Siirry sisältöön

Suomen UNICEF: Yksintulevien turvapaikanhakijalasten suojelussa vakavia puutteita

Alaikäisten Suomeen saapuminen tulee saada lastensuojelun ammattilaisten valvontaan. Nyt yksintulevia turvapaikanhakijalapsia uhkaa muun muassa hyväksikäyttö.

Uutinen

Ilman huoltajaa maahan tulevien turvapaikanhakijalasten vastaanotossa on Suomessa vakavia puutteita, jotka kärjistyvät tulijamäärän kasvaessa. Suomeen on saapunut tämän vuoden tammi-elokuussa jo 524 yksintullutta alaikäistä turvapaikanhakijaa, kun koko viime vuoden aikana heitä saapui 196.

- On suuri vaara, että yksin tulevat alaikäiset putoavat turvaverkosta jo saapuessaan. Tällöin he ovat suuressa riskissä joutua hyväksikäytetyiksi, toteaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

Uhka on todellinen, sillä yksintulevista alaikäisistä turvapaikanhakijoista katoaa Euroopassa arviolta puolet.

Lapset suojeluun jo rajalla

Yksinliikkuvat lapset tulisi tunnistaa jo rajalla. Sieltä heidät tulisi ohjata lastensuojelun ammattilaisten tukemana turvapaikan hakuun ja vastaanoton piiriin.

- Alaikäisten saapuminen pitää saada lastensuojelun ammattilaisten koordinoitavaksi. Sitä ei voi jättää vapaaehtoisille toimijoille, Hetemäki painottaa.

- YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapset ovat oikeutettuja erityissuojeluun – olivatpa he maan kansalaisia tai tänne tulevia ulkomaalaisia, muistuttaa Hetemäki.

Lastensuojelulain soveltamisessa puutteita

Suomalaiset lapsijärjestöt ovat jo vuosia pitäneet esillä sitä, että lastensuojelulakia sovelletaan puutteellisesti maahanmuuttajiin ja lain puitteissa tehtävässä viranomaisyhteistyössä on ongelmia.

Lastensuojelulakia tulisi täsmentää tältä osin tai alaikäisten vastaanotto siirtää kokonaisuudessaan lastensuojelun alle. Nyt hallinto on jakautunut. Myös alaikäisten kotouttamisesta vastaava työ- ja elinkeinoministeriö on todennut nykykäytännön haastavaksi.

Suomeen on tähän asti tullut suhteellisen vähän yksinliikkuvia alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Heitä on ollut viime vuosina kaikista hakijoista 5-7 prosenttia eli alle 200 hakijaa vuodessa. Yksintulevien lasten osuus on ollut suurin piirtein sama muissa Euroopan maissa.

Turvapaikanhakijoiden määrän noustessa myös yksinliikkuvien lasten määrä nousee. Viime vuonna myös lasten suhteellinen osuus kasvoi. Kun kaikkien turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi EU-maissa noin kolmanneksella vuonna 2014, yksinliikkuvien turvapaikanhakijalasten määrä tuplaantui. Näin näyttää tapahtuvan myös Suomessa, ja tähän tulisi varautua.

UNICEF on edellyttänyt EU-mailta turvallisia ja lapsiystävällisiä vastaanottotiloja sekä riittävää määrää lastensuojelun ammattilaisia huolehtimaan lapsista ja perheistä.

Lisätietoja

Inka Hetemäki, ohjelmajohtaja, Suomen UNICEF ry, 040 545 4837, [email protected]

UNICEFin kannanotto pakolais- ja siirtolaislasten suojelusta 7.9. 2015 https://www.unicef.fi/tiedotus/uutisarkisto/2015/unicef-lapsille-ja-perheille-myonnettava-humanitaarisia-viisumeita/

Julkaistu23.9.2015