Siirry sisältöön
Violettiin mekkoon pukeutunut koululainen etsii luettavaa kirjastosta

Mielipidejana koulunkäynnistä

Luokka-asteet: 1.-2., 3.-6.
Oppiaineet: katsomusaineet, yhteiskuntaoppi, ympäristöoppi, äidinkieli ja kirjallisuus
Tuotetyyppi: Tehtävät

Tavoitteet:

• Pohtia, mitä kaikkea liittyy oikeuteen käydä koulua
• Harjoitella mielipiteen ilmaisemista ja sen perustelua
• Harjoitella muiden näkemysten kuuntelemista ja kunnioittamista
• Harjoitella demokratiataitoja

Ohjeet:

  1. Pyydä oppilaat seisomaan riviin.
  2. Kerro, että he seisovat kuvitteellisella mielipidejanalla. Janan toinen pääty (esimerkiksi luokan toinen seinä) tarkoittaa ”täysin samaa mieltä” ja janan toinen pääty (esimerkiksi luokan vastakkainen seinä) tarkoittaa ”täysin eri mieltä”.
  3. Kerro, että seuraavaksi esität väitteitä, joihin oppilaiden tulee vastata siirtymällä siihen kohtaan  janaa, mikä edustaa heidän mielipidettään. Muistuttakaa mieleen, että Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. 
  4. Esimerkkiväitteitä koulunkäynnistä:
    - Koulua on liikaa.
    - Läksyjä ei pitäisi olla ollenkaan.
    - Koulussa pitäisi käyttää koulupukua.
    - Koulussa pitäisi olla enemmän välitunteja.
    - Oppilaat saavat vaikuttaa siihen, mitä koulussa tehdään.
    - Opettajat kohtelevat oppilaita tasapuolisesti ja reilusti.
    - Koulunkäynti on tärkeää.
    - Huono työrauha rikkoo lapsen oikeuksia.
    - Pystyn opiskelemaan hyvin luokassani.
    - Koulunkäynti on kivaa.
  5. Kysy jokaisen väitteen jälkeen oppilailta eri kohdista janaa perusteluita paikan valinnalle. Oppilaat saavat vaihtaa paikkaa, mikäli muuttavat mieltään. Koeta saada oppilaat vastaamaan toistensa kommentteihin ja keskustelemaan.

    Jos keskustelu ajautuu jotain ihmisryhmää tai sukupuolta syrjiväksi, ohjaa keskustelu takaisin ihmisoikeusperustaiseksi esimerkiksi muistuttamalla, että ketään ei saa syrjiä ja jokaisella on yhtäläiset oikeudet.

Purku:

  1. Kertaa, että lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle ja jokaisella lapsella on oikeus saada tietoa ja päästä kouluun. Lapsen oikeuksiin on kirjattuna lapsen oikeus ilmaista mielipiteensä siten, ettei se loukkaa muiden oikeuksia, ja lapsen oikeus osallistua ikätasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon.

Ideoita opetukseen ja aiheita aamunavauksiin. Tilaa opettajien uutiskirje.

Opettajille suunnattu ihmisoikeus- ja globaalikasvatuksen uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.

Antamiasi henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla.