Siirry sisältöön
Violettiin mekkoon pukeutunut koululainen etsii luettavaa kirjastosta

Uudella planeetalla

Luokka-asteet: 3.-6.
Oppiaineet: historia, katsomusaineet, yhteiskuntaoppi, ympäristöoppi, äidinkieli ja kirjallisuus
Tuotetyyppi: Tehtävät

Tavoitteet:

• pohtia erilaisuuden ja samanlaisuuden ulottuvuuksia, vähemmistöjen oikeuksia ja yhdenvertaisuutta
• pohtia omia vaikutusmahdollisuuksia kiusaamisen ehkäisemisessä

Tarvikkeet:

• Piirustus- tai kirjoitusvälineet.

Ohjeet:

  1. Pyydä oppilaita sulkemaan silmänsä ja kuuntelemaan hengitystään. Pyydä heitä seuraavaksi kiinnittämään huomiota ympärillään kuuluviin ääniin. Kerro heille, että seuraavaksi siirrytte avaruuteen.

    Onko siellä ääntä? Matka jatkuu vieraalle planeetalle, jota ihmiskunta ei ole aiemmin löytänyt. Miltä siellä kuulostaa? Tehkää hetki niitä ääniä, joita ympärillänne kuuluu. Kuvitelkaa, minkä näköistä ympärillänne on.

    Kerro, että koko luokka on nyt muuttanut asumaan uudelle planeetalle. Planeetan asukkaat ovat aivan erilaisia kuin yksikään ihminen: he viestivät toisilleen ajatusten kautta, heidän kehonsa on läpinäkyvää ainetta, he osaavat liikkua ilmassa ja heillä on monia muita taitoja, joita ihmisillä ei ole.
  2. Ohjeista oppilaat miettimään pareittain, minkälaisia vähemmistöryhmiä he yhdessä luokkana muodostavat uudella planeetalla. Voit kysyä oppilailta, missä asioissa he kaikki ovat keskenään samanlaisia, mutta erilaisia kuin muut planeetan asukkaat. (Esimerkkejä: ihmisten vähemmistö, ei-lentävien vähemmistö, puhuvien vähemmistö, ihollisten vähemmistö.)
  3. Ottakaa yhteisesti esille muutamia ajatuksia.
  4. Ohjeista oppilaita nousemaan ylös ja tekemään koko luokan yhteinen patsaskuva, jossa kaikki ovat rooleissa. Kuvassa yksi esittää luokkanne oppilasta, joka tuntee itsensä erilaiseksi kuin muut planeetan asukkaat, joita loput ryhmästä esittävät. Patsaskuvassa uuden planeetan asukkaat ihmettelevät Maasta saapunutta, joka on kovin erilainen kuin he.
  5. Jätetään rooli pois ja palataan takaisin omille paikoille.
  6. Kerro seuraavaksi oppilaille, että planeetalla on päätetty, että Maasta kotoisin olevat eivät saa enää käydä koulua, liikkua vapaasti, eivätkä asua samoissa paikoissa kuin muut, koska he ovat erinäköisiä ja heiltä puuttuu monia taitoja muihin verrattuna.
  7. Keskustelkaa siitä, onko tämä reilua? Voisiko tämä olla oikeasti totta? Haastavampina kysymyksinä voitte keskustella siitä, onko vastaavaa tapahtunut Suomessa tai muualla maailmassa? Tapahtuuko tällaista edelleen?
  8. Kysy, mitä syrjiminen on. Kerro, että jokaisella lapsella ja ihmisellä on oikeus syrjimättömyyteen ja että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Se tarkoittaa, että kaikki ovat samanarvoisia keskenään.
  9. Pyydä oppilaita kirjoittamaan parilla virkkeellä tai piirtämään nopea luonnos siitä, mitä heistä jokainen voi omassa elämässään ja omassa koulussaan tehdä, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi ja ketään ei syrjittäisi.
  • Alkuopetusvinkki. Pyydä oppilaita valitsemaan mielessään joku Aapisen hahmoista. Kerro, että hänen ystäväänsä ei oteta leikkiin mukaan. Piirtäkää kuva tai kirjoittakaa siitä, miten kyseinen hahmo voisi auttaa kaveriaan.
  • Vaihtoehtoisesti käyttäkää työstämiseen enemmän aikaa esimerkiksi kirjoittamalla teksti, tekemällä sarjakuva tai muu kuvataiteen työ, äänittämällä laulu tai kuvaamalla video aiheesta.

Ideoita opetukseen ja aiheita aamunavauksiin. Tilaa opettajien uutiskirje.

Opettajille suunnattu ihmisoikeus- ja globaalikasvatuksen uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla.