Siirry sisältöön

Koulutus turvaa Fateman lapsuuden

Bangladeshin pääkaupungin kauppahallin vihanneskojussa työskentelevän 12-vuotiaan Fatema Akterin elämä muuttui UNICEFin tuen ansiosta. Sen avulla hän pääsi takaisin kouluun.

Kirsi Haru Artikkeli
Kirsi Haru

Fatema Akterin päivä alkaa aamuvarhaisella. 12-vuotias Fatema kävelee joka aamu Bangladeshin pääkaupunki Dhakan ihmisvilinässä töihin kauppahallin vihanneskojuun. Palkaksi parin tunnin työstä hän saa kasviksia kotiin vietäväksi. Ne ovat tärkeä lisä kuusihenkisen perheen päivittäiseen ruokaan. Fatema on käynyt töissä 8-vuotiaasta lähtien.

Yli 40 prosenttia bangladeshilaisista elää köyhyysrajan alapuolella, ja lasten on usein osallistuttava elannon hankkimiseen. Koulu saattaa jäädä silloin kokonaan käymättä tai jäädä hyvin varhain kesken.

Perheen köyhyyden ja työssäkäynnin vuoksi myös Fatemalle kertyi pitkiä poissaoloja, ja hän joutui kertaamaan luokkia. Lopulta koulunkäynti oli katkeamassa kokonaan.

Dhakan slummeissa kiertävät sosiaalityöntekijät kartoittavat koulun ulkopuolella olevia lapsia sekä lapsia, joiden koulunkäynti on vaakalaudalla. Näin löytyi myös Fatema.

Perhe pääsi UNICEFin tukemaan ohjelmaan, jossa tuetaan toimeentulon hankintaa suorilla rahansiirroilla.

Ohjelmassa on kolme ehtoa. Sen edellytyksenä on ennen kaikkea lapsen koulunkäynti. Toisekseen ainakin vaarallinen ja koulunkäyntiä haittaava työ on lopetettava kokonaan. Kolmanneksi lasta ei saa naittaa ennen täysi-ikäisyyttä.

Ohjelma räätälöidään kunkin perheen tilanteen mukaan. Käytännössä suora rahansiirto tarkoittaa Bangladeshin slummeissa noin 15 euron summaa kuukaudessa korkeintaan puolen vuoden ajan.

Perheen kanssa tehdään suunnitelma rahojen käytöstä, ja suunnitelman toteutumista seurataan. Perhe sijoittaa itse rahat niin, että toimeentulo paranee pysyvästi.

Fateman perhe sijoitti rahat ompelukoneeseen. Äiti pystyy näin hankkimaan perheelle lisätuloja, ja perheellä on varaa myös Fateman koulunkäyntiin.

Koulutus tarkoittaa Fatemalle valoisampaa tulevaisuutta monin tavoin. Koulu antaa lapselle tiedon lisäksi suojaa sekä opettaa monia elämänhallinnan taitoja. Fatema ei päädy naimisiin 12-vuotiaana kuten äitinsä, hän saa lapsia myöhemmällä iällä ja osaa pitää heistä ja itsestään parempaa huolta.

Ennen kaikkea koulutus antaa Fatemalle avaimet vaikuttaa omaan elämäänsä.

 

Julkaistu4.8.2016