UNICEFin palveluksessa: Lapsisotilaat vapauteen

Benoit Daoundo on UNICEFin lastensuojelun asiantuntija, joka auttaa vapauttamaan lapsia aseellisista ryhmistä Keski-Afrikan tasavallassa. Tämä on hänen tarinansa.

Mikään ei olisi voinut valmistaa minua rooliini lastensuojelun asiantuntijana Keski-Afrikan tasavallassa. Kotimaani Benin ei ole koskaan ollut sodassa enkä koskaan aiemmin ollut nähnyt lapsia aseryhmissä.

Lasten kanssa työskentely on kuitenkin aina ollut unelmani. Kotimaassani työskentelin sosiaalityöntekijänä haavoittuvassa asemassa olevien lasten parissa paikallisille ja kansainvälisille kansalaisjärjestöille ennen siirtymistäni UNICEFille.

Perheeni oli huolissaan minusta, ja väkivalta puhkesikin muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun olin saapunut Keski-Afrikan tasavaltaan.

Olemme asuneet pienessä toimistossamme kesäkuusta 2014 lähtien – rullaamme patjamme pöytiemme alle aamuisin. Jatkuva ja ennustamaton turvattomuus estää meitä lähtemästä kaupungista.

Pelottava kokous

Ensimmäinen onnistumiseni lasten vapauttamisessa alkoi hyvin pelottavasta kokouksesta Bambarissa heinäkuussa 2014.

Yhtä paikallista Anti-Balaka-aseryhmää johtava ”kenraali” oli soittanut minulle ja pyytänyt keskustelemaan lasten kohtalosta aamunkoitteessa yhdessä paikallisen avustustyöntekijän kanssa.

Istuimme keskellä ei-mitään muutaman minuutin ja tajusimme, että koko aseryhmä oli hiljaa piirittänyt meidät – satoja taistelijoita liikkumatta perinteisissä asuissaan. Monet heistä olivat aseita kantavia lapsia.

Kyysin komentajalta, mitä oli tekeillä. Hän vastasi, että kaikki oli järjestetty meidän oman turvallisuutemme takia, mutta ymmärsin, että pelimme oli pelattu.

Selitin, miten tärkeää meille oli kouluttaa ihmisiä lasten värväämisen haitallisista seurauksista. Puhuin kauan ennen kuin komentaja ymmärsi tämän. Hän vakuutti, ettei minua vahingoitettaisi ja tajusi, etten ollut tekemässä tutkimuksia Kansainväliselle rikostuomioistuimelle.

Täytyy tunnustaa, että valuin kylmää hikeä koko päivän.

Takaisin kouluun

Palkitsevinta työssäni on tarkistaa, miten vapautetuilla lapsilla menee.

Lapset ovat käyneet läpi helvetin. He ovat nähneet ja tehneet asioita, joita kenenkään ihmisen ei pitäisi joutua todistamaan. Siksi heidän sopeuttamisensa normaaliin elämään on aina haastavaa.

Kuinka kenestäkään, joka on pakotettu häpäisemään vihollisen ruumis, voi tulla normaali lapsi? Mutta meillä on menestystarinoita.

Mikään ei saa minua tuntemaan itseäni ylpeämmäksi kuin se, kun näen lasten menevän takaisin kouluun tai kun nuori aloittaa onnistuneesti oman pienen yrityksen.

Silloin tällöin saan puhelun Ibrahimilta, 17-vuotiaalta kamerunilaiselta, jonka autoimme palaamaan yhteen perheensä kanssa.

Ibrahimin ja hänen perheensä yhteensaattaminen kesti useita kuukausia, sillä hänellä ei ollut henkilö- eikä syntymätodistusta, ja huono turvallisuustilanne teki rajat ylittävästä perheenyhdistämisestä vielä hankalampaa.

Kun Ibrahim oli viettänyt perheensä parissa kuukauden, hän soitti minulle kiittääkseen ja kertoi olevansa taas koulussa ja onnellinen. Hän on pitänyt tapanaan soittaa aina, kun hänen elämässään tapahtuu jotain merkittävää. Yleensä kyse on hyvistä arvosanoista koulussa.

***

Kirjoittaja: Thomson Reuters Foundation

Kuva: UNICEF

Artikkeli on osa Thomson Reuters Foundationin tuottamaa juttusarjaa, joka liittyy Maailman hätäapukonferenssiin.