Järjestöt: Ihmisoikeudet huomioitava Suomen ilmastolaissa

Laita hyvä jakoon Whatsapp
27.10.2020

Ilmastotoimet eivät saa pahentaa eriarvoisuutta, lasten ja nuorten mahdollisuus vaikuttaa ilmastopäätöksiin pitää varmistaa ja ilmastorahoitus köyhille maille tulee sisällyttää ilmastolakiin.

Lapset ja nuoret vaativat ilmastotekoja Helsingissä syyskuussa 2019. © UNICEF / Suomi 2019/Teemu Silván
Lapset ja nuoret vaativat ilmastotekoja Helsingissä syyskuussa 2019. © UNICEF / Suomi 2019/Teemu Silván

Koska ilmastonmuutos uhkaa monien ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien toteutumista, Suomen UNICEF ja seitsemän muuta suomalaista ihmisoikeusjärjestöä ovat ottaneet kantaa ilmastolain uudistukseen.

IImastolaissa säädetään suunnitelmista, joiden avulla Suomen päästöjä vähennetään ja ilmastonmuutokseen sopeudutaan. Lakia uudistetaan parhaillaan vastaamaan hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuonna 2035.

Järjestöt ehdottavat, että ilmastolakiin kirjattaisiin seuraavat asiat:

1. Ihmisoikeusvaikutukset ja oikeudenmukaisuus huomioitava

Suomen pitää selvittää ilmastotoimiensa, esimerkiksi päästöjen vähentämiseen tähtäävien toimien, vaikutukset ihmisoikeuksien toteutumiseen. Ilmastotoimien tulee vähentää, ei lisätä eriarvoisuutta.

Fossiilista polttoaineista luopumisen pitää tapahtua siten, ettei se heikennä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia.

2. Osallistumismahdollisuudet, tiedonsaanti ja muutoksenhaku turvattava

Eri ihmisryhmillä, esimerkiksi lapsilla ja nuorilla, pitää olla mahdollisuus tulla kuulluksi ja osallistua päätöksentekoon ilmastoasioissa.

Ilmastoasioista pitää viestiä ymmärrettävästi ja saavutettavasti, jotta kansalaiset voivat vaikuttaa ilmastotoimiin.

Kansalaisille pitää myös varmistaa mahdollisuus hakea muutosta Suomen valtion tekemiin ilmastopäätöksiin.

 3. Ilmastorahoitus köyhille maille sisällytettävä lakiin

Ilmastolakiin pitää sisällyttää määritelmä Suomen kansainvälisestä ilmastorahoituksesta. Ilmastorahoitus tarkoittaa varakkaiden maiden velvoitetta tukea köyhien maiden ilmastotoimia. Velvoitteesta on sovittu Pariisin ilmastosopimuksessa, jonka Suomi on hyväksynyt.

Kannanotossa ovat Suomen UNICEFin lisäksi mukana Amnesty International Suomen osasto, Kehitysvammaliitto, Plan International Suomi, Pelastakaa Lapset, Fingo, Ihmisoikeusliitto ja Suomen Lähetysseura.

Lisätietoa

Tutustu » kannanottoon kokonaisuudessaan. 

Kerro oma näkemyksesi ilmastolain uudistuksesta vastaamalla » ympäristöministeriön kyselyyn. Erityisesti näkemyksiä toivotaan lapsilta ja nuorilta. 

Lue » blogistamme, miksi Suomen ilmastoteoilla on merkitystä

 

Kuule UNICEFin toiminnasta ja tilaa Unicefin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet säännöllisesti missä liikumme ja kuinka autamme maailmalla? Uutiskirje ilmestyy noin 1–2 kertaa kuukaudessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Lisätietoja täällä.