Siirry sisältöön

Kuvasarja: tällainen on Syyrian lasten liikuttava arki

Syyriassa elää Suomen asukasluvun verran lapsia avun varassa, 5,5 miljoonaa. Heistä puolet asuu pakolaisleireillä. Leireillä kuuluu myös naurua.

Eija Wallenius Artikkeli
Eija Wallenius
Pieni lapsi kurkkaa teltan raosta Turkin rajan tuntumassa olevalla Killin epävirallisella pakolaisleirillä.
© UNICEF/UN0348583/Saad

© UNICEF/UN0348583/Saad

Kukkuu. Pieni lapsi kurkkaa teltan raosta Turkin rajan tuntumassa olevalla Killin epävirallisella pakolaisleirillä.

Miltä Syyria näyttää lapsen silmin?

Ainakin leireillä on paljon lapsia. Jopa 2,6 miljoonaa lasta asuu maansisäisenä pakolaisena. Monelle leiri on ainoa koti, joka heillä on koskaan ollut.

Lapset odottavat rauhaa. Mutta lokakuussa taistelut taas kiihtyivät. Idlibin maakuntaan, jossa Killi sijaitsee, pakkautui 400 000 uutta pakolaista.

© UNICEF/UN0348585/Saad

Leireillä aika kuluu yleisiin askareisiin, kuten siivoamiseen.

Vaikka UNICEFin tuella yli 2 miljoonaa lasta pääsi kouluun vuonna 2018, saman verran lapsia jää koulusta paitsi.

Suurin syy on raha. UNICEFin Syyrian hätäapuun tarvitsemista varoista puuttuu 39 prosenttia.

Kriisitilanteita varten olemme kehittäneet erityisen koulutarvikelaatikon, jonka ansiosta lasten koulunkäynti voisi jatkua missä tahansa olosuhteissa.

Alumiinilaatikko ei ole juuri matkalaukkua suurempi. Mutta sen sisältö on arvokkaampi kuin yhdenkään Samsoniten.

 © UNICEF/UNI229174/Hasen

Kaksitoistavuotias Amani on keksinyt ystäviensä kanssa leikin al-Hasakehin kaupungin suojissa. Nauru on herkässä, kun saa hetkeksi unohtaa kaiken muun.

Amani joutui lokakuussa pakenemaan kodistaan Ras al-Ainista Pohjois-Syyriassa.

"Taistelun äänet olivat pelottavia. Pienemmät sisarukseni itkivät, kun he pelkäsivät, ja niin me päätimme lähteä”, Amani kertoo.

”Jos valta olisi minulla, lopettaisin tämän sodan nyt heti, jotta ihmiset voisivat palata koteihinsa ja lapset pääsisivät kouluun.”

UNICEF järjestää al-Hasakehissa lapsille toimintaa ja tarjoaa heille psykososiaalista tukea, jotta he selviävät kokemistaan traumoista.

© UNICEF/UN0348582/Saad

Kylpyhommat sujuvat Killin epävirallisella pakolaisleireillä usein ulkosalla. Vedestä on pulaa, mutta UNICEF tekee kaikkensa, että sitä on saatavilla.

Puhdas vesi pelastaa lapset likaisissa oloissa leviäviltä taudeilta.

Tiesitkö, että kriiseissä UNICEF johtaa vesihuoltoa. Viime vuonna lähes 15 miljoonaa ihmistä sai tuellamme päivittäin puhtaan veden Syyriassa ja sen lähimaissa!

© UNICEF/UN0348605/Hasen

Yksitoistavuotiaat kaksoset Hasan ja Husein joutuivat lokakuussa pakenemaan kodistaan Ras al-Ainista Pohjois-Syyriassa.

Yhdessä rysäyksessä läheiseen al-Hasakehin kaupunkiin saapui 74 000 pakolaista. Pojat mukaan lukien. Koulurakennukset ja muut julkiset tilat muuntautuivat hätämajoitustiloiksi.

Hasan ja Husein kaipaavat takaisin kouluun. Sota ei ole vielä vienyt heiltä unelmia.

“Haluan isona olla mekaanikko omassa yrityksessäni”, sanoo Husain.

Hasan haluaa isona olla sähkömies. Kunhan ensin maahan saataisiin rauha.

© UNICEF/UNI225353/Yar

Vihdoinkin turvassa.

Pieni Jihan-tyttö lepää äitinsä sylissä pakolaisten vastaanottokeskuksessa Pohjois-Irakissa lähellä Syyrian rajaa. Jihanin perhe oli kävellyt koko edeltävän yön läpi autiomaan paetessaan Syyrian puolella riehuvia taisteluja.

Marraskuun alussa yli 14 000 syyrialaista oli paennut Koillis-Syyrian taisteluja Irakin puoleiseen Kurdistaniin. Monet perheet olivat joutuneet maksamaan salakuljettajille päästäkseen autiomaassa sijaitsevat rajan yli.

Pakolaisista puolet on lapsia.

Suurin osa pakolaisista asuu Bardarashin pakolaisleirillä Dohukin kaupungin lähellä.

UNICEF on paikalla ja on kumppaneidensa tuella muun muassa asentanut vessoja ja suihkuja ja jakanut hygieniatarvikepaketteja pakolaisperheille.

Tavoitteena on myös jakaa kaikille leirin 0–14-vuotiaille lapsille lämpimät talvivaatteet.

© UNICEF/UN0348584/Saad

Lapset auttoivat rakentamaan perheelleen parempaa asumusta Killin pakolaisleirillä lähellä Turkin rajaa.

Koti jäi kauas taisteluiden keskelle. Täällä on selvittävä.

Lapset kärsivät monin tavoin

  • Yli 5 miljoonaa lasta tarvitsee apua Syyriassa.
  • Pakolaisina lähialueen maissa elää yli 2,5 miljoonaa syyrialaislasta.
  • Yli 7 000 lasta on surmattu vuosien 2013-2018 välillä.
  • Yli 3 300 lasta on värvätty aseellisiin ryhmiin.
  • Lähes 500 000 lasta elää alueilla, jonne avun pääsy on rajallista.

Sinä voit auttaa.

Samaan aikaan, kun maailmalla vietetään Black Friday -kulutusjuhlaa, Syyrian lapset tarvitsevat kipeästi apuasi. 

Auta nyt »

Julkaistu27.11.2019