Siirry sisältöön

Miten puhua lapsen kanssa koronaviruksesta? 8 vinkkiä

Uutiset koronaviruksesta voivat tuntua ylivoimaisilta kenestä tahansa, mutta erityisesti lapsista.

Artikkeli
Piirroskuva kahdesta lapsesta supersankareiksi kuvattuna. Toinen lapsista peittää suunsa aivastaessaan ja toinen pesee käsiään.

Lapset ovat erityisen haavoittuvaisia, sillä heidän voi olla vaikea ymmärtää televisiosta, internetistä ja muilta ihmisiltä kuulemaansa tietoa. Hämmentävä informaatio voi aiheuttaa ahdistusta, stressiä tai surua. Avoin ja turvallinen keskustelu auttaa lasta käsittelemään asiaa. Kokosimme kahdeksan vinkkiä rakentavaan keskusteluun lapsen kanssa.

1. Kysy avoimia kysymyksiä ja ole läsnä

Aloita keskustelu selvittämällä, kuinka paljon lapsella on jo asiasta tietoa ja anna hänen johtaa keskustelua. Jos lapsi on hyvin nuori, eikä ole vielä kuullut viruksesta tai pandemiasta, niitä ei välttämättä tarvitse nostaa esiin. Hyödynnä tilanne muistuttamalla lasta hyvistä hygieniakäytännöistä ilman, että aiheutat pelkoa.

Varmista, että keskusteluympäristö on turvallinen ja anna lapsen puhua vapaasti. Esimerkiksi asiasta piirtäminen voi auttaa keskustelun avaamisessa.

Tärkeintä on ottaa lapsen huolet tosissaan. Huomio lapsen tunteet ja kerro, että on luonnollista kokea huolta. Anna lapselle jakamaton huomiosi ja varmista, että hän ymmärtää, että voi puhua asiasta sinulle tai muille läheisille ihmisille koska tahansa.

2. Kerro asioista lapsen ikään sopivalla tavalla

Lapsilla on oikeus saada totuudenmukaista tietoa siitä, mitä maailmalla tapahtuu, mutta aikuisilla on myös velvollisuus suojella lasta huolelta. Kerro pandemiaan liittyvistä asioista lapsen ikään sopivalla kielellä ja tarkkaile lapsen reaktioita. Huomio erityisesti, vaikuttaako lapsi ahdistuneelta.

Jos et tiedä vastausta lapsen kysymykseen, älä arvaile. Hyödynnä tilaisuus tutkimalla vastauksia yhdessä lapsen kanssa. Kansainvälisten organisaatioiden, kuten UNICEFin ja Maailman terveysjärjestö WHO:n nettisivut ovat hyviä tiedon lähteitä. Selitä, että kaikki tieto internetissä ei ole totta ja on varminta luottaa asiantuntijoihin.

3. Näytä, miten virukselta suojaudutaan

Käsienpesu on edelleen tehokkaimpia keinoja suojautua koronavirusta ja muitakin tauteja vastaan, joten kannusta lasta säännölliseen ja huolelliseen käsien pesuun. Erityisesti pientä lasta on hyvä muistuttaa käsien pesun tärkeydestä ja kerrata tekniikkaa yhdessä. Se onnistuu mielekkäästi yhdistämällä harjoitukseen leikki. Esimerkiksi ”Pupulaulun” ensimmäinen säkeistö (linkki: Ilta-Sanomat) on hyvä mitta sille, kuinka kauan käsiä tulee pestä.

Lapsen voi olla vaikeaa muistaa pitää turvavälejä. Siinäkin asiassa kannattaa muistuttaa, että se on tehokas tapa ehkäistä tartuntoja. Selitä myös, että on järkevää pysytellä etäällä ihmisistä, jotka yskivät tai aivastelevat.

Näytä lapselle myös, miten yskiä tai aivastaa hihaan kämmenien sijaan. Pyydä kertomaan, jos hänellä on kuumeinen tai yskäinen olo tai jos hänen on hankala hengittää.

Pienetkin kouluikäiset lapset saattavat käyttää arjessa hengityssuojaimia, joten on hyvä myös käydä yhdessä läpi suojaimen käyttöä. 

4. Ole lapsen tukena

Pitkään jatkunut pandemia ja eri medioiden informaatiotulva voivat aiheuttaa lapselle pelkoa, huolta ja ahdistusta. Lapsen voi olla myös vaikea suhteuttaa mediasta ja ympäristöstään saamaansa tietoa omaan todellisuuteensa, ja se voi ruokkia pelon tunnetta entisestään. 

Jos lapsi sairastuu ja/tai asetetaan karanteeniin, on tärkeää selittää lapselle, että hänen on pysyteltävä kotona, koska se on turvallisinta niin hänelle itselleen kuin muille ihmisille. Osoita, että ymmärrät eristäytymisen olevan toisinaan vaikeaa, pelottavaa ja jopa tylsää. Korosta, että sääntöjen noudattaminen auttaa pitämään kaikki turvassa. 

Jos lapsi on kovin huolissaan viruksesta tai omasta sairastumisestaan, muistuta, että virus on hyvin harvoin lapsille vaarallinen. Ohjaa huomio leikkeihin ja pidä kiinni tavallisista rutiineista, erityisesti ennen nukkumaanmenoa. Rutiinit ja leikit auttavat lievittämään lapsen ahdistusta. Luo lapsen kanssa uusia rutiineja, jos virus aiheuttaa poikkeuksia tavalliseen arkeen.

Muistuta lasta, että suurin osa viruksen saaneista ihmisistä ei tule kovin sairaiksi. Koronarokotteet suojaavat vakavalta tautimuodolta hyvin ja pandemian myötä on myös opittu hoitamaan sairastuneita koko ajan paremmin. Selitä, että aikuiset tekevät koko ajan töitä sen eteen, että perheenne olisi turvassa. 

5. Varmista, ettei lasta kiusata ja ettei lapsi itse kiusaa muita viruksen takia

Koronavirus on aiheuttanut monenlaista syrjintää ja kiusaamista eri puolilla maailmaa. On tärkeää varmistaa, ettei lapsi koe tällaista syrjintää, eikä ole mukana jonkun toisen kiusaamisessa. 

Selitä, että koronaviruksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä joku näyttää, mistä he ovat kotoisin tai mitä kieltä he puhuvat. Jos lasta on nimitelty tai muuten kiusattu, lapsen täytyy voida kokea, että aikuiselle on turvallista kertoa asiasta.

Muistuta lasta, että jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Kiusaaminen on aina väärin, ja meidän kaikkien tulee olla mukavia toisillemme ja tukea toisiamme.

6. Näytä lapselle, että ihmiset välittävät toisistaan

Lapsen on tärkeää tietää, että ihmiset auttavat toisiaan. Kerro lapselle terveydenhuollon ammattilaisista, tutkijoista ja nuorista, jotka työskentelevät viruksen leviämisen estämiseksi ja yhteisöjen turvallisuuden puolesta. Tieto siitä, että ihmiset tekevät asialle jotain, voi auttaa lasta huomattavasti.

7. Huolehdi myös omasta hyvinvoinnistasi

Pystyt paremmin auttamaan lastasi, kun voit itse hyvin, sillä lapset ovat herkkiä aikuisten reaktioille. Suojele lasta osoittamalla, että sinä aikuisena olet rauhallinen ja otat vastuun tilanteesta.

Jos koet olosi ahdistuneeksi tai järkyttyneeksi, puhu muiden perheenjäsenten tai ystävien kanssa ja järjestä aikaa asioille, jotka auttavat sinua rentoutumaan ja toipumaan.

8. Varmista lapsen olotila keskustelun päätteeksi

Keskustelun lopussa on tärkeää varmistaa, että lapsella on kaikki hyvin. Yritä arvioida, onko lapsi ahdistunut: tarkkaile kehonkieltä, hengitystä ja sitä, puhuuko lapsi hänelle tyypillisellä äänensävyllä.

Muistuta lasta, että hän voi koska tahansa puhua asiasta uudelleen kanssasi. Muistuta myös, että välität, kuuntelet ja olet lapsen tukena, jos pandemia huolestuttaa häntä.

Julkaistu26.1.2022