Siirry sisältöön

Nokia ja UNICEF parantavat lasten oppimistuloksia digiteknologian keinoin Keniassa

Kumppanuuden tavoitteena on luoda verkkoyhteydet kouluille sekä parantaa erityisesti tyttöjen ja vammaisten lasten oppimistuloksia digitaalisen oppimateriaalin avulla.

Uutinen
Nokian verkkoratkaisuja pilotoidaan Keniassa ensin viidessä koulussa syrjäisillä, kuivuuden ja konfliktien kurittamilla alueilla, muun muassa Garissassa. Kuva: Annika Launiala / UNICEF

Nokia ja UNICEF ovat aloittaneet kaksivuotisen pilottiohjelman Keniassa, jonka tavoitteena on peruskoulujen opetuksen laadun kehittäminen ja verkkoratkaisujen luominen maaseudun kouluihin. Kenian hallituksen kanssa yhteistyössä tehtävällä pilottiohjelmalla halutaan vauhdittaa niin sanottua digiloikkaa Keniassa.

Ohjelman tavoitteena on taata opettajille ja oppilaille pääsy internetiin ja mahdollisuus hyödyntää digitaalista oppimismateriaalia. Nokian verkkoratkaisuja pilotoidaan ensin viidessä koulussa syrjäisillä, kuivuuden ja konfliktien kurittamilla alueilla.

- Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman ja uskomme, että yhdistämällä ihmiset teknologian avulla voimme parantaa heidän elämäänsä, myös kehittyvissä maissa. Koemme, että teknologiayrityksenä meidän velvollisuutemme on auttaa kestävän kehityksen tavoitteita toteutumaan, sillä tiedämme, että teknologia voi auttaa ratkaisemaan monenlaisia ongelmia, toteaa Tony D’Arcy, Nokian Head of Corporate Responsibility reporting.

Koulutusohjelman arvioidaan hyödyttävän kahden vuoden aikana 4 000 lasta ja 400 opettajaa. Ohjelmalla vahvistetaan erityisesti tyttöjen ja vammaisten lasten digitaalisia taitoja.

- Puolet maapallon väestöstä on naisia. Jolleivat he pääse kehittämään IT-taitojaan, suuri osa potentiaalista ja taidoista valuu hukkaan, D’Arcy sanoo.

Nokian yritysvastuutavoitteet liittyvät vahvasti YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin 4, 9 ja 17, joiden tavoitteena on tasa-arvoinen ja laadukas koulutus, kestävä infrastruktuuri sekä globaali kumppanuus. Kenian koulutusohjelma pohjautuu näille tavoitteille.

Yritykset tärkeitä rahoittajia ja kumppaneita

Suomen UNICEFin kansainvälisen vaikuttamistyön päällikkö Annika Launiala iloitsee siitä, miten Nokian kaltaiset yritykset ovat entistä kiinnostuneempia olemaan mukana ratkaisemassa globaaleja kehitysongelmia osana liiketoimintaansa.

-Yritysten vastuullisuus on kasvanut merkittävästi viime vuosina ja se näkyy juuri siinä, että Nokian kaltaiset globaalit yritykset näkevät yhtenä vastuualueena myös yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen investoinnin. Yhteistyö Nokian kanssa on ollut inspiroivaa ja olemme äärimmäisen iloisia siitä, että Nokia on halukas hyödyntämään huippuosaamistaan ja teknologiaansa ja investoimaan rahallisesti Kenian lasten oppimisen mahdollistamiseksi.

Nokialle pilotti on mahdollisuus testata uutta, oppimista tukevaa teknologiaa haastavissa olosuhteissa. Joachim Wuilmet, Nokian Head of Marketing for Middle-East and Africa pitää tärkeänä sitä, että kehitysyhteistyöhankkeisiin osallistuvat yritykset ja järjestöt tekevät kaikkia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä. Nokian ja UNICEFin kumppanuus pohjautuu juuri tälle niin sanotulle shared value collaboration –ajattelulle.

-Perinteisesti järjestöt ovat nähneet yritykset vain rahoittajina. On paljon kestävämpää, jos yhteistyön tavoitteet tukevat jokaisen osapuolen arvoja ja tavoitteita. Silloin yhteishankkeesta on enemmän hyötyä myös yhteisöille ja tässä tapauksessa lapsille, Wuilmet sanoo.

Pitkällä tähtäyksellä Nokia toivoo voivansa skaalata ohjelmasta saatuja oppeja ja toteuttaa koulutushanketta myös muissa Afrikan maissa.

-Lyhyen aikavälin tavoite on parantaa lasten oppimismahdollisuuksia teknologian avulla. Pitkällä tähtäyksellä tavoitteena on ihmisten sosiaalisen ja taloudellisen aseman kohentaminen, Wuilmet päättää.

 

***

Julkaistu11.6.2018