Suomen UNICEF lausunto 15.10.2009
Oikeusministeriölle


Lakialoite isyyslain 5.9.1975/700 muuttamisesta


Suomen UNICEF haluaa tällä lausunnolla ottaa kantaa Suomen isyyslakiin 5.9.1975/700 ja kiinnittää huomiota sen puutteisiin. Lausuntoa ei ole pyydetty, mutta Suomen UNICEF on monesti joutunut ottamaan kansalaisten isyyslaissa kokemiin heikkouksiin. 

  • Suomen UNICEF kokee vakavana puutteena sen, että Suomen isyyslakia ei muutettu yleisen käytännön mukaisesti vastamaan YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta ennen sopimuksen ratifiointia 1991.

Kansanedustaja Kari Uotila jätti lakialoitteen isyyslain 22 ja 34 §:n muuttamisesta 29.05.2009. Aloite on ollut lähetekeskustelussa Eduskunnan täysistunnossa 10.6.2009 ja 23.09.2009, josta se on siirretty lakivaliokunnan käsittelyyn. Lakivaliokunta käsitteli asiaa 25.09.2009 ja päätti pyytää kirjallisen lausunnon oikeusministeriöltä.

Suomen UNICEF kokee, että lakialoite on tarpeellinen, jotta YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen turvaama lapsen oikeus tuntea vanhempansa toteutuu.

Suomen isyyslaki 5.9.1975/700 ei vastaa YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin Suomessa 20.6.1991. Suomi ratifioidessaan kansainvälisen sopimuksen, noudattaa käytäntöä, joka on saanut kansainvälisestikin suurta arvostusta osakseen, ja muuttaa kansallisen lainsäädännön vastaamaan ratifioinnissa olevaa kansainvälistä lainsäädäntöä. Tämä ei ole kuitenkaan toteutunut isyyslain kohdalla.

Suomessa YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on asetuksella voimaansaatettu ja inkorporoitu kansalliseen lainsäädäntöön. Inkorporaation oikeusvaikutuksiin kuuluu, että kansainvälinen sopimus on Suomessa valtionsisäisesti voimassa samansisältöisenä kuin se kansainvälisoikeudellisesti velvoittaa Suomea. (kts. esim. Martin Scheinin, Ihmisoikeussopimuksista ja muista ihmisoikeusasiakirjoista, Ihmisoikeudet 2000 - luvulla, Helsinki 2002, s. 5). Jostain syystä isyyslain tarvitsemia muutoksia ei osattu huomioida YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta ratifioitaessa. Ihmisoikeussopimusten turvana on kuitenkin lisäksi, että tuomioistuimet tai viranomaiset eivät voi niitä sivuuttaa esim. sillä perusteella, että kansallinen laki olisi myöhempi suhteessa sopimukseen.

Suomen UNICEF otti yhteyttä Oikeusministeriöön sähköpostitse tähän liittyen, toisen isyyden tunnustamistapauksen yhteydessä jo 25.2.2009, ja sai Oikeusministeriöltä vastauksen 5.5.2009 (OM75/917/2009). Vastauksessa ministeri Brax toteaa, että "Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä (viitaten ratkaisuun KKO 2003:107) ei voi näin ollen johtaa päätelmää, jonka mukaan isyyslain voimaanpanolain 7§:n 2 momentti olisi sellaisenaan Suomen perustuslain tai ihmisoikeussäännösten vastainen, vaan tuomioistuin arvioi kunkin tilanteen tapauskohtaisesti".

Rohkenemme yhä olla eri mieltä oikeusministeriön tulkinnan kanssa, ja emme jaa käsitystä, että tuomioistuin voi arvioida vastaukset tapauskohtaisesti.  Suomen UNICEFin vahva kanta on, että tässä kohdin isyyslaki on YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen vastainen, ja esitämme edelleen huolemme siitä, että sopimusta ei tarpeeksi huomioida arkipäivän lainkäytössämme.  Tässä kohdin toteamme tyytyväisenä, että Valtioneuvoston ihmisoikeuselonteko 2009 on kiinnittänyt huomioita eri ammattikunnille annattavaan perus- ja ihmisoikeuskoulutukseen.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, artikla 7

YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 7 takaa lapselle, mikäli mahdollista, oikeuden tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. 

Kun YK:n lapsen oikeuksien sopimus luotiin (1989) käsite vanhemmasta oli joko "biologinen vanhempi" tai "huoltava vanhempi". Molempia pidettiin sopimusta laatiessa yhtälailla vanhempina, ja tänä päivänä vanhemmuuden käsite voi olla vieläkin monisyisempi. YK:n Lapsen oikeuksien komitean kanta on yksiselitteisesti, "monien vanhempienkin viidakossa" aina turvata lapsen oikeus vanhempiinsa, ei vanhempien - äidin tai isän  - oikeus lapseen. YK:n Lapsen oikeuksien komitean ottanut selkeästi kantaa artiklan yhteydessä siihen, että lapsen tulee saada tietää alkuperänsä. Tämä on paitsi lapsen identiteetin muodostumisen kannalta oleellista, myös hoidettaessa mahdollisia perinnöllisiä sairauksia.

YK:n Lapsen oikeuksien komitea on antanut myös huomautuksia useille jäsenvaltioille siitä, että kansallinen lainsäädäntö suosii vanhempien oikeutta lapsen oikeuden ylitse, ja että jäsenvaltio ei ole noudattanut YK: n Lapsen oikeuksien yleisiä periaatteita.

YK:n Lapsen oikeuksien komitea on maaraporttien seurannasta vastuullisena hyvin tietoinen asiaan liittyvästä kansainvälistä keskustelua, ja on ottanut siihen kantaa mm. teoksessa Implementation Handbook for the Convention on the rights of the Child, 2007 UNICEF, article 7. 

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, artikla 3, artikla 8 ja artikla 9.

Lapsen oikeuteen tuntea vanhempansa tukevat myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen artiklat 3 (lapsen edun käsite), artikla 8 (oikeus sukulaissuhteisiin) ja oikeus 9 (oikeus ylläpitää yhteyttä kumpaankin vanhempaan). Lapsen edun käsite (artikla 3) on haasteellinen, ja on herättänyt Suomessakin hyvin ristiriitaisia tulkintoja jopa lapsiasiantuntijoiden kesken. YK:n Lapsen oikeuksien komitea tulkitsee lapsen edun käsitettä artiklan 7 yhteydessä ansiokkaasti, ja siihen on varmasti hyödyllistä tutustua lainmuutosta mietittäessä ja keskusteluun varauduttaessa. (Implementation Handbook for the Convention on the rights of the Child, 2007, s. 107).

Helsingissä 15.10.2009

Suomen UNICEF ry

Pentti Kotoaro 
pääsihteeri 

Inka Hetemäki
ohjelmajohtaja