Siirry sisältöön

Tuhkarokkokampanja käynnistyy Nepalissa

Suojan ja sanitaation puute telttaleireissä lisää tuhkarokon leviämisen riskiä.

Uutinen
Neljävuotias Neisha Shakya saa tuhkarokko- ja vihurirokkorokotuksen Bungamatin terveysasemalla Kathmandun laaksossa. Neishan äiti Indu Maharjan toi tyttärensä terveysasemalle kuultuaan rokotuksista. Perhe asuu tilapäisessä telttakylässä.

Nepalin hallitus käynnistää UNICEFin ja Maailman terveysjärjestön tuella nopean rokotuskampanjan yli puolen miljoonan lapsen rokottamiseksi tuhkarokkoa vastaan.

Suojan ja sanitaation puute epävirallisissa telttaleireissä lisää taudin leviämisen riskiä merkittävästi. Kodeistaan teltta-asumuksiin paenneiden ihmisten määrä kasvaa edelleen.

- Tuhkarokko on hyvin tarttuva tauti, ja se voi olla tappava. Pelkäämme, että se voi levitä hyvin nopeasti tilapäisleireissä, sanoo UNICEFin Nepalin toimiston johtaja Tomoo Hozumi.

Tilastojen mukaan noin kymmenesosa nepalilaislapsista on vailla rokotussuojaa tuhkarokkoa vastaan.

Vuosikymmenten työ vaarassa

UNICEF on kumppaneineen työskennellyt vuosikymmeniä tuhkarokon kitkemiseksi Nepalista.

- Jos emme toimi nyt, vaarana on, että tuhkarokosta tulee jälleen yleinen uhka lapsille. Se olisi takaisku kaikelle yhteiselle ponnistelullemme, Hozumi sanoo.

Hätäapuoperaation ensimmäisessä aallossa rokotustiimit immunisoivat alle viisivuotiaita lapsia epävirallisissa leireissä Kathmandun laaksossa Bhaktapurin, Kathmandun ja Lalitpurin kaupungeissa. Kampanja jatkuu tulevina viikkoina 12:lla maanjäristyksestä pahiten kärsineellä alueella.

Rokotteiden tarjoamisen lisäksi UNICEFin tärkein tehtävä Nepalissa on tällä hetkellä puhtaan veden ja sanitaation takaaminen lapsille.

Noin 1,7 miljoonaa nepalilaislasta on välittömän humanitaarisen avun tarpeessa.

UNICEFin työn tuloksia

UNICEFin hätäapu käynnistyi välittömästi maanjäristyksen tapahduttua. UNICEF on toimittanut lähes 90 000 ihmiselle Kavrepalanchokissa, Lalitpurissa ja Kathmandussa vettä juotavaksi, ruuanlaittoon ja peseytymiseen.

Lähes 80 000 seitsemällä eri alueella asuvaa ihmistä on saanut hygieniamateriaaleja ja koulutusta.

Lentoteitse Kathmanduun toimitetut tarvikkeet ovat parhaillaan matkalla vaikeasti tavoitettaville alueille. Tarvikkeisiin kuuluu muun muassa terveystarvikepaketteja, huopia ja telttoja.

 

UNICEFin hätäapuun voi lahjoittaa:

  • Verkossa:unicef.fi/lahjoita
  • Soittamalla: 0600-14501 (20,20 euroa /puhelu+pvm)
  • Tekstiviestillä: lähetä tekstiviesti UNICEF numeroon 16499 (viestin hinta 10 euroa)
  • Tilisiirrolla: Nordea FI15 1529 3000 0000 87
Julkaistu4.5.2015