Suomen UNICEFin lausunto
Lausuntopyyntö OKM/14/600/2011
 

Valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopoliittinen kehittämisohjelma 2012-2015


Yleistä

Suomen UNICEF kiittää mahdollisuudesta lausua kantansa Valtioneuvoston lapsi – ja nuorisopoliittiseen ohjelmaan (jatkossa ohjelma) ja kiittää kaiken kaikkiaan hyvin avoimesta ja keskusteluun pyrkivästä prosessista.

Suomen UNICEF on mukana myös Monikulttuurinen lapsen etu –verkoston lausunnossa, jossa näkökulmana ovat nimenomaan monikulttuuriset lapset. Se näkökulma on tässä lausunnossa jätetty vähemmälle. Suomen UNICEF on myös lapsiasianeuvottelukunnan jäsenenä mukana sen kokoamassa lausunnossa.

Ohjelmassa on paljon hyvää. Lausuntojen runsauden vuoksi pitäydymme nyt vain kokemissamme epäkohdissa, joka ei toki tee ohjelmalle oikeutta.

Ohjelman kohdeikäryhmäksi on määritelty ”kaikki nuorisolain määrittelemät "nuoret" eli kaikki 0-29 -vuotiaat”. Tästä huolimatta ohjelmasta heijastuu se, että se ei huomioi aivan pieniä lapsia. Tämä tuli esille useassa kohdin, mutta etenkin osallistumisessa ja taloudellisen taantuman vaikutuksissa: puhutaan nuorisotyöttömyydestä, mutta lapsiköyhyys sen pitkäkantoisine ja laajalle leviävine seurauksineen oli unohdettu (lapsiköyhyys oli kyllä noteerattu kohdassa 7.2 Tilastotietoja ja tutkimuksia, mutta tiedolla oli vaikutuksia itse ohjelmaan hyvin ohuelti). Näkyykö tässä se, että ohjelmaa koordinoi nimenomaan OKM, jonka kenttään aivan pienet lapset eivät niinkään kuulu? Näin ohjelma jo lähtökohtaisesti törmää hallinnonrajoihin, joka haaste kyllä ohjemassa varsin avoimesti tunnustetaan. Johdannossa sivulla 4. lisäksi todetaan, että ”kehittämisohjelma on hallinnonalojen yhteinen asiakirja, vaikka sen lähtökohta on nuorisolaissa ja nuorisoalan hallinnossa. Tämä strateginen lähtökohta on tunnustettu myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa.”Jos ohjelman strateginen lähtökohta on nuorisolaissa ja nuorisolain hallinnossa, painopiste on muodostunut sitä kautta. Kaikkia kohderyhmiä voi olla vaikea tavoittaa yhdellä ohjelmalla, mutta olisiko silloin syytä tehdä erilliset ohjelmat?
 
Edellinen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa nostettiin kiitettävästi esille YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS), tässä ohjelmassa se on hämmästyttävästikin unohdettu, vaikka yleisesti voi todeta LOS:n painoarvon kasvaneen valtion hallinnossa.  Se olisi tärkeää tuoda esille, sillä näin painotetaan eri asioiden velvoittavuutta.

Kauttaaltaan sanamuodot voisivat olla painavampia. ”Tarkastellaan”, ”kehitetään”, ”panostetaan” jne. eivät vielä kerro, mitä itse asiassa tehdään. Kauttaaltaan ohjelmasta puuttuu velvoittava ihmisoikeusnäkökulma. Ohjelmaan saisi paljon lisää painoarvoa viittaamalla ihmisoikeussopimusten ja tarkemmin niiden eri artiklojen velvoittavuuteen, sekä ihmisoikeuskomiteoiden Suomelle antamiin päätelmiin. Tämä olisi myös keino nivoa lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa lähemmäksi muita ohjelmia.

Johdanto

Ohjelmassa mainitaan, että nuorisotyön tavoitteena on olla ”ennaltaehkäisevä” (s.3, 6. kpl). Tavoite ja lähtökohta ovat varmasti oikeat, mutta sanamuoto ”ennaltaehkäisevä” on  kovin ongelmakeskeinen ja rajoittava, ja kertoo ainoastaan varautumista uhkiin tai riskeihin, kun lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman tulisi olla myös kannustava. Lapsia ja nuoria tulee myös kannustaa menemään hyvään suuntaan, jonka he kenties itse ovat jo valinneet. Tämän vuoksi sanana ”ennakoiva” olisi oikea termi.

Koemme ohjelman tavoitteet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tukemisessa arvokkaana. Toivoisimme yhdenvertaisuuden periaatetta (s. 3, kpl 8) kuitenkin voimistettavan viittaamalla ihmisoikeussopimuksiin, koska viimeaikaiset keskustelut ovat jopa kyseenalaistaneet yhdenvertaisuuden. Yhdenvertaisuutta ei osata välttämättä enää mieltää valtiota sitovana velvoitteena ja kaiken kansallisenkin lainsäädännön perusperiaatteena.

Sivulla 4, kohdassa ”tiivistetysti” käy selvästi ilmi, että pieniä lapsia ei ole huomioitu: ”kaikille lapsille ja nuorille ikä huomioon ottaen luodaan enemmän ja yhtäläisiä. mahdollisuuksia koulutuksessa ja työmarkkinoilla”.

Ohjelma pyrkii lisäämään lasten osallistumista. Sivun 4. lopussa todetaan, että on ”muistettava lasten ja nuorten toive, että heidät kohdattaisiin arvokkaina yksilöinä. He toivovat, että heitä kannustettaisiin onnistumaan ja otettaisiin aidosti mukaan arjen ratkaisuiden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Jotta tämä lause olisi uskottava, toivoisimme tähän lisättävän: Jotta tämä tavoite saavutetaan myös kehittämisohjelman osalta, tulee lasten ja nuorten näkemykset ottaa huomioon myös näitä ohjelmasisältöjä toteutettaessa.


Lapsi- ja nuorisopolitiikan  kehittämisohjelma pähkinänkuoressa, ohjelman luettavuus ja tavoitteiden selkeys

Luvussa 3 esitetään ohjelman strategiset tavoitteet lyhyesti. Toivoisimme otsikointiin kiinnitettävän enemmän huomiota, tämänhetkinen muotoilu ei vastuuta asialle tekijöitä eikä anna dynaamista vaikutelmaa. Tavoitteen tulee olla muotoiltu tavoitetilaksi, ei passiivimuodossa olevaksi verbiksi.
Esimerkiksi ensimmäinen tavoite: ”Lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi ja yhteisvastuullisiksi kansalaisiksi tuetaan” voisi olla muotoilu aktiivisemmin: “Lapset ja nuoret kasvavat aktiivisiksi ja yhteisvastuullisiksi kansalaisiksi.” Samoin muissa tavoitteissa pitää määritellä tavoitetila, eikä kuvata matkaa sinne.

Strategisten tavoitteet on pyritty ryhmittelemään luvussa 4, ja ryhmittely itsessään toiminee, mutta se, missä järjestyksessä tavoitteet etenevät (edellisessä luvussa pähkinänkuoressa ja edelleen läpi koko ohjelman) on melkoisen vaikea hahmottaa. Eräs tapa ryhmitellä ne olisi kronologinen, elämänkaarta seuraava, jolloin eri toimenpiteet tukisivat paremmin toisiaan.

Strateginen tavoite 1
 
Tavoitteessa kasvattaa lapsia ja nuoria yhteisvastuullisiksi kansalaisiksi on lähes kokonaan unohdettu pienemmät lapset, tästä kertoo jo se, että lasten sijasta käytetään sanaa nuoret.

Ohjelmassa halutaan tukea aktiivista ja yhteisvastuullista kansalaisuutta. Hyvä. Olisi kuitenkin tärkeätä nivoa tämäkin tarkemmin ihmisoikeussopimuksiin, niin YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kun Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen.  YK:n lapsen oikeuksien sopimus toisi tässä kohdin myös kehyksen osallistuttaa paitsi pieniä lapsia, myös vähemmän aktiivisia lapsia. Sen osallisuutta koskevat artiklat 12-17 kertovat, mistä ”osallistumisessa” on itse asiassa kysymys: lapsen näkemykset on kuultava, oikeus saada tietoa, lapsella on sanan- ja  ajatuksenvapaus, yhdistymisvapaus sekä oikeus yksityisyyteen. Osallistuminen nähdään usein, ja niin myös tässä ohjelmassa vain hyvin aktiivisena toimimistapana, jolloin moni hiljaisempi ääni jää kuulematta. Lapsi- ja nuorisopoliittinen kehittämisohjelma ei voi lähteä tukemaan vain supliikkinuorten osallistumista, vaan sen tulee ulottua laajemmalle.

Ohjelman olisi vähintäänkin asetettava tavoitteeksi pyrkiä luomaan monipuolisempia kuulemistapoja, myös pienemmille lapsille, nyt nämä kuulemistavat on kovasti sidottu jo olemassa oleviin rakenteisiin (oppilaskunta, nuorisovaltuusto). Tällaiseen kehittämistyöhön tulee myös otetaan lapset ja nuoret mukaan, jotteivät toimintatavat jää heille itselleen kaukaisiksi – tästä ei ollut mainintaa ohjelmassa.
Ohjelmassa viitataan ansiokkaasti kriittiseen lukutaitoon. Tämä on tärkeää, ja tältä osin tulisi vastuuttaa myös joukkotiedotusvälineet, kuten myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 17 velvoittaa.
Kohdassa 1.2 Demokratia-, globaali- ja ympäristökasvatus pyritään lisäämään opetukseen niitä sisältöjä ja toimintatapoja, jotka tukevat ”osallistumista, vaikuttamismahdollisuuksia sekä politiikan ja yhteiskunnallisen lukutaidon kehittymistä”. Ohjelman tulee ehdottomasti nivoa tämä asia ihmisoikeusopetukseen. Muuten on vaarana jäädä sanahelinän tasolle ja kuten todettu jo aikaisemmin, on selvästi havaittavissa, että ihmisoikeussopimusten velvoittavuus on unohdettu. Ihmisoikeuskasvatus on tärkeää senkin vuoksi, että ymmärrettäisiin ihmisoikeussopimusten syntyneen vastatoimenpiteenä sotia kylväneille muukalaisvihalle ja epätasa-arvoisuudelle.

Strateginen tavoite 2

Sivun 11 alussa on lisättä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden riskiryhmiin myös heikommassa taloudellisessa asemassa olevat nuoret.

Kohdassa 2.1  Rasismi, syrjintä ja suvaitsemattomuus päätetään tehostaa vihan purkausten sekä viharikosten torjuntaa mm. sisäisen turvallisuuden ohjelman avulla. Suomen UNICEF haluaa pontevasti tässäkin kohtaa korostaa ihmisoikeuskasvatuksen merkitystä. Oikein rakennettuna, osallistuttavien menetelmien kautta ihmisoikeuskasvatus on ennakoivaa työtä parhaimmillaan.

Strateginen tavoite 3

Myös tässä kohdin on ohjelma nivottava ihmisoikeuskoulutukseen, joka on huomioitava myös opettajien koulutuksessa.

Strateginen tavoite 4

Koulutuksellisessa tasa-arvossa hyvä luku- ja kirjoitustaito on välttämätöntä koko yhteiskunnassa toimimisessa, eikä vain ” tietotekniikan käytössä” (tämä suppeampikin termi olisi parempi olla  ”tieto- ja informaatioteknologian hyödyntäminen).

Strateginen tavoite 7

Kohdassa 7.1 todetaan kehitettävän ”nuorten tuettua asumista ja huolehditaan palvelujen riittävyydestä”. Tässä kohdin olisi tärkeätä huomioida myös erityistarpeessa olevat nuoret, kuten esimerkiksi vammaiset, onhan ohjelman tavoitteena nimenomaan yhdenvertaisuus.

Strateginen tavoite 8

Yhteisöllisyyden kehittämisessä kouluissa on toki tärkeää kehittää oppilaskunnan laatua. Vielä tärkeämpää on kehittää muuta kuin oppilaskuntatoimintaa. Pohjoismaiset UNICEFit tekivät pohjoismaisen vertailun yläkouluoppilaille 2009/10 (virhemarginaali +-1,3%), jossa havaittiin, että Suomessa ainoastaan 21% oli osallistunut oppilaskuntatoimintaan, kun se muissa Pohjoismaissa oli 28-44%. Suomi oli heikoin myös muissa ”rakenteellisissa” osallistumismuodoissa.

Oppilaskuntia tulisi kehittää sellaiseen suuntaan, jossa jokaisella oppilaalla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa koulun toimintaan. Oppilaskuntien toiminta itsessään ei myöskään ole välttämättä sellaista toimintaa, joka koettaisiin laajalti tärkeänä. Pohjoismaisessa vertailussa kävi ilmi, että oppilaat haluaisivat enemmän vaikuttaa esimerkiksi tuntien kulkuun ja opetukseen. Onkin kehitettävä vaihtoehtoisia innovatiivisia osallistumis- ja vaikuttamistapoja osallistumismahdollisuuksien laajentamiseksi. Laajemmat osallistumismahdollisuudet näkyvät todennäköisesti myös yhteisöllisyyden lisääntymisenä, etenkin jos lapset ja nuoret otetaan mukaan osallistumistoimintojen kehittämistyöhön.

Strateginen tavoite 9

Kaikissa eri osa-alueissa on tärkeää nähdä eri toimijoiden rooli, ja pitää uskaltaa katsoa eri suuntiin. Terveellisten elämäntapojen edistäjänä ja päihteiden ja syömishäiriöiden ennaltaehkäisyssä on osattava nähdä ja myös osoittaa median rooli ja vastuu.

YK:n lapsen oikeuksien komitea peräänkuulutti ensimmäistä kertaa kesäkuussa antamissaan huomautuksissa yksityisen sektorin vastuuta toteuttaa lasten oikeuksia, ja suositteli, että Suomi ”hyväksyy ja panee täytäntöön määräyksiä, joilla varmistetaan, että elinkeinoelämä noudattaa kansainvälisiä ja kansallisia normeja yritysten sosiaalisesta vastuusta erityisesti lapsen oikeuksien osalta”. Komitea myös hämmästeli, ettei epäterveelliseen markkinointiin ole puututtu lainsäädännön keinoin, tämänkin, eikä pelkästään alkoholimainontaa, olisi voinut asettaa ohjelmassa tavoitteeksi.

Strateginen tavoite 10

Kohdassa 10.2 pyritään kehittämään lasten ja nuorten parissa toimivien osaamista. Tästäkin kohdin puuttuu täysin ihmisoikeuskoulutus. Se on hämmästyttävää, sillä asetettiinhan se selkeäksi tavoitteeksi jo OKM:n koordinoimassa lapsen oikeuksien kansallisessa viestintästrategiassa, ja ottaen lisäksi huomioon, että lapsen oikeuksien sopimus ja muita ihmisoikeussopimuksia lisättiin peruskoulujen ja lukion opetussuunnitelmiin erityismääräyksellä elokuusta 2010 alkaen. Lisäksi Suomi sai tästäkin huomautuksen YK:n lapsen oikeuksien komitealta kesäkuussa 2011.

Kehittämisohjelman suhde muihin ohjelmiin

Tässä luvussa on mainittu sellaisia ohjelmia ja vastaavia, joiden on todettu selkeästi tukevan lapsi- ja nuorisopoliittista näkökulmaa. Näistä ohjelmista ja vastaavista, vaikka aihepiiri olisi antanut aihetta, puuttuu

- OKM:n Lapsen oikeuksien kansallinen viestintästrategia, sekä
- STM:n Kansallinen lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämisen toimintaohjelma
- YK:n lapsen oikeuksien komitealta kesäkuussa 2011 saadut huomautukset ja suositukset (CRC/C/FIN/CO/4).

Viimeksi mainittu etenkin, kun YK:n lapsen oikeuksien sopimus itsessään, ainoana ihmisoikeussopimuksena, velvoittaa saattamaan sopimuksen periaatteet tunnetuksi (artikla 42). Komitea kehotti lisäksi huomautuksissaan, että ”sopimusvaltio toteuttaa kaikki asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen näiden suositusten täysimittaisen täytäntöönpanon” (huomautus 66).

Kehittämisohjelman yleiset perusteet

Yleisissä perusteissa todetaan, että ohjelman kannalta keskeisimpiä kohtia lapsen oikeuksien yleissopimuksessa on artikla 12. Tämä on kovin kapea näkökulma. Ja jos koko sopimus koetaan liian laajana, olisi ainakin osallistumisen osalta pitänyt listata tähän artiklat 12, 13 ja 17, joita koskevaa asiaa on ohjelmassa runsaasti.
 
Helsingissä 17.10.2011

Suomen UNICEF

Marja-Riitta Ketola, pääsihteeri  
Inka Hetemäki, ohjelmajohtaja