Tiedote 20.8.2015

Kansanedustajat haastetaan toimimaan budjettikäsittelyssä lasten ja nuorten puolesta - lähes puolet sitoutui ennen vaaleja

Lasten ja nuorten hyvinvointia ajavat tahot laativat Lasten ja nuorten kansanedustajan huoneentaulun ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja. Huoneentaulun tavoitteena on edistää lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista sekä pitää esillä ja painottaa lapsi- ja nuorisopolitiikan tärkeyttä. Keväällä 2015 valituista 200 kansanedustajasta 87 allekirjoitti huoneentaulun.  Huoneentaulu on luettavissa osoitteessa: http://www.alli.fi/huoneentaulu
Huoneentaulun laatijat haluavat nyt kiittää allekirjoittaneita kansanedustajia ja samalla kehottaa kaikkia kansanedustajia tutustumaan ja sitoutumaan huoneentaulun lupauksiin. Tavoitteena on, että kaikki kansanedustajat sitoutuvat edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia tavoitteita työssään.

Keskeisiä lupauksia, joihin kansanedustajat voivat sitoutua, ovat:
1. Huolehdin, että lasten ja nuorten hyvinvointiin investoidaan.
2. Varmistan, että päätösten vaikutukset arvioidaan.
3. Edistän lasten ja nuorten osallisuutta.
4. Edistän lasten ja nuorten hyvää kasvu- ja elinympäristöä.
Tänään huoneentaulun laatijat ovat lähettäneet kaikille kansanedustajille alla olevan kirjeen muistutuksena yhteisistä tavoitteista.
 
Huoneentaulun ovat yhteistyössä laatineet seuraavat lasten ja nuorten järjestöt ja viranomaiset:
Lapsiasiavaltuutettu, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ry, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry, Suomen UNICEF ry, Suomen Vanhempainliitto, Valo ja Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora).
Huoneentaulu on luettavissa osoitteessa: http://www.alli.fi/huoneentaulu
 
Lisätietoja:
Pääsihteeri Olli Joensuu, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, olli.joensuu@alli.fi, 045 139 2350
Koordinaattori, edunvalvonta Hanna Sauli, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry, hanna.sauli@alli.fi, 040 900 4885
Viestintäpäällikkö Carita Päivänen, Pelastakaa Lapset ry, carita.paivanen@pelastakaalapset.fi, 040 535 8221
 
 
===
Arvoisa kansanedustaja,

Lasten ja nuorten hyvinvointia tukevat tahot laativat Lasten ja nuorten kansanedustajan huoneentaulun ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja. Huoneentaulun tavoitteena on edistää lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista sekä pitää esillä ja painottaa lapsi- ja nuorisopolitiikan tärkeyttä. Keväällä 2015 valituista 200 kansanedustajasta 87 allekirjoitti huoneentaulun. 

Vaikutusten arviointi käyttöön päätöksenteossa
Me allekirjoittaneet haluamme muistuttaa, että lapsia ja nuoria koskevat päätökset tulee tehdä kokemus- ja tutkimustiedon pohjalta. Erityisen tärkeää on arvioida talousarvion ja budjettilakien vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Tällaista vaikutusten arviointia ei hallitusohjelman yhteydessä ole ainakaan vielä julkisesti tehty.
Muistutamme lisäksi, että kaikkien päätösten lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset on arvioitava. Arvioinnin on oltava läpinäkyvää ja jokaisen kansalaisen saatavilla. Vaikutusten arvioinnilla taataan laadukas lainsäädäntö.

Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset on turvattava
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että tulevaisuudessa mm. nuorisolaki, liikuntalaki sekä kirjastolaki eivät ole kuntia velvoittavia lakeja. Haluamme muistuttaa, että järjestöjen tehtävänä ei ole tuottaa julkisen vallan palveluita vaan tukea koko palvelukokonaisuutta.  Harkinnanvaraiset palvelut eivät saa jäädä kokonaisuudessaan järjestösektorin ylläpitämiksi.
Hallitus leikkaa tulevalla hallituskaudella jyrkästi kehitysyhteistyömäärärahoja. Nämä huomattavat ja äkkinäiset leikkaukset vaikuttavat pitkäkestoisesti ja ylisukupolvisesti kehitysmaiden lasten, nuorten ja heidän perheidensä tulevaisuuteen. Kannamme tällä hetkellä huolta siitä, miten päättäjät sitoutuvat kehitysmaiden lasten ja nuorten oikeuksien turvaamiseen nykyisen kehitysyhteistyöbudjetin puitteissa.

Huoneentaulun laatijat haluavat muistuttaa kansanedustajia lasten ja nuorten osallisuuden edistämisestä niin vaikutusten arvioinnissa kuin päätöksenteossa ylipäänsä. Lapsilta ja nuorilta leikkaaminen on leikkaamista tulevaisuudesta. Lapset ja nuoret ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita!
==