Siirry sisältöön

Polioepidemia lähes nujerrettu Lähi-idässä

Asiantuntijat ovat toiveikkaita, mutta varoittavat, että tauti saattaa levitä uudelleen Syyriassa ja Irakissa.

Uutinen
Kaksi tippaa rokotetta riittää suojaamaan lapsen halvaannuttavaa poliota vastaan. Kuvassa rokotuksen saa kotinsa jättämään joutunut irakilaistyttö. © UNICEF/NYHQ2014-1116/Khuzaie

Vuoden kestänyt rokotuskampanja näyttää pysäyttäneen polion leviämisen Lähi-idässä, kertoivat viime viikolla Beirutissa tavanneet asiantuntijat. Rokotuskampanjan aikana yli 27 miljoonaa lasta sai rokotuksen kahdeksassa alueen maassa.

Polio lähti leviämään Syyriassa vuoden 2013 lokakuussa. Lopulta myös Irakin puolelle levinnyt tauti tarttui ainakin 38 lapseen. Syyriassa viimeisestä vahvistetusta tautitapauksesta on kulunut vuosi, Irakissa yhdeksän kuukautta.

- Normaalioloissa voisimme sanoa, että epidemia on pysäytetty. Konfliktin kuitenkin jatkuessa UNICEF kumppaneineen tekee täysillä töitä, jotta yhä useampi lapsi saa suojan tätä kamalaa tautia vastaan, sanoo UNICEFin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan aluejohtaja Maria Calivis.

Asiantuntijat varoittavat, että Syyrian ja Irakin väkivaltaisuudet uhkaavat jättää osan lapsista ilman rokotusta. Myös tautitapausten seuranta kärsii konfliktista, joten uudet rokotuskampanjat ovat lähikuukausina tarpeen.

Beirutin kokouksen yhteydessä tehtiin rokotusten puolivuotissuunnitelma. Mukana oli edustajia alueen maiden terveysministeriöistä sekä asiantuntijoita UNICEFista, Maailman terveysjärjestö WHO:sta, Yhdysvaltain tartuntatautivirastosta CDC:stä, Rotary Internationalista ja Bill ja Melinda Gatesin säätiöstä.

UNICEFin ja WHO:n asiantuntijat korostivat, että alueellisista rokotuskampanjoista huolimatta ainoa tapa suojata Lähi-idän lapset poliolta pysyvästi on pysäyttää polion leviäminen maissa, joissa sitä esiintyy edelleen kotoperäisenä. Tällaisia maita on kolme: Pakistan, Afganistan ja Nigeria*.

Tue UNICEFin pitkäjänteistä työtä - ryhdy kuukausilahjoittajaksi

 * Päivitetty 3.2.2015: maita, joissa polio-virusta esiintyy kotoperäisenä on kolme: Pakistan, Afganistan ja Nigeria.

Julkaistu2.2.2015