Siirry sisältöön

Suomen UNICEF lähettää 220 000 euroa ebolan vastaiseen työhön

Ebolan vastaisessa työssä on käynnissä loppurutistus.

Uutinen
UNICEF on suurin avustustarvikkeiden toimittaja ebolakriisissä. Kuvassa ebolahoitajia UNICEFin tukemassa hoitokeskuksessa Sierra Leonessa. © UNICEF/NYHQ2015-0146/Naftalin

Suomen UNICEF ry lähettää 220 000 euroa Länsi-Afrikassa tehtävään ebolan vastaiseen työhön.

Ebolaepidemia on laantumassa, mutta asiantuntijoiden mukaan työn rankin osa saattaa olla vielä edessä.

- Epidemia ei ole ohi ennen kuin uusien tautitapausten määrä on nolla ja jokainen tartunta on jäljitetty ja hoidettu, painottaa UNICEFin ebolakoordinaattori Barbara Bentein.

- Samaan aikaan peruspalvelut (Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa) on saatava kuntoon.

Uusia ebolatartuntoja on todettu viime viikkoina keskimäärin reilu sata. Epidemian vaikeimmassa vaiheessa ebola todettiin viikoittain noin tuhannella ihmisellä.

Ebola on tarttunut yhteensä yli 24 000 ihmiseen, joista noin 5 000 on lapsia.

Ebolaan on kuollut yli 10 000 ihmistä.

Suomen UNICEF ry lähettää yhteensä 470 000 euroa hätäaputyöhön ympäri maailmaa.

Lahjoita hätäapuun

Ebola: näin varat käytetään

UNICEF taistelee miljoonia lapsia uhkaavaa ebolaa vastaan kuudella keinolla.

1. Nopea havaitseminen

Ebola saadaan parhaiten hallintaan, kun tautitapaukset havaitaan nopeasti ja sairastuneet saadaan eristyksiin ja hoitoon.

UNICEF on perustanut hoitopaikkoja yhteisöjen ytimiin, jotta yhä useampi tautitapaus havaittaisiin ajoissa. Terveysasemilla ebolapotilaat saavat perusterveydenhoitoa, ruokaa, nesteytystä ja lievitystä kipuun.

2. Tiedottaminen

Ebolasta ja sen leviämisestä kertominen on avainasemassa epidemian taltuttamisessa. Kattavilla tiedotuskampanjoilla torpataan myös huhut, jotka lisäävät ebolaan liittyvää syrjintää.

Tiedotamme ebolasta muun muassa televisio- ja radiomainoksin, ovelta ovella -käynnein ja lentolehtisin.

3. Lapsista huolehtiminen

Ebola on jättänyt yli kymmenen tuhatta lasta orvoksi. UNICEF perustaa lastenhoitopaikkoja ja johtaa toimintaa, jossa yksin jääneille lapsille etsitään huoltajia.

Hoitopaikoissa lapset saavat psykologista tukea, mikä on tärkeää taudin aiheuttaman leimautumisen takia. Lisäksi keskuksissa jaetaan vaatteita, peittoja ja muita tarvikkeita.

4. Tarviketoimitukset

108 800 vesikanisteria, 19 682 paria suojalaseja, 796 moottoripyörää. Siinä esimerkkejä UNICEFin tavaratoimituksista Länsi-Afrikan ebola-alueille elo-marraskuulta 2014.

Olemme suurin avustustarvikkeiden toimittaja ebolakriisissä. Viime vuoden aikana toimitimme yli 5000 tonnia ebola-apua. Näillä tarvikkeilla muun muassa suojataan ebolahoitajia tartunnalta.

5. Perusterveydenhuolto

Varsinaisen ebolatyön lisäksi UNICEF tukee Länsi-Afrikan maiden perusterveydenhuoltoa, sillä se on perusta kaikkien epidemioiden pysäyttämisessä.

Avullamme lapset saavat rokotteita, lääkkeitä, malariaverkkoja ja hoitoa aliravitsemukseen.

6. Yhteisöjen tukeminen

UNICEF kouluttaa ebolasta selvinneitä ihmisiä hoitajiksi, sillä tautiin ei voi sairastua kahdesti.

Koulut on suljettu epidemia-alueilla, joten tuemme lasten etäopiskelua muun muassa radiolähetysten avulla.

Julkaistu25.3.2015