Siirry sisältöön

UNESCO ja UNICEF: Puolet koulua käymättömistä lapsista asuu konfliktimaissa

Noin 121 miljoonaa lasta ja nuorta maailmassa jää koulutuksen ulkopuolelle. Lasten koulunkäyntiä uhkaa köyhyyden ja konfliktien noidankehä.

Uutinen
Lasten koulunkäynti on lisääntynyt 2000-luvulla. Edistys on kuitenkin lähes pysähtynyt vuoden 2007 jälkeen. © UNICEF/NYHQ2014-1236/Nesbitt

Maailman peruskouluikäisistä lapsista yksi yhdestätoista ei pääse kouluun. Peruskoulun ulkopuolella on 58 miljoonaa lasta.

Lasten koulunkäynti on lisääntynyt 2000-luvulla. Edistys on kuitenkin lähes pysähtynyt vuoden 2007 jälkeen, vaikka kansainvälinen yhteisö on vuosituhattavoitteissa sitoutunut tarjoamaan peruskoulutuksen kaikille lapsille vuoteen 2015 mennessä.

Näin kertoo UNESCOn ja UNICEFin raportti, joka julkistettiin Maailman koulutusfoorumin yhteydessä Lontoossa.

Puolet koulun ulkopuolelle jäävistä peruskouluikäisistä lapsista on kotoisin alueilta, joilla on meneillään konflikti.

Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäen mukaan lasten koulutukseen kriisialueilla on panostettu aivan liian vähän. Vaikka aiempaa suurempi osa koulua käymättömistä lapsista on konfliktimaista, humanitaarinen apu koulutukselle pienenee.

”Tämä kertoo lyhytjänteisestä politiikasta ja haluttomuudesta todelliseen kriisinhallintaan. Kyseessä on noidankehä, joka syventää kurjuutta ja tekee jopa ääriliikkeistä houkuttelevia, Hetemäki sanoo.

Kuvaava esimerkki ovat Nigeria ja sen pohjoiset alueet, joita Boko Haram -järjestö terrorisoi.

Nigerian köyhistä 90 prosenttia asuu maan pohjoisosassa, jossa kaksi kolmasosaa lapsista ei ole koulussa. Varakkaimmista nigerialaisista lapsista vain viisi prosenttia on koulun ulkopuolella.

”Kouluttamattomuus ja köyhyys ruokkivat konfliktia, ja konflikti entisestään syventää köyhyyttä ja kouluttamattomuutta”, Hetemäki toteaa.

Raportti suosittaa konfliktimaille kolmea asiaa: lapset on hinnalla millä hyvänsä pidettävä koulussa konfliktin aikana, koulutusta on uudistettava konfliktin vanavedessä ja laadukas koulutus tulee sisällyttää osaksi isompaa yhteiskunnallista kriisinhallintasuunnitelmaa.

Koulun ulkopuolelle jäävät ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia: konflikteista kärsiviä, lapsityöläisiä ja lapsia, joita syrjitään etnisen taustan, sukupuolen ja vammaisuuden vuoksi.

Vanhemmista, 12-15-vuotiaista lapsista peräti yksi viidestä on koulun ulkopuolella. Tämä tarkoittaa 63 miljoonaa lasta.

”Opettajien, luokkahuoneiden ja koulukirjojen lisääminen ei enää riitä. Nyt tarvitaan erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin kohdistettuja toimia”, sanoo UNESCOn pääjohtaja Irina Bokova.

Raportissa suositellaan hallituksia poistamaan koulutukseen liittyvät maksut ja panostamaan nykyistä enemmän varhaiseen koulutukseen, mukaan lukien esikoulu. Lisäksi suositellaan, että opetusta annettaisiin lasten omalla kielellä.

Lisätietoja

Ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, Suomen UNICEF ry, puh 040 5454 837, [email protected]

Amy Otchet, UNESCOn tilastoinstituutti, puh. +1 514 402 7836, [email protected]

Elissa Jobson, UNICEF, puh. +1 917 340 3017, [email protected]

Julkaistu20.1.2015