Suomen UNICEF lausunto 20.3.2009
 

Valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittinen selonteko

Kansainvälinen ja kansallinen osio

 
Suomen UNICEF kiittää ulkoministeriötä avoimesta prosessista ja mahdollisuudesta saada olla ollut siinä mukana. Suomen UNICEF on ollut mukana tämän puitteissa laillisuusvalvojien kuulemisessa 25.1.2008, kansalaisyhteiskunnan kuulemisessa 5.3.2008 ja pitänyt tuolloin valmistellun puheenvuoron ja jättänyt myös kirjallisen lausunnon, osallistunut kahteen temaattiseen keskusteluun ulkoministeriössä: lapsiasioiden osalta 28.8.2008 ja ihmisoikeuskasvatuksen osalta 1.12.2008, jättänyt pyynnöstä kirjallisen pohdinnan lapsiköyhyysosioon joulukuussa 2008, sekä osallistunut kansalaisyhteiskunnan kuulemiseen 10.3.2009.
 
Tämä lausunto käsittelee sekä kansainvälistä, että kansallista osiota ja lähetetään kokonaisuudessaan sekä ulkoministeriölle että oikeusministeriölle, ja osioista Johdanto on molempia osiota koskeva.
 

1. JOHDANTO - Selonteon lähtökohdat ja perustavat linjaukset

Suomen UNICEF kokee erittäin tervetulleena päätöksenä tehdä selonteosta entistä käytännön läheisempi niin, että siinä kuvataan ihmisoikeustavoitteiden eteen tehty käytännön työ ja tässä onnistuminen, ja tehdä selonteosta selkeämmin poliittisia tavoitteita asettava asiakirja. Myös sen ankkurointi muihin poliittisiin asiakirjoihin on oleellista.
 
Kuten olemme aikaisemminkin tuoneet esille, Suomen ihmisoikeuspolitiikan haasteena ei niinkään ole lainsäädännön, säädösten, asetusten tai ohjelmien puuttuminen, vaan haasteena on näiden jalkauttaminen ja eri toimintaohjelmien valvonta ja seuranta. Toivomme, että tekeillä oleva ihmisoikeusselonteko onnistuu tavoitteessaan kuvata lyhyesti nykytilanne ja käytäntö, ja ottaa konkreettisemmin kantaa olemassa oleviin haasteisiin, ja asettaa sen pohjalta selkeät tavoitteet.
 
Onnistuuko selonteko tässä tavoitteessaan? Koimme konkreettisten tavoitteiden osalta haasteena etenkin kotimaan osuudessa sen, että nykytilanteen laaja kuvailu hämärtää todelliset haasteet. Useita kuvailuosuuksia tulisi mielestämme lyhentää, ja kiteyttää se asia, jota pyritään kohentamaan. Lapsiasioiden osalta otamme näihin kantaa tarkemmin myöhemmin lausunnossamme.
 
Tässä luonnosmuodossaan selonteon painopiste ei ole vielä se hallituksen toivoma, kansainväliseen ihmisoikeuspolitiikkaan painottuva, ja kotimaan - ja kansainvälinen osio ovat nykyisellään kovin eri paria. Tätä ongelmaa kommentoidaankin sivulla 2, 5. kappale, mutta kommentoinnin huomioidenkin kotimaan osuus on kovin yksityiskohtainen, ja ei kaikilta osin keskity olennaiseen.
 
Sivulla. 2, 3. kappaleessa todetaan, että ihmisoikeuksien, kehityksen ja turvallisuuden välinen keskinäisriippuvuus on ollut jo pitkään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtia. Tätä ei voi kyllin korostaa. Tämä keskinäisriippuvuus kuitenkin hieman hämärtyy liittämällä TSS –oikeudet vain yhteen lukuun (Ihmisarvoisempi maailma), johon otamme tarkemmin kantaa myöhemmin.
 

2. KANSAINVÄLISEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS VUODEN 2004 JÄLKEEN vai Yleinen toimintaympäristö

(sisällysluettelo ei korreloi tekstin otsikoiden kanssa, tämä otsikko on sisällysluettelossa, ei kuitenkaan tekstissä. Tekstissä tämä osio ilmeisesti alkaisi sivulta 2. kohdasta Yleinen toimintaympäristö?) Tähän on myös hieman vaikea ottaa selkeästi kantaa, koska ei käy ilmi, onko tämän toimintaympäristön analyysi yhteistä sekä kansainväliselle, että kansalliselle osiolle.
 
Ihmisoikeudet Euroopan Unionin ja Suomen Ihmisoikeuspolitiikassa
 
Otsikon alla nostetaan esiin, aivan oikein, ihmisoikeuskoulutuksen, -kasvatuksen ja -tiedotuksen merkitys (s.7, 4. kappale). Siinä perusajatus ihmisoikeuksien juurruttamisesta ja kasvatuksen yhteydessä on aivan oikea. Tässä tulisi kuitenkin tuoda esille myös se, että tiedon vajavaisuuden synnyttämä keskeinen ongelma on se, että ihmisoikeussopimusten asemaa ja velvoittavuutta ei tunneta, ei edes lainkäyttäjien piirissä. Sivulla 7, 4. kappale, toinen virke, todetaan, että ”lähtökohtana on, että myös ihmisoikeuskoulutus on oikeus”. Ihmisoikeuskoulutus ei ole pelkästään oikeus, vaan myös valtion velvoite - mistä Suomea on usein myös moitittu; valtio ei tunne tätä tehtäväänsä. Ehdotamme tähän lisättäväksi: Ihmisoikeussopimuksista YK:n Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtion tähän tehtävään.
 
Toivomme, (varsinkin, jos osio on yhteinen kansainväliselle, että kansalliselle osiolle) että tässä kohdin kirjataan ihmisoikeussopimusten asema ja velvoittavuus Suomessa. Niiden asemahan on Suomessa poikkeuksellisen vahva, ja joilta osin jopa muiden pohjoismaiden käytäntöä vahvempi (näin esimerkiksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen suhteen). Suomen UNICEF törmää tähän haasteeseen työssään, jopa oikeusministeriö on erheellisesti joskus tulkinnut uuden kansallisen lainsäädännön kumoavan tätä vanhemmat ihmisoikeusvelvoitteet.
 
Ehdotamme kirjattavaksi, joko tähän, tai kansalliseen osioon: Ihmisoikeussopimusten asema on Suomessa vahva. Suomi, ratifioidessaan kansainvälisen sopimuksen, muuttaa – inkorporoi - oman kansallisen lainsäädännön vastaamaan ratifioinnissa olevaa kansainvälistä lainsäädäntöä. Ihmisoikeussopimusten osalta asetuskäytäntö on yleinen, ja tuomioistuimet tai viranomaiset eivät voi sivuuttaa ihmisoikeussopimusta asetuksentasoisuuden vuoksi tai esim. sillä perusteella, että kansallinen laki olisi myöhempi suhteessa sopimukseen (kts. esim. Martin Scheinin, Ihmisoikeussopimuksista ja muista ihmisoikeusasiakirjoista, julkaisussa Ihmisoikeudet 2000 –luvulla, Helsinki 2002, s. 5)
 
 

3. IHMISOIKEUDET EUROOPAN UNIONIN JA SUOMEN ULKOPOLITIIKASSA

 (näin sisällysluettelossa, tekstissä kuitenkin:)

TOIMINNALLISET TAVOITTEET KESKUSTELUN POHJAKSI

Tältä ulkopolitiikan osalta emme voi ottaa yksityiskohtaisesti kantaa, kun luonnos on vielä ulkoministeriön osalta kesken. Olemme kuitenkin nostaneet esille joitain asioita.
 
Instituutioiden kehittyminen – EU, YK, EN ja ETYJ
 
EU:n ihmisoikeus- ja perusoikeusulottuvuuden kehittäminen
EU:ssa laaditaan EU:n ensimmäistä Lapsen oikeus strategiaa, ja on tärkeää, että siinä tullaan vahvasti nojaamaan YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Suomen tulee muotoilla tähän kantansa jo tässä selonteossa ja toimia aktiivisesti strategian aikaansaamiseksi.

YK
Tähän kohtaan tulisi lisätä Suomen sitoutuminen YK:n päätöslauselmiin ja niiden jalkauttaminen hallintoon.
 
Oikeudenmukaisempi maailma – Suomen painopisteiden edistäminen
 
Lapsen oikeudet
Ehdotuksemme tekstiksi: YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta vuonna 2009. Sen lähes universaalista ratifioinnista huolimatta, sekä laajasta kansainvälisestä sitoutumisesta World Fit for Children toimintaohjelmaan vuonna 2002 ja sen eri seurantakokouksien loppuasiakirjoihin - ja sitä ennen 2000 vuosituhattavoitteisiin - lasten asiat eivät ole edistyneet toivotulla tavalla, mm. lapsiköyhyys on kasvussa ns. rikkaissa maissa. Lapsen oikeuksien edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti vaatii lapsen edun ja oikeuksien valtavirtaistamista, sekä järjestelmällistä yhteistyötä eri politiikkasektorien, ja eri toimijoiden välillä. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus tulee ottaa entistä enemmän käytännön työkaluksi ja siihen pohjautuen oikeusperustainen lähestymistapa, ja sopimuksen neljä läpileikkaavaa periaatetta: syrjinnän kielto (2), lapsen edun periaate (3), oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehitykseen (6) sekä lapsen osallistuminen (12) tulee olla kaiken toiminnan perusta.
 
Lapsiköyhyys: Tätä pohdimmekin jo laajemmin ennen joulua 2008 jättämässämme muistiossa. Ensimmäisen kappaleen toiseen lauseen, vaikka tämä lause ei ehkä tällaisenaan ole vielä se ulkoministeriön valmis esitys: ”Lapsen oikeudet tulee sisällyttää köyhyyden vähentämisen strategioihin, budjettitukeen ja muihin ohjelmiin kehityspolitiikassa ja –yhteistyössä, kansallisesti ja EU:n tasolla” toivomme lisättäväksi, mikäli lause jää: ”Lapsen oikeudet ja lapsen edun käsite tulee sisällyttää… ” Lapsen oikeudet, ja niiden peruskirja, YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, on niin huonosti tunnettu, että jollei niitä yhtään avaa, toiminnallista tavoitetta ei saavuteta.

Ehdotuksemme tekstiksi: Lapsiköyhyys tulee huomioida perustavanlaatuisena ihmisoikeushaasteena ja siihen ja sen vaikutuksiin koko yhteiskuntaan tulee puuttua eri politiikkasektorien kautta. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen syrjimättömyyden kielto edellyttää myös riskiryhmien tunnistamista ja erityisen huomioin kiinnittämistä heihin.

Taloudellisesta kasvusta huolimatta lasten köyhyys on noussut hälyttävästi suurimmassa osaa OECD maita, myös Suomessa. Köyhtymisen riski on siirtynyt vanhuksista lapsiin ja nuoriin aikuisiin, joilla on 25 prosenttia suurempi vaara köyhtyä kuin muulla väestöllä. Myös varallisuuserot kasvavat, OECD –maissa rikkaimman kymmeneksen tulo on yhdeksänkertainen verrattuna vähiten ansaitsevaan kymmenekseen. Tämä on erityisen hälyttävää siksi, että tutkimuksen osoittavat selvästi, että lapsen hyvinvointi määrittää tulevan hyvinvoinnin aikuisena.

Suomi, kuten muutkin pohjoismaat ovat tähän asti pärjänneet hyvin lapsia koskevissa UNICEFin kansainvälisissä vertailuissa Child poverty in rich countries 2005, Child well-being in rich countries 2007 ja The child care transition 2008. Nämä tutkimukset osoittavat hyvinvointivaltion ja tulonsiirtojen edut. Nyt 2000 –luvun lopulle siirryttäessä rikkaiden maiden lasten uhkaksi on selkeästi nousemassa tuloerojen kasvaminen, syrjäytyminen ja hyvinvoinnin polarisoituminen.

Köyhyydessä kasvavalla lapsella on selkeästi suurempi riski jäädä vaille YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa kirjattuja oikeuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleiset periaatteet, oikeus kasvuun, kehitykseen, koulutukseen, terveyteen, suojeluun ja kansalaisoikeuksiin jäävät osin tai täysin toteutumatta.

Köyhyyden riski on suurin maissa, joissa on suurimmat tuloerot ja liikkumattomuus yhteiskuntaluokkien välillä. Erityisessä riskissä ovat vähemmistöt, maahanmuuttajat, yksinhuoltajat ja monilapsiset perheet. Lapsiköyhyyden lisääntyessä ja polarisoituessa myös ihmisoikeudet polarisoituvat. Ei ainoastaan taloudelliset ja sosiaalisen oikeudet jää toteutumatta, vaan vaje ulottuu kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin. Tämä paitsi lisää yhteiskunnan eriarvoisuutta, muodostaa turvallisuusuhan.

Väkivalta: Väkivallan yhteydessä tulee puuttua kansainväliseen lapsikauppaan, ja tuoda esille sen kitkemiseksi vaadittava laaja kansainvälinen yhteistyö. Tukholma - Jokohama – Rio prosessi tulee tässä kohdin huomioida, ja Suomen toimenpiteet näiden julkilausumien edistämiseksi.

Osallistuminen: Osallistuminen ja EU eivät kuulune samaan kappaleeseen? Muuten kuin toisiaan sivuavina. Lasten osallistumisen ”osaaminen” on haaste kaikilla hallinnonalueilla. Sitä ei voi kuitenkaan kuitata vain edustukselliselle osallistumisella (lapsidelegaatiot, lapsiparlamentit), sillä osallistuminen pitää sisällään edustuksellisuuden lisäksi lapsen osallistumisen asianosaisena (esim. huoltajuuskiistat ja muut oikeudenkäynnit, joita käsitellään tarkemmin kansallisessa osiossa) sekä osallistumisen haastavin, mutta tärkein muoto, lapset asiantuntijoina osallistumassa toiminnan kehittämiseen ja arviointiin.

On tärkeätä todeta asian haasteellisuus, vaikka ratkaisua ei olisikaan esittää. Tämä kertoisi kuitenkin siitä, että asiaa pohditaan ja sille halutaan löytää toimintatapoja.

Osallisuuden voisi todeta esimerkiksi näin: Lasten osallistumisen on haaste kaikilla hallinnonalueilla. On tärkeätä huomata, että lasten osallisuus ei ole vain edustuksellista osallistumista kokouksiin esimerkiksi lapsidelegaatioissa, tai järjestettyjä kuulemisen tuokioita, eikä liioin vain lapsen osallistumista asianosaisena esimerkiksi itseään koskevaan oikeudenkäyntiin, vaan lapset tulisi osallistuttaa itseään koskevan toiminnan kehittämiseen ja arviointiin, läpileikkaavasti, kautta koko prosessin. Lasten osallisuuden kehittämisessä tulee toimia aktiivisesti yhteistyössä eri hallinnonalueilla ja ottaa oppia toisilta. Erilaisten lapsivaikutusten arviointimallien, joiden osana huomioidaan lasten osallistuminen, kehittäminen on tarpeen.

EU: EU:ssa laaditaan EU:n ensimmäistä Lapsen oikeus strategiaa, ja on tärkeää, että siinä tullaan vahvasti nojaamaan YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Suomen tulee muotoilla tähän kantansa jo tässä selonteossa ja toimia aktiivisesti strategian aikaansaamiseksi.
 
Muuten toivomme voivamme kommentoida osiota, kun tästä on olemassa laajempi tai tarkempi luonnos.
 
Turvallisempi maailma
 
Terrorismi ja ihmisoikeudet
Selonteossa todetaan ihmisoikeuksien huomioiminen terrorisminvastaisessa toiminnassa. Koska TSS –oikeuden jäävät käytännön tasolla ”pehmeämpinä” ihmisoikeuksina varjoon, tässä olisi tärkeätä korostaa, selonteon alussa, sivulla 2 mainittua, ihmisoikeuksien, kehityksen ja turvallisuuden välistä keskinäisriippuvuutta. Köyhyys, epätasa-arvo, tulevaisuuden näköalattomuus ovat keskeiset uhat synnyttää terrorismia, johon myös presidentti Ahtisaari on usein kiinnittänyt huomiota rauhantyössään, eikä sitä vastaani voi taistella puuttumatta sen syihin Ehdotamme kappaleeseen lisättäväksi:
 
Suomi pitää tärkeänä, että terrorismin vastaisessa työssä puututaan myös sen syntyyn vaikuttaviin syihin, kuten köyhyyteen, osattomuuteen ja epätasa-arvoon.
 
Pakolaiset, maahanmuutto ja turvapaikkakysymykset, sekä ihmiskauppa
Pakolaispolitiikka puhuttaa paljon, ja on keskeistä kansainvälistä yhteistyötä EU:nkin harmonisointipolitiikan myötä. Lause ”Hallitus pitää keskeisenä naisten ja lasten oikeuksien huomioimista pakolaisuuden kaikissa vaiheissa” ei ole kannanottona ja ohjeistuksena toimijoille tarpeeksi selkeä. Ehdotamme kirjatavaksi lauseen jatkoksi: Suomea sitoo tässä kohdin etenkin Geneven pakolaissopimus sekä lasten osalta YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, joka velvoittaa asettamaan lapsen edun ensisijalle.
 
Luvun lopussa todetaan, että Ihmiskaupan vastaisessa työssä on tapahtunut merkittävää kansallista kehitystä. Tästähän on selvitys kotimaan osuudessa, mutta tämän kansallisen kehityksen merkitys kansainväliselle yhteistyölle tulisi tässä kohdin avata.
 
Ihmisoikeudet Suomen kehityspolitiikassa
Olemme jo aikaisemmissa lausunnoissamme tuoneet esille huolen siitä, että ihmisoikeudet ja lapsi oikeuksineen on jäänyt Suomen Kehityspoliittisessa ohjelmassa pimiöön.
 
Ihmisoikeudet pitää olla läpileikkaavina kaikissa ohjelmissa. Myös läpileikkaavuuden on valtion omissa tarkastuksissa osoitettu epäonnistuneen. Huolena on myös poliittisten valtasuhteiden vaikutus linjauksiin tehden niistä hyppeleviä ja lyhytjänteisiä.
 
Ihmisoikeuksien vahvistamiseksi ja pitkäjänteistämiseksi, ja jotta toteutettaisiin selonteon tavoite nivoa selonteko jo olemassa oleviin ohjelmiin ja linjauksiin, sekä toteutettaisiin hallituksen toive tehdä tästä poliittisia tavoitteita asettava asiakirja, tähän kohtaan tulisi kirjata oleelliset tavoitteita tukevat ja jo olemassa olevat toimintaohjelmat, kuten Lapsille sopiva Suomi (STM, 2005, YK:n yleiskokouksen lasten erityisistunnon edellyttämä Suomen kansallinen toimintasuunnitelma, Helsinki 2005, kts. Lapsinäkökulma kehitysyhteistyöhön, s. 63).
 
Ihmis- ja lapsenoikeuksien toteuttamiseksi tulee luoda myös rakenteita ja toimivia, kestäviä työtapoja, ja käyttää hyväksi eri hallinnonalojen tietotaitoa. Jotta pystytään kestävästi arvioimaan lapsen oikeuksia kehitysyhteisyössä, tarvitaan lapsivaikutusten arviointia ennen päätöksentekoa. Yksi tällainen malli on Suomessa kehitetty ”Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioiminen" (Sirpa Taskinen, STAKES 2006). Varsin käyttökelpoisen kysymyspatteriston lapsen edun selvittämiseksi sisältää myös Lastensuojelulaki (417/2007) ja sen artikla 4. Myös lasten osallistuminen tulee ottaa osaksi lapsivaikutusten arviointimallia.
 
Edellä kuvattu huomioon ottaen emme koe, että selonteko nykyisellään veisi ihmisoikeuksia kehityspolitiikassa eteenpäin. Kehityspolitiikkaa vievät eteenpäin käytännön toimijat, jotka tarvitsevat selkeät ohjeet, kriteerit ja rakenteet voidakseen toteuttaa linjauksen periaatteita. Ehdotammekin edellä mainittujen muiden hallinnonalojen tuottamien ohjelmien kirjaamista tähän osion, ja sitoutumista niiden kehittämiseen kehitysyhteistyön työkaluiksi.
 

4. PERUS- JA IHMISOIKEUKSIEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA

 
Selonteon kansallisen osuuden yleisiä lähtökohtia
Eduskunta on edellyttänyt, että tulevassa selonteossa arvioidaan kattavasti perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa. Joko tähän kohtaan, ellei se ole koko selonteon yhteisessä osiossa alussa, tai tuon tätä osiota seuraavan otsikon ”Kansainvälinen ja eurooppalainen valvontajärjestelmä” alle tulee nostaa, jo tämän lausuntomme sivulla 2 esiin nostamamme asia, että ihmisoikeussopimusten asema ja velvoittavuus Suomessa. Niiden asemahan on Suomessa poikkeuksellisen vahva, ja joilta osin jopa muiden pohjoismaiden käytäntöä vahvempi (näin esimerkiksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen suhteen). Suomen UNICEF törmää tähän haasteeseen työssään, jopa oikeusministeriö on erheellisesti joskus tulkinnut uuden kansallisen lainsäädännön kumoavan tätä vanhemmat ihmisoikeusvelvoitteet.
 
Ehdotamme kirjattavaksi, joko selonteon yleiseen osioon, tähän, tai kohtaan ”Kansainvälinen ja eurooppalainen valvontajärjestelmä”: Ihmisoikeussopimusten asema on Suomessa vahva. Suomi, ratifioidessaan kansainvälisen sopimuksen, muuttaa – inkorporoi - oman kansallisen lainsäädännön vastaamaan ratifioinnissa olevaa kansainvälistä lainsäädäntöä. Ihmisoikeussopimusten osalta asetuskäytäntö on yleinen, ja tuomioistuimet tai viranomaiset eivät voi sivuuttaa ihmisoikeussopimusta asetuksentasoisuuden vuoksi tai esim. sillä perusteella, että kansallinen laki olisi myöhempi suhteessa sopimukseen (kts. esim. Martin Scheinin, Ihmisoikeussopimuksista ja muista ihmisoikeusasiakirjoista, julkaisussa Ihmisoikeudet 2000 –luvulla, Helsinki 2002, s. 5)
 
Eduskunta on myös edellyttänyt, että selonteon painopiste on kansainvälisissä asioissa. Tämä luonnos ei vielä tue sitä. Koimme konkreettisten tavoitteiden osalta haasteena etenkin kotimaan osuudessa sen, että nykytilanteen laaja kuvailu hämärtää itse ongelman. Useita kuvailuosuuksia tulisi mielestämme lyhentää, ja kiteyttää se asia, jota pyritään kohentamaan. Lapsiasioiden osalta otamme näihin kantaa tarkemmin myöhemmin lausunnossamme.
 
Tässä luonnosmuodossaan selonteon painopiste ei ole vielä se hallituksen toivoma, kansainväliseen ihmisoikeuspolitiikkaan painottuva, ja kotimaan - ja kansainvälinen osio ovat nykyisellään kovin eri paria. Tätä ongelmaa kommentoidaankin sivulla 2, 5. kappale, mutta kommentoinnin huomioidenkin kotimaan osuus on kovin yksityiskohtainen, ja ei kaikilta osin keskity olennaiseen.
 
Kansainvälinen ja eurooppalainen valvontajärjestelmä
 
Kv. valvontaelinten Suomea koskevat suositukset ja päätelmät
Koemme erinomaisena, että valvontaelinten suositukset ja päätelmät huomioidaan keskeisesti.
 
Lapsen oikeuksien osalta (s.3) emme koe, että aivan oleellisimpia asioita olisi nostettu esille. Suomen huoltajuuskiistat ovat nousseet kansainvälisesti esille, joten ovat sikäli huomionarvoisia, mutta osuutta voi huomattavasti lyhentää.
 
Toisena asiana tässä osiossa on nostettu osallistuminen. Kappale alkaa: ”Suomella on kansainvälisesti katsoen mittavasta kokemusta lasten osallistumisesta.” Tämä lause hämmentää. Suomi ei ole kansainvälisesti vertailtuna ollut lasten osallistumisen mallimaa, pikemminkin Suomella on oppimista muista maista. Tässä kohdin on tarpeettomasti yhdistetty yleinen lasten osallistuminen, sekä lasten osallisuus itseään koskevassa oikeusprosessissa (joista jälkimmäinen kuuluisi itse asiassa jo liiankin yksityiskohtaiseen huoltajuuskiistaosioon – ei niin ettei se ole tärkeää, mutta määrällisesti koskee kuitenkin pientä määrää lapsia). Nämä ovat osallistumisen kaksi ääripäätä, ja niitä ei tulisi sekoittaa.
 
YK:n Lapsen oikeuksien toistuvat huomautukset, jotka Suomi on saanut joka raportointikerran yhteydessä, ovat keskittyneet kolmeen asian. Nämä kolme ovat keskeisiä ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti suomalaisen lapsen asemaan Suomessa. Ne kaikki tulisi mainita tässä kohdin, ja jos ne esiintyvät muualla selonteossa, niihin voi tehdä viittaukset. Keskeiset, toistuvat huomautukset ovat: 1) Lapsen edun ensisijaisuutta ei ole ymmärretty Suomessa viedä läpi koko hallinnon 2) YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta tiedottaminen ja kouluttaminen on puutteellista sekä 3) lasten asema on eriarvoinen riippuen siitä, missä kunnassa lapsi asuu.
 
Lapsen edun ensisijaisuuden haasteeseen ei puututa ratkaisun keinoin lainkaan koko selonteossa (siihen viitataan Lasten oikeusosiossa kohdassa 4.11,maitsemalla sen olevan osa Lapsi ja nuorisopoliittista ohjelmaa) vaikka myös Eduskunnan oikeusasiamies on lapsia koskevissa kanteluratkaisuissa kiinnittänyt toistuvasti eri viranomaisten huomiota lapsen edun ensisijaisuuteen, ja nostaa tämän epäkohdan myös esille lausunnossaan Suomen neljännestä määräaikaisraportista YK:n Lapsen oikeuksien komitealle. Eräs mahdollisuus olisi nostaa se tässä kohdin esille ongelmana, ja viitata tiedotus ja koulutusosioon, ja asettaa tavoitteeksi, että ihmisoikeuskoulutuksen kautta lapsen edun ensisijaisuus tulee parantumaan kaikessa päätöksenteossa.
 
Sopimuksesta tiedottamiseen ja kouluttamiseen otetaan kantaa seikkaperäisesti kohdassa 4.4. joten sinne voisi vain viitata.
 
Lasten aseman eriarvoisuus asuinpaikasta riippuen mainitaan jo ennen TSS –oikeuksien kohdalla (s.2), mutta siihen ei esitetä ratkaisua? Tässäkin voisi vedota siihen, että lapsen edun ensisijaisuuden periaate ja sen velvoittavuus tulee saada läpileikkaavaksi valtion ja kuntien hallintoon.
 

4.4 Perus- ja ihmisoikeuskasvatus ja –koulutus Suomessa

 

4.4.1. Perus- ja ihmisoikeuskasvatus Suomessa

Kiitämme sitä, että tähän haasteeseen on selonteossa suhtauduttu vakavasti. Koemme kuitenkin, että osuudessa on liikaa kuvailua, se hämärtää tämän asian ongelman ja tavoitteellisuuden. Ihmisoikeuskasvatuksen läpäisyperiaatteen kuvailu antaa vaikutelman, että asia olisi hoidettu, kun ongelma on no. siinä, että ihmisoikeudet, etiikka ja moraali ovat niin sisäänrakennettuja yleisperiaatteiksi, että ei ymmärretä ihmisoikeuksien laillisuus- ja velvoittavuusaspektia. Sivulla 13 tätä läpäisyperiaatetta on perusteltu neljällä kappaleella, joka on turhaa, sillä käytäntö on osoittanut, että tällä periaatteella ihmisoikeusviesti ei saavuta kohteitaan, opettajia ja oppilaita.
 
Kappaleessa Lapsen oikeuksien yleissopimuksesta opettaminen koululaisille tulee mainita, että YK:n lapsen oikeuksien sopimus sisältää, ainoana ihmisoikeussopimuksena, tiedottamisvelvollisuuden valtiolle (artikla 42). On tärkeää, että hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma on nostettu tässä kohdin esille.
 

4.4.2. Perus- ja ihmisoikeuskoulutus Suomessa

Luku alkaa ”Kokonaisuutena arvioiden yleistilanne on julkissektorin ammattikuntiin kohdistuvan perus- ja ihmisoikeuskasvatuksen osalta hyvä”. Mihin arvioon tämä perustuu? Onko arvioitu eri ammatillisten alojen perustutkinto tältä osin? Vai julkissektorin saamaa täydennyskoulutusta? Onko tutkittu julkissektorin ihmisoikeustietämystä? Väitettä on vaikea uskoa todeksi. Jos väite ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon, se ei edistä ihmisoikeuksia, vaan luo harhan.
 
Kokonaisuutena luvussa on huolella mietitty eri ammattiryhmiä ja haasteita. On myös tärkeää, että monikulttuurisuusopetus on nostettu esiin (kappale 4).
 
Kappaleessa Tuomarit ja syyttäjät toivoisimme kirjattavaksi sen, että ulkoministeriö luo järjestelmän, jolla huolehditaan, että oikeusistuimet saavat tuoreeltaan käyttöönsä kansainvälisten sopimusvalvontaelinten Suomelle antamat suositukset ja huomautukset. Käytäntö on nimittäin osoittanut, että oikeusistuimet pyytävät esim. YK:n Lapsen oikeuksien komitean antamia suosituksia Suomen UNICEFilta silloin, kun huomautukset nousevat julkisuuteen.
 
Kappaleessa Opettajat kuvaillaan nykytilanne. Nykytilan kuvailu antaa ristiriitaisesti vaikutelman, että tilanne on hyvä, vaikka sitä se ei ole, kuten selontekokin toteaa aikaisemmin jo sivuilla 12 viimeisessä kappaleessa, sivulla 13 kappaleessa 6, ja sivulla 14 kappaleessa 6.
 
Liian pitkillä kuvailulla sanoma vesittyy.
  

4.5. Oikeusturva ja hyvä hallinto

 
Oikeusturvan toteutuminen turvapaikkamenettelyssä
Toivomme tähänkin kohtaan kirjattavan Geneven pakolaissopimuksen oheen myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen velvoittavuuden: Suomea sitoo paitsi Geneven pakolaissopimus myös lasten osalta YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, joka velvoittaa asettamaan lapsen edun ensisijalle.
 

4.6.2. Sananvapaus

 
Laiton aineisto internetissä
 
Lapsipornografia: Suomen UNICEF ei katso sanaa lapsipornografia soveliaana. ”Lapsipornografiassa” ja ”lapsiprostituutiossa” on aina kyse lapsen hyväksikäytöstä (child abuse), eikä tässä yhteydessä voi käyttää samoja käsitteitä kuin käytetään aikuisten yhteydessä. Lapsipornografia tulisi korvata käsitteillä ”lapsen hyväksikäyttömateriaali tai –kuvat (child sexual abuse images).
 
Toisessa kappaleessa toisessa lauseessa todetaan, että Euroopan neuvoston yleissopimuksen kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä tulee harkittavaksi se, kriminalisoidaanko myös toistuva käynti tietyllä lapsipornografiaa sisältävällä sivustolla. Ottaen huomioon Rio de Janeiron kolmannen lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön vastaisen maailmankonferenssin loppuasiakirjan (joka ei ole vielä lopullinen), johon Suomi on sitoutunut, tämä toistuva käynti pornografisilla sivuilla tulee kriminalisoida.
 
Tässä yhteydessä on tarpeen korostaa sitä, että Suomi sitoutuu näiden rikosten yhteydessä lapsiystävälliseen ja lasta suojelevaan rikostutkintaan ja oikeudenkäyntiin, ja varmistaa kaikin tavoin uhrin fyysisen ja psyykkisen jälkihoidon ja toipumisen.
 
Suomen tulee vahvistaa kansallista koordinaatiota ja kansainvälistä yhteistyötä (Interpol) tietojen jakamisessa ja rikosten seurannassa rikosten selvittämiseksi.
 

4.8.2. Oikeus riittävään toimeentuloon

Köyhyys ja syrjäytymisosiossa puututaan kovin lyhyesti lapsiperheiden köyhyyteen, vaikka se on ollut hälyttävä trendi sitten 1990 -luvulta lähtien. Köyhyyden lisääntymistä lapsiperheissä ei voi puolustella, eikä se tee köyhyydestä vähäisempää, sanomalla: ”Kuitenkin useimpiin EU –maihin verrattuna suhteellinen köyhyys on Suomessa vähäistä”. Tässä kohdin tulee viitata ja yhdistää tavoitteet jälleen Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman kanssa.
 

4.9.6. Naisiin kohdistuva väkivalta

Suomen UNICEF esittää harkittavaksi käyttää tässä otsikkoa Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta. Perheväkivalta on sisällössä mukana, ja otsikonkin myötä olisi tärkeä osoittaa, että väkivalta kohtaa koko perheen, eli myös perheen lapset.
  

4.11. Lasten oikeudet

Suomen UNICEF pitää osiota varsin kattavana. Tärkeätä on silti, että kautta koko selonteon tuodaan esiin lapsen edun periaatteen velvoittavuus, jottei lapsen edun ajaminen jää vain lapsiasioista vastaavien vastuulle.
 

4.11.7. Pakolais-, maahanmuuttaja- ja vähemmistölapset Suomessa

Osion alussa kiinnitetään huomiota lapsen edun periaatteeseen, ja erilaisiin käsityksiin siitä. Tätä haastetta kuvaa se, että pakolais-, turvapaikanhakija-, maahanmuuttajalapsiin sovelletaan ensisijaisesti ulkomaalaislakia, eikä lastensuojelulakia. Pakolais-, turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajalapsi on ensisijaisesti lapsi, sitten vasta ulkomaalainen – tämä tulee asettaa lähtökohdaksi kaikessa. Eri työryhmät ja selvitykset törmäävät jatkuvasti epäselvyyteen siitä, ettei osata määritellä lastensuojelulain ja turvapaikanhakija –tai pakolaislapsen suhdetta. Ihmisoikeusselonteon tulisikin asettaa tämän selvittäminen tavoitteekseen.
 
Maahanmuuttajalasten syrjäytyminen. 62 ja 4.13.5. Maahanmuuttajien asema. 74
Näissä kohdin (onko näiden asioiden sijoittaminen selonteossa näin eripaikkaan tarkoituksenmukaista? Maahanmuuttajien syrjäytymistä käsitellään lisäksi otsikon ”Maahanmuuttajien asuminen” alla) tulisi ottaa esiin se, että yksintulleet pakolaisnuoret on saatava jälkihuollon piiriin syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
 
Useimmat hakijat ovat 16-17 –vuotiaita. Täysi-ikäisyyden saavutettuaan nuoret jäävät vastaanottojärjestelmän palveluiden ulkopuolelle eikä heille tarjota myöskään muita erityisiä tukipalveluita. Heitä ei katsota lastensuojelullisen jälkihuollon piiriin kuuluviksi kuten laitoshoidossa olevat suomalaisnuoret, joille jälkihuolto on järjestetty 21 ikävuoteen asti.
 
Heidän tulisi yhdenvertaisuussyistä olla oikeutettuja yhtä kattaviin tukipalveluihin
kuin sijaishuollossa ollut nuori. Jälkihuollon kautta tukeminen tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin syrjäytymisen vaihtoehto. Jälkihuollon ulottaminen ilman huoltajaa tulleisiin pakolaisnuoriin on ollut esillä jo yli 10 vuoden ajan. Kotouttamislain muutoksen yhteydessä vuonna 2005 sitä vaativat järjestöjen ohella mm. Vähemmistövaltuutettu. Asia on kirjattu tavoitteena mm. edelliseen valtioneuvoston selontekoon Suomen ihmisoikeuspolitiikasta vuonna 2004.
 
Myös hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa lokakuulta 2006
todetaan: ”Muutetaan kotouttamislakia siten, että turvapaikanhakijoina yksin tulleiden lasten jälkihuolto turvataan. Turvapaikanhakijoiden vastaanotossa on tärkeää huomioida eräiden erityisryhmien vastaanotto. Lastensuojelun jälkihuollon toimenpiteitä vastaavat toimet tulisi voida järjestää, kunnes nuori on täyttänyt 21 vuotta.” Sama asia huomioitiin sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelman asiantuntijaryhmän loppuraportissa maaliskuussa 2008
 
Tätä asiaa ei voi jättää tässäkään selonteossa huomiotta. Syrjäytyminen on mitä suurimmassa määrin ihmisoikeuskysymys, ei ainoastaan yksilölle, vaan se on yhteiskunnalle turvallisuusuhka.
 

Sivulla 62 on erehdyttävästi yhdistetty otsikon Kerjäläislapset alle Lapsiasiavaltuutetun tutkimus romanilapsista. Käsittääksemme näillä ei ole tekemistä keskenään.
 
Helsingissä 20.3.2009
 
Suomen UNICEF