyttää uusia jäseniä toimintaan maailman lasten hyväksi. Koronan aikana koulutukset ovat tapahtuneet etänä.

2021 alusta Suomen UNICEF valitsi Vihdin mukaan UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin. Malli auttaa kuntia edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumista.

Kotisivujen lisäksi ryhmällä on myös oma facebook-sivu: UNICEF-vapaaehtoiset Vihti.

Voit auttaa myös lahjoittamalla kätevästi (ilman kuluja) MobilePayllä 47764.
UNICEF Vihdin vapaaehtoisryhmä

Eurokin auttaa. Kiitos!

Lue lisää Vihdin ryhmän toiminnasta

Yhteystiedot

Ryhmän oma fb-sivu

 

Korvaa sähköpostiosoitteissa [at] - teksti @-merkillä. Muotoa käytetään, jotta sähköpostiosoitteita ei voisi automaattisesti kerätä roskapostitustarkoituksiin

Puheenjohtaja

Kaarina Konttila
kaarina.konttila[at]elisanet.fi
 

Tiedottaja, sihteeri ja rahastonhoitaja

Anneli Hämäläinen
anneli.hamalainen[at]gmail.com