Tee historiaa kanssamme – toteutetaan yhdessä maailmanhistorian suurin jälleennäkeminen

Laita hyvä jakoon Whatsapp

Olemme aloittaneet historian suurimman rokotuskampanjan koronapandemian pysäyttämiseksi.

Pelkkä rikkaiden maiden rokottaminen ei pysäytä pandemiaa. Rokotteiden tasa-arvoisesta jakelusta hyötyvät kaikki. Se on yksi tärkeimpiä keinoja hillitä pandemian vaikutuksia kansanterveyteen ja –talouteen eri maissa. Tule mukaan historialliseen rokotusoperaatioon. Lahjoittamalla tuet UNICEFin elintärkeää työtä koronan vastaisessa taistelussa. Rokote koronaa vastaan on rokote läheisyyden puolesta.​

Lahjoita. Tule mukaan historialliseen rokotusoperaatioon.

Lahjoitan

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.

Mitä lahjoituksellasi
saadaan?

  • 3,10 euroa auttaa UNICEFia rokottamaan yhden terveydenhoitajan koronaa vastaan. 
  • 380 eurolla voimme hankkia 20 kylmälaukkua rokotteiden säilyttämiseen.
  • 1 500 eurolla voimme hankkia happilaitteen elämän pelastavan happihoidon tarjoamiseksi.
  • 5 500 eurolla voimme hankkia aurinkoenergialla toimivan kylmäkaapin rokotteiden varastoimiseksi paikallisissa terveyskeskuksissa.

Tutustu tarkemmin rokotusoperaatioon (ladattava .pdf-tiedosto)