”Joskus minä sitten sanoin, että olis muuten kivaa soittaa trumpettia.”

 

Te harrastatte musiikkia, mitä soitatte?

Leevi: Mä olen soittanut suurin piirtein seitsemän ja puoli vuotta pianoa.
 
Lassi: Ja minä soitan trumpettia. Joskus pienenä kuuntelin semmoista laulajaa kuin J. Karjalainen. Se on edelleenkin ihan hyvä, mutta pienenä kuuntelin suunnilleen joka päivä siltä jonkin CD:n. Siihen aikaan sen biiseissä soitettiin saksofonia ja trumpettia. Ne tuntui tosi kivoilta soittimilta, erityisesti trumpetti. Joskus minä sitten vaan sanoin, että olis muuten kivaa soittaa trumpettia. Menin musiikkiopiston pääsykokeeseen ja olen nyt kymmenen vuotta soittanut trumpettia. 
 
Leevi: Joo, me tiedettiin yhteen aikaan melkein kaikki J. Karjalaisen biisit.
 

Miten musiikin opiskeluun vaikuttaa se, ettei näe nuotteja?

Leevi: Onhan sillä vaikutusta.
 
Lassi: Pistenuotteja on kyllä, mutta voin henkilökohtaisesti sanoa, että olen erittäin laiska niiden opiskelussa. Opiskelin ne joskus, ja kerran me tilattiin mulle joku trumpettikirjakin, missä oli pistenuotteja. Mutta täytyy myöntää, että mä luin sitä kerran tai kaksi, kun äiti sanoi, että luepa nyt – ja siihen se jäi.
Korvakuulolta soitetaan aika paljon. Ja itse asiassa mun opettajalla on sellanen tapa, että kun mä en pysty nuotteja lukemaan, niin se äänittää kaikki kappaleet. Ensin se soittaa kappaleen trumpetilla ja ikään kuin laulaa sen, sillä tavalla että laulaa nuottien äänet kappaleeseen.  Se on ihan kivaa kuunnella, opettaja osaa laulaa aika hyvin.
 
Korvakuulolta mä sitten olen joitain kappaleita opetellut soittamaan ihan niin että mä oon kuunnellut, että okei tän mä voisin opetella soittamaan trumpetilla. Ja sitten vaan koitan. Vähän aikaa siinä kestää, kun ei oo nuotteja, mutta kyllä se niinkin onnistuu. Mä väitän kyllä, että nuottien lukeminen helpottaa soittamista - ja hyvää muistia siinä vaaditaan, että pystyy soittamaan ilman nuotteja.
 
Leevi: Mäkin oon kattonut niitä pistenuotteja ja mun opettaja meni pistenuottikurssille. Se tilasikin niitä pistenuotteja, mutta ei siitä oikein tullut mitään, kun mä en jaksanut niitä harjoitella. Niitä oli vaikee oppia ja ne tuntui niin epäloogisilta ja ärsyttäviltä vaan ja hidastavilta. Kyllähän se nuottien osaaminen helpottais huomattavasti, mutta niitä ei nyt osaa, eikä niitä niin hyvin saa luettua, että näillä nyt vaan mennään. Korvakuulolta ja sitten ne tulee vaan jotenkin mieleen.
 
Lassi: Mulla on ainakin niin, että kun mä kerran opin jonkun laulun, niin vaikka en olis soittanut sitä pitkään aikaan, niin kun vaan vähän aikaa soittaa, sitten muistaakin taas, että näinhän se menikin. Ne jää muistiin kuitenkin.
 
Leevi: Sama juttu mullakin.

 

Olikos se vielä niin, että teillä jommallakummalla on absoluuttinen sävelkorva?

Leevi: Mulla on. Jos joku painaa pianolta jonkun sävelen, niin mä tunnistan mikä sävel se on.  Ja nyt kun meidän pikkusisko soittaa huilua, niin se aina joskus kyselee ”hei Leevi, mikä sävel tää on?”
 
Lassi: Mulla ei oo semmosta. Mä en ees huomannu, että meiän piano oli aika pahasti epävireessä, vaikka Leevi ja äiti siitä puhu varmaan vuoden. Enkä mä oo huomannu mitään eroa sen jälkeen kun se viritettiin. 
 
Soitatteko te orkesterissa, muitten kanssa? 
Leevi: Ei. Pianolla ei yleensä niinkään oo orkesteria. Me ollaan kuitenkin Lassin kanssa tehty sellasta yhteissoittoa, että ollaan soitettu jotain biisejä silleen että mä oon säestänyt pianolla ja Lassi on soittanut trumpetilla melodian. Se on ollut aika hauskaa.
 
Lassi: Mä soitin kerran yhden bändin kanssa ja meidän musiikkiopistossa on muitakin trumpetinsoittajia, niin joskus ollaan soitettu yhteissoittoja niitten kanssa.

Musiikkiopistossa olis myös puhallinorkesteri, mutta ne oli sanoneet siellä, että sinne ei oikein kannata mennä, kun ei pysty olemaan mukana, kun ei näe mitä ne soittaa. Mun mielestä aika huono perustelu, mutta en mä valita. Mähän pääsen vaan helpommalla, kun ei tuu niin paljon harjottelemista. Ja jos ne on kattonut että mä en voi sinne mennä, niin en mä rupee sinne itteeni vaatimaan.
 

Onko teillä urheiluharrastuksia musiikin lisäksi?

Lassi: En mä silleen säännöllisesti harrasta mitään urheilua, mutta aina sillon kun joku avustaja löytyy, on kiva käydä salilla tai uimassa ja miksei nyt vaikka vaan kävelemässä tai pyöräilemässä. Meillä on sellanen tandem-pyörä millä meidän iskä aika usein lähtee meidän kanssa ajamaan.
 
Leevi:  Meillä on itse asiassa kaksi tandem-pyörää.
 
Lassi: Mä tykkäisin tehdä tosi paljon kaikkee tommosta, mutta kuntosalille tai uimahalliin ei oo kiva mennä yksin. On muillakin varmaan sama ongelma, mut meillä on vielä isompi juttu, kun ei pystytä tavallaan pärjäämään ilman avustajaa. Tai no pystyis, jos jaksais opetella jonkun ison salin ulkoa, että miten siellä on mitäkin, mutta mä en koe sitä kauheen mielekkäänä. Se on kyllä paljon kivempi, että siinä ois joku avustaja.
Mutta nyt tuli ostettua käsipainot. Niillä varmaan tulee jotain tehtyäkin. Ei kai semmosia nyt turhaan osteta.
 
Leevi: Kyllä mäkin tykkään liikunnasta, mutta esimerkiksi kun meillä oli nyt lukiossa liikunnan pakollinen kurssi, niin oli se vähän turhauttavaa välillä, kun se oli sellasta että ei siinä kaikkee pysty tekemään – jää vähän silleen ulkopuolelle, kun muut pelaa jotain pallopelejä. Se olis lievä turvallisuusriski itselle mennä sinne pallopeliin mukaan. Vois saada vaikka pallosta.
 

Entä muita harrastuksia?

Lassi: No sitten on meidän kirkko, jonka nuorten toiminnat on semmosia juttuja, jotka on säännöllisiä ja joissa me ollaan suurin osa siitä vapaa-ajasta, joka vietetään kodin ulkopuolella.
 

Miten harrastuksiin kulkeminen hoituu, pitääkö vanhempien aina viedä?

Leevi: Meillä on taksikortti, missä on pieni omavastuuosuus. Koulumatkojen lisäksi sillä saa tehdä 18 vapaa-ajan matkaa kuukaudessa. Niitä saa käyttää periaatteessa ihan mihin haluaa. Ainakin soittotunneille menemiseen niitä tulee käytettyä. Yhteen soittotuntiin kuluu aina kaksi matkaa, yksi sinne ja toinen takaisin. Tää on kyllä hyvä yhteiskunnan palvelu.
 

Entä mitä teette muuten silloin kun ette ole harrastuksissa tai koulussa, vaikka heti koulupäivän jälkeen?

Lassi: Se vähän riippuu päivästä. Ei kotona olemisessa oo mitään ihmeellisempää tekemistä. Semmosta perustoimintaa, esimeriksi musiikin kuuntelemista. Me pystytään lukemaan kirjoja ja lehtiä tietokoneella ja puhelimella, siihen on ohjelmia. Lisäksi on olemassa näkövammaisten tiedonhallintapalvelu, mistä saa aika paljon erilaisia lehtiä ja kirjoja e-kirjoina, joita voi lukea tietokoneessa ja puhelimessa olevalla puhesyntetisaattorilla. Ja Celia-kirjastosta pystyy tilaamaan äänikirjoja, niitä tulee aina joskus kuunneltua.