Siirry sisältöön

UNICEF vaatii välitöntä tulitaukoa Gazaan humanitaarisen avun turvaamiseksi

Alle kymmenessä päivässä jo yli 60 lasta on kuollut ja 440 loukkaantunut. UNICEF vaatii välitöntä tulitaukoa, jotta avustustyö voi jatkua turvallisesti.  

Uutinen
Gazan lapset elävät konfliktin keskellä. Kuva: © UNICEF/UN0463026/El Baba

Humanitaarinen hätä Gazan alueella pahenee nopeasti. UNICEF arvioi, että lähes 30 000 lasta on joutunut jättämään kotinsa. Jo 250 000 lasta tarvitsee lastensuojelu- ja mielenterveyspalveluja.  

Neljä terveysasemaa ja 40 koulua on vaurioitunut, ja 48:aa koulua - joista suurin osa on UNRWA:n eli YK:n palestiinalaisista pakolaisista vastaavan järjestön ylläpitämiä - käytetään väkivaltaa pakenevien perheiden hätämajoitukseen. 

Yli puolet Gazan lapsista oli humanitaarisen avun tarpeessa jo ennen nyt eskaloitunutta konfliktia. Kolmannes alueen lapsista kärsii anemiasta ja perheillä on pulaa puhtaasta vedestä. Lisäksi alueen työttömyys on maailman korkeinta.

- Suuri tragedia on, että Palestiinan lapsia ei suojella eikä heihin investoida tämän enempää. Heillä on suuri toive kasvaa, pärjätä ja oppia. Heidän varassaan on myös tuleva rauhantyö, mutta heitä ei tueta näissä toiveissa, Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki toteaa. 

UNICEF vaatii humanitaarisia käytäviä 
avustustyön turvaamiseksi 

Gazan jo valmiiksi hauras infrastruktuuri, kuten sähkö-, vesi-, viemäri- ja tieverkot, on kärsinyt pommituksissa laajoja vaurioita. Polttoainepula uhkaa romahduttaa terveydenhuollon, sillä sähkön saannin vaikeuduttua sairaalat toimivat yhä enemmän generaattoreiden turvin. UNICEFin arvion mukaan jo noin 325 000 ihmistä tarvitsee myös kiireellisiä sanitaatiopalveluja muun muassa tautien leviämisen estämiseksi. 

UNICEF vaatii sotatoimien keskeyttämisen lisäksi humanitaaristen käytävien käyttöönottoa, jotta avustustyöntekijät pääsevät tekemään työtään, sairaat ja haavoittuneet voidaan evakuoida ja välttämättömien tarvikkeiden, kuten polttoaineen, ensiaputarvikkeiden ja lääkkeiden, myös koronarokotteiden, kuljetukset voivat jatkua turvallisesti. Lisäksi lapsille ja perheille on taattava pääsy elintärkeiden palvelujen äärelle. 

Sodan uhreiksi joutuneet lapset tarvitsevat välittömän tulitauon. Sota Israelin ja islamistijärjestö Hamasin välillä alkoi 10. toukokuuta, ja pommitukset ovat jatkuneet tauotta siitä lähtien. Konfliktin jatkuessa pitkittyy myös sekä Palestiinan että Israelin lasten kärsimys.  

Julkaistu20.5.2021