Suomen UNICEF saanut merkittävän lahjoituksen työhön Nepalissa - jopa 1,7 miljoonaa lasta saa avun

Laita hyvä jakoon Whatsapp
9.3.2020

Liikemies Pasi Joronen on lahjoittanut merkittävän summan kolmen vuoden aikana toteutettavaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on voimaannuttaa sekä auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan heitä koskevaan päätöksentekoon Nepalin köyhimmillä alueilla. Hankkeessa halutaan vaikuttaa etenkin vaikeisiin lastensuojeluasioihin, kuten lapsiavioliittoihin ja lapsityövoiman käyttöön.

Lapsia Pasi Jorosen tuella perustetussa lastenkerhossa Nepalissa Biratnagarin kunnassa © UNICEF/Nepal 2018/Vesala
Lapsia Pasi Jorosen tuella perustetussa lastenkerhossa Nepalissa Biratnagarin kunnassa © UNICEF/Nepal 2018/Vesala

Nepalissa on yksi maailman korkeimmista lapsiavioliittoluvuista ja kolmasosa 5–17-vuotiaista lapsista tekee töitä. Väkivalta lapsia kohtaan on hyvin yleistä. Neljäsosa maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja tuloerot ovat erittäin suuret.

Nepalin tavoitteena on, että vuoteen 2022 mennessä lapset ovat paremmin suojeltuja kaikilta väkivallan ja hyväksikäytön muodoilta. Tämän onnistumiseksi tarvitaan runsaasti tukea.

Jorosen lahjoituksen avulla UNICEF toteuttaa hankkeen, jossa paikallisia lasten kerhoja ja niiden vetäjiä koulutetaan seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista ja vaikuttamaan paikalliseen päätöksentekoon ja suunnitelmiin, jotta lapsen oikeudet huomioidaan entistä paremmin.

Hankkeeseen valitaan 250 lasta ja 125 hallintovirkamiestä, jotka koulutetaan vaikuttamaan lapsen oikeuksien toteutumiseen ja raportoimaan lapsiin kohdistuvista väärinkäytöksistä esimerkiksi lapsiavioliittoihin, lapsityöhön ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen alueella, jossa asuu noin 1,7 miljoonaa lasta.

UNICEF ratkaisee ongelmia
kokonaisvaltaisesti

Pasi Joronen on rahoittanut UNICEFin hankkeita Nepalissa vuodesta 2016 alkaen.

– UNICEF saa aikaan todellisia muutoksia. Ongelmat ovat usein monisyisiä ja laajoja, mutta hankkeilla voidaan ratkaista ongelmia kokonaisvaltaisesti. Tällöin vaikutukset ovat järisyttävän positiivisia niin lapsille ja nuorille itselleen kuin heidän kotiseuduilleen ja lopulta koko maailmalle.  UNICEFin hankkeiden seuranta on myös hyvin tarkkaa ja kulut esitetään läpinäkyvästi, joten voin luottaa siihen, että varat käytetään oikein, Pasi Joronen kertoo.

​Työ tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteen 16* saavuttamista

 

Lisätietoja:

Hanna Perttu, avainasiakasvastaava, Suomen UNICEF
050 569 9415
hanna.perttu@unicef.fi

Lue lisää suurlahjoittamisesta: https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/suurlahjoittajat/

Tavoite# 16. Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Edistää rauhanomaisia yhteiskuntia, taata kaikille oikeuspalvelut, rakentaa tehokkaita ja vastuullisia instituutioita kaikilla tasoilla. Väkivallattomuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen, läpinäkyvyys ja vastuunkanto ovat rauhanomaisten yhteiskuntien ja siten kestävän tulevaisuuden peruspilareita. Alatavoitteet tiivistetysti • vähentää väkivaltaa ja siihen liittyviä kuolemantapauksia merkittävästi kaikkialla • lopettaa kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta ja kidutus • edistää oikeusturvaa ja varmistaa, että kaikilla on yhtäläinen pääsy oikeuspalveluiden piiriin • taistella järjestäytyneen rikollisuuden muotoja vastaan • vähentää korruptiota ja lahjontaa merkittävästi • kehittää tehokkaita, vastuullisia ja läpinäkyviä instituutioita • varmistaa, että päätöksenteko on joustavaa, osallistavaa ja edustavaa kaikilla tasoilla • laajentaa ja vahvistaa kehitysmaiden osallistumista maailmanlaajuisissa hallintojärjestelmissä • laillisen henkilöllisyyden takaaminen kaikille vuoteen 2030 mennessä • taata julkinen tiedonsaanti ja turvata perusoikeudet kaikille

 

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.