Laita hyvä jakoon Whatsapp
fi

Vuosi etäkoulua – kurkista miten lasten opetus on järjestetty maailmalla

Millaista olisi käydä koulua radion tai puhelinyhteyden välityksellä? Lapset ja nuoret ympäri maailmaa tietävät, sillä etäkoulusta on viimeisen vuoden aikana tullut arkipäivää. Monilla perheillä ei ole kuitenkaan nettiyhteyttä tai tietokonetta, joten opetuksen järjestämiseen on tarvittu luovia ratkaisuja.

Opetuksen jatkuminen tavalla tai toisella on ollut pandemian aikana ensisijaisen tärkeää, sillä koulusulut kasvattavat oppilaiden eriarvoisuutta entisestään. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat koululaiset, joilla ei ole mahdollisuutta etäopiskeluun ovat vaarassa jäädä kokonaan koulun ulkopuolelle myös pandemian jälkeen. Eri puolilla maailmaa opetusviranomaiset ovat tehneet kaikkensa, jotta koulupudokkaiden määrä ei kasvaisi.


Kuva: © UNICEF/UN0393334/Satu  

Bangladeshissa koulut ovat olleet suljettuina lähes koko pandemian ajan. Maan slummeissa asuu paljon lapsia, jotka ovat jääneet opetuksen ulkopuolelle. UNICEFin tukema Ability Based Accelerated Learning -projekti tähtää kyseisiin lapsiin ja nuoriin, jotta heidän opetuksensa jatkuisi.

13-vuotias Ripa on yksi projektin tukemista nuorista. Joulukuussa 2020 opettaja neuvoi häntä puhelimen välityksellä. Opettaja soitti joka päivä 10 lapselle 10 minuutin ajan. Täten jokainen oppilas sai henkilökohtaista aikaa opettajan kanssa kaksi kertaa viikossa.

 


Kuva: © UNICEF/UNI319832/Kanobana

Ruandassa taas opetus järjestettiin radion välityksellä, sillä radio on maassa suosituin ja helpointen saatavilla oleva media. UNICEF tuotti opetusmateriaalit yhdessä maan opetusministeriön ja yleisradioyhtiön kanssa.

11-vuotias Umuhoza osallistui huhtikuussa 2020 oppitunneille radion kautta. Oppitunnit oli suunniteltu siten, että oppilas pystyy suorittamaan niiden tehtävät omatoimisesti, mutta vanhempia rohkaistiin myös kuuntelemaan lähetyksiä ja tukemaan lapsia aina kun mahdollista.

 


Kuva: © UNICEF/UN0352076/Makyn

Jamaikalla pandemia on syventänyt entisestään lasten digitaalista kuilua ja asettanut oppilaat hyvin eriarvoiseen asemaan.

Lasten opiskellessa kotoa myös lastenhoito on aiheuttanut suuria haasteita monille perheille. Jamaikalainen Sasheena opiskeli koulusulkujen aikana äitinsä ravintolan takahuoneessa kannettavalla tietokoneella. Äiti Kaedia auttoi häntä aina ravintolatyön välissä.

UNICEF on tukenut maassa opettajia etäopetuksen järjestämisessä.

 


Kuva: © UNICEF/UNI321758/Filippov

Ukrainassa etäopetuksen järjestäminen tuli monille vanhemmille shokkina. Koulut olivat suljettuna suuren osan viime vuodesta, mikä vaaransi monen lapsen koulunkäynnin. Maassa vain joka toisessa kodissa on tietokone ja siten mahdollisuus etäopiskeluun.

7-vuotias Zlata opiskeli huhtikuussa 2020 Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Zlatan vanhemmilla oli aluksi hankaluuksia järjestää tytön opiskelu kotona, mutta Zlata sai nopeasti nettioppimisesta kiinni. Hänen lempiaineensa on taide. Erityisesti hän tykkää maalata kissoja ja pandoja.

 


Kuva: © UNICEF/UNI327202/

Haasteita on toki riittänyt niillekin lapsille ja opettajille, joilla on pääsy internetiin. Ruudun välityksellä tapahtuva opetus ei ole sama asia kuin kasvokkain tapahtuva kanssakäyminen. Silti opettajien on pidettävä oppilaiden mielenkiinto yllä.

Pakistanissa Nawabshahin kaupungissa opetus siirtyi virtuaalisiin luokkahuoneisiin koulujen sulkeuduttua vuoden 2020 helmikuun lopussa. Tehdäkseen opetuksesta mielenkiintoista, koulut muun muassa kannustivat lapsia osallistumaan kuvakilpailuun, jossa otettiin selfie isän kanssa.

Kuvan 8-vuotias Hamna puolestaan osallistui julistekilpailuun osoittamalla, kuinka paljon hän arvostaa opettajaansa.

 


Kuva: © UNICEF/UN0414800/Saman

Vuoden 2021 puolella koulut ovat hiljalleen avautuneet eri puolilla maailmaa.

Jordaniassa pakolaisleirillä elävälle 18-vuotiaalle Osamalle koulujen avautuminen helmikuussa oli ilouutinen. Osamalla on menossa viimeinen kouluvuosi ja se merkitsee hänelle paljon. Nuori mies haluaa hammaslääkäriksi ja sitä varten hän tarvitsee stipendin, johon vaaditaan korkeat arvosanat. Koulusulun aikana hän opiskeli opettajien nauhoittamien videoiden avulla. Etäopetuksessa hänen oli kuitenkin vaikea saavuttaa tarvittavat arvosanat.

Koulut olivat Jordaniassa suljettuina lähes kokonaisen vuoden, myös pakolaisleireillä. UNICEF on tukenut Jordaniassa opetusministeriötä koulujen jälleen avaamisessa.