Siirry sisältöön

Rettig tukee UNICEFin mielenterveystyötä Nepalissa

Rettig tukee UNICEFin mielenterveystyötä kolmivuotisessa ohjelmassa Nepalin syrjäisessä Karnalin provinssissa. Jopa 600 000 lasta, nuorta ja huoltajaa saa apua mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa.

Uutinen
Keski-Nepalin tulvien ja maanvyörymien traumatisoimat lapset saavat mielenterveystukea psykologeilta UNICEFin johtamassa työssä.@UNICEF/Shaky/Nepal2021

Nepalissa on lähes 30 miljoonaa asukasta, joista noin 40 prosenttia on lapsia. Nepalin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet koronavuonna, eikä terveydenhuollolla ole riittävästi osaamista tai resursseja ongelmien hoitamiseen. Arviolta jopa 30 % maan väestöstä kärsii tai on erityisen alttiita kärsimään mielenterveysongelmista ja yli puoli miljoonaa lasta on harkinnut itsemurhaa. Maassa on kuitenkin vain 130 psykiatria, joista ainoastaan kolme on erikoistunut lasten mielenterveyteen.

Nepal tarvitsee kipeästi helppokäyttöisiä, laajasti saatavilla olevia ja kustannuksiltaan kohtuullisia mielenterveyden tukipalveluja.

Entistä useampi saa apua telelääketieteen
avulla

Rettigin tuella kehitetään olemassa olevaa telelääketieteen alustaa niin, että se sisältää myös mielenterveyden ongelmien hoitamisen. Palvelun avulla myös syrjäisillä alueilla olevat lapset ja nuoret pääsevät avun piiriin. Arviolta jopa 125 000 ihmistä saa suoraa tukea kehitetyn alustan ansiosta, ja ainakin 5000 lasta ja nuorta saa erityisasiantuntijan palveluita vaikeampiin mielenterveysongelmiinsa.

Lisäksi vähintään 600 000 lasta, nuorta ja huoltajaa saa UNICEFin kouluttamilta asiantuntijoilta tietoa mielenterveydestä kampanjoiden, sosiaalisen median palvelujen ja radio-ohjelmien kautta.

”Koronaviruspandemia on vaikuttanut hyvin haitallisesti kaikkiin ikäryhmiin kaikkialla maailmassa. Vaikka lapsille pandemiasta on tullut vähemmän fyysisiä oireita, sen mielenterveydelliset vaikutukset on todettu kautta maailman. Vasta nyt alamme huomata, mitkä ovat pandemian vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Koska lasten terveydellä on suuri vaikutus koko yhteiskunnan tulevaisuuteen, halusimme keskittää tukemme UNICEFille, jolla on runsaasti kokemusta lasten ja nuorten tukemisesta maailmanlaajuisesti. UNICEFin työ on tehnyt meihin vaikutuksen, ja meistä on hienoa päästä mukaan tukemaan heidän ohjelmaansa Nepalissa. Toivottavasti tästä ohjelmasta saadaan mallia myös muiden maiden lasten ja nuorten auttamiseen UNICEFin toiminta-alueella”, sanoo Tomas von Rettig, Rettig Groupin hallituksen puheenjohtaja. 

”Telelääketieteen ratkaisujen avulla voimme saavuttaa myös kaikkein syrjäisimmät seudut. Kun lähes puolet lasten mielenterveyshäiriöistä alkaa alle 14-vuotiaana, niiden nopealla havaitsemisella ja hoitamisella on valtava merkitys paitsi lapselle ja hänen lähipiirilleen myös koko yhteisölle ja maalle”, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

UNICEFin pitkän aikavälin tavoitteena on varmistaa kaikkien Nepalin lasten ja nuorten pääsy mielenterveys- ja psykososiaalisiin palveluihin. Lisäksi pyrimme lisäämään mielenterveysongelmiin liittyvää tietoisuutta ja vähentämään aiheeseen liittyvää stigmaa ja vahvistamaan terveysalan osaamista. Samalla UNICEF tukee Nepalin hallitusta lasten ja nuorten mielenterveysjärjestelmän rakentamisessa. 

Lisätietoja:

Niina Gerritsen, varainhankintapäällikkö +358 40 508 7066 [email protected]

 

Julkaistu19.11.2021