Sisupartioryhmä Hiipivä Haamu -kaupunkiseikkailussa. Kuva: Suomen Partiolaiset. 

Sisupartio

Mikä sai teidät lähtemään järjestämään esteetöntä toimintaa?

Partio on kaikille avoin harrastus, joten kannustamme myös erityistukea tarvitsevia lapsia mukaan partiotoimintaan. Partiotoiminnassa kunnioitetaan jokaisen oikeutta tulla omana itsenään kuuluksi ja nähdyksi.
 
Kun sisupartiolaiset toimivat yhdessä muiden partiolaisten kanssa, erilaisuuden kohtaaminen rikastuttaa myös partiotoimintaa.

Millaista sisupartio-toiminta on käytännössä

Sisupartiolaiset tekevät ihan samoja asioita kuin muutkin partiolaiset, partio-ohjelmaa vain sovelletaan sisujen yksilölliset erityistarpeet huomioiden.
 
Sisupartiolainen on aina vammastaan ja mahdollisesta avuntarpeestaan huolimatta itsenäisessä toimijan roolissa. Sisupartiointi ei ole kuntoutusta eikä terapiaa. Sisupartiolaiset osallistuvat yhtälailla kaikkiin tapahtumiin esim. retkiin, leireihin ja purjehduksiin. Tukenaan heillä on omat sisujohtajat ja -ohjaajat.
 
Jotta voimme tarjota sisupartiotoimintaa kaikille halukkaille, tarvitsemme kuitenkin uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan, sisupartiolaisia tukemaan ja avustamaan. Kannustamme kaikkia lähtemään toimintaan mukaan!

Miten tuette sisupartiotoimintaa keskusjärjestötasolla? Millaisia resursseja se vaatii?

Keskusjärjestössä on yksi työntekijä sisupartiotoiminnasta vastaamassa ja samoin partiopiireissä aluetyöntekijät tarjoavat lippukunnille sisupartiotoiminnan tukea. Sisupartiotoimintaa tuetaan myös vapaaehtoisten toimesta: valtakunnallisesti aluetyöryhmän ja piiritasolla sisutoimikuntien ja -jaostojen kautta.

Entä millaisia resursseja sisutoiminta tarvitsee lippukunnissa ja partioryhmissä?

Sisupartiolaisten taustat ja heidän tarvitsemansa apu on erilaista, joten resurssien tarve vaihtelee vastaavasti. Osa sisupartiolaisista toimii peruspartioryhmässä ilman lisäresursseja kun taas toiset saattavat tarvita jatkuvasti henkilökohtaista avustajaa ja mahdollisesti myös muita tukiresursseja.
 
Meillä on jatkuva tarve saada lisää vapaaehtoisia mahdollistamaan sisupartiotoimintaamme, joten kannustamme kaikkia lähtemään toimintaan mukaan!

Kuuluuko esteettömään toimintaanne yhteistyötä jonkun muun toimijan tai joidenkin muiden toimijoiden kanssa?

Paikalliset lippukunnat ja piirit tekevät yhteistyötä esimerkiksi vammaisjärjestöjen kanssa. Pyrimme myös jatkuvasti laajentamaan ja kehittämään yhteistyöverkostoamme.

Millaisia vaikutuksia esteettömällä toiminnalla on ollut?

Sisupartiolaiset viihtyvät partiossa ja sisujen partioharrastaminen rikastuttaa myös toimintaamme. Esteettömyys otetaan huomioon myös erilaisten tapahtumiemme ja leiriemme valmisteluissa. Esteettömyyden varmistaminen edellyttää tapahtumien järjestelyissä toki lisätöitä, mutta toisaalta meillä on myös kova tahto pitää partio aidosti kaikille sopivana harrastuksena.

Miten esteettömään toimintaanne on suhtauduttu ja millaista palautetta siitä on tullut?

Sisupartiota arvostetaan ja saamamme palaute on ollut hyvää. Usein toimintaan olisi kuitenkin enemmänkin tulijoita kuin mitä lippukunnissa pystytään ottamaan mukaan, sillä sisupartiolaisten aikuisista tukijoista on pulaa. Uusien sisupartiopartiotoimintaa tukevien vapaaehtoisten tarve onkin suuri!

Millaisia jatkosuunnitelmia Suomen Partiolaisilla on esteettömyyden suhteen?

Sisupartio on niin kiinteä osa toimintaamme, että pyrimme huomioimaan esteettömyyden kaikessa toiminnassamme.

Mitä viestisit toimijalle, joka on vasta harkitsemassa esteettömän toiminnan järjestämistä: mistä kannattaa aloittaa ja mitä kannattaa ottaa huomioon?

Sisupartion aloittamista harkitsevan lippukunnan kannattaa olla ensiksi yhteydessä piiritoimistolle ja keskustella aluetyöntekijän kanssa toiminnan aloittamisesta. Kannattaa miettiä yhdessä, millaista sisutoimintaa lähilippukunnilla on ja millaiselle toiminnalle on tarvetta. Työntekijän lisäksi piirin sisuasioista vastaava toimikunta voi antaa luottamushenkilöidensä avulla tukea lippukunnalle.

Millaista yhteiskunnan tukea yksittäinen sisupartiolainen voi saada toimintaan osallistumiseksi ja miten tukea haetaan?

Liikkeelle lähdetään selvittämällä lapsen palvelutarve ja luomalla siihen yksilöllinen palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelmasta on käytävä riittävän yksityiskohtaisesti ilmi asiakkaan yksilöllinen tilanne niiltä osin kuin se vaikuttaa palvelujen sisällöstä, järjestämistavasta ja määrästä päättämiseen.
 
Kunnan velvollisuutena on ohjata asiakas hakemaan palvelusuunnitelmaan kirjattuja palveluja ja tukitoimia. Tässä kohdassa on palvelusuunnitelmassa mainittava partioharrastus ja perusteltava sen merkitys vammaiselle asiakkaalle, näin tukea voi saada myös partioharrastamisen mahdollistamiseksi.

 

MIKÄ SISUPARTIO?
Sisupartiolaisia ovat erityistä tukea tarvitsevat partiolaiset. Sisupartiossa partiotoimintaa sovelletaan jokaisen kyvyille mahdollisiksi.
 
Suomessa on 60 000 partiolaista, joista noin 450 on sisupartiolaisia. Osa sisuista on mukana tavallisissa partioryhmissä, mutta joissakin lippukunnissa on myös erillisiä sisuryhmiä.
 
Sisupartio-toimintaa on järjestetty vuodesta 1928. Toiminnalle myönnettiin Suomen UNICEFin Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustus vuonna 2013.
 
Yhteystiedot

  • Jos haluat mukaan sisutoimintaan tai jos haluat järjestää sisutoimintaa partioryhmässäsi, ota yhteyttä alueesi partiopiiriin.
  • Jos haluat tietää lisää sisutoiminnasta, ota yhteys Suomen Partiolaisten kasvatuspäällikköön Timo Sinivuoreen: (09) 8865 1135, timo.sinivuori[at ]partio.fi

 
Lisätietoja verkossa