Siirry sisältöön

UNICEF tukee kotimaan lapsia koronakriisin keskellä

UNICEF on koonnut kunnille hyviä käytäntöjä lasten ja perheiden auttamiseksi poikkeustilan aikana. Tuimme myös opettajien työtä etäopetuksen aikana.

Mirella Huttunen Artikkeli
Mirella Huttunen
Kaksi lasta ulkona puhaltamassa saippuakuplia.
© UNICEF /Suomi 2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Suomalaiset viranomaiset joutuivat täysin uuden tilanteen eteen koronatilanteessa: Miten varmistaa etäopetustilanteessa lasten kouluruokailu? Miten tukea perheitä, joissa vanhempien voimavarat eivät riitä normaalitilanteessakaan?

UNICEF kokosi hyvät käytännöt poikkeustilanteessa -nettisivuston yhdessä Lapsiystävällinen kunta -mallissa mukana olevien kuntien kanssa. Sivustolle päivitetetään hyviä ja toimivia käytäntöjä, joilla viranomaiset pystyvät varmistamaan lasten ja perheiden hyvinvoinnin poikkeustilanteessa. Sivustoa on ladattu tuhansia kertoja.

Sama työtapa
kaikkialla maailmassa

UNICEF tunnetaan erityisesti työstä, jota teemme katastrofitilanteissa ja kaikkein hauraimmissa valtioissa. Mutta UNICEF toimii myös vauraissa hyvinvointivaltioissa kuten Suomessa, sillä meilläkin on lapsia, jotka eivät saa heille kuuluvia palveluita, turvaa ja oikeuksia. UNICEFin työ Suomessa keskittyy varmistamaan juuri näiden lasten hyvän elämän toteutumisen.

UNICEFin työtapa on sama kaikkialla maailmassa: tuemme valtioita ja viranomaisia.

On maita, joissa UNICEF tukee valtioita esimerkiksi rahoittamalla kouluja ja kouluttamalla opettajia, koska valtiot eivät itse tähän vielä kykene. Rikkaissa maissa autamme valtioita ja viranomaisia tunnistamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat lapset, jottei kuilu erilaisissa tilanteissa elävien lasten välillä syvene.

Suomessa UNICEF ei esimerkiksi tarjoa ruoka-apua kaikkein köyhimmille perheille, vaan auttaa kuntia tunnistamaan nämä perheet ja varmistamaan monipuolisen tuen, jota perhe tarvitsee.

Tätä työtä UNICEF tekee Lapsiystävällinen kunta -mallin avulla, jota UNICEF toteuttaa yli 40 maassa, myös Suomessa. UNICEF kouluttaa kuntien viranomaisia ja päättäjiä lapsen oikeuksista, tuottaa materiaalia ja oppaita sekä antaa asiantuntijatukea kunnille.

Etäopetusmateriaaleja ja eväitä heikoimmassa
asemassa olevien oppilaiden tukemiseen

Opettajat ovat koronatilanteessa olleet yksi tärkeimmistä ammattiryhmistä lasten kannalta.

Siirtyminen etäopetukseen piti tehdä nopeasti eikä kaikilla lapsilla ollut etäopetuksessa tarvittavia tietokoneita tai älylaitteita käytettävissään kotona. Kaikilla ei myöskään ollut kotijoukkoja, jotka pystyisivät auttamaan etäopiskelussa.

Kysyimmekin opettajilta heti koronatilanteen alussa, millaista tukea he eniten tarvitsevat UNICEFilta etäopetuksen aikana. Tärkeimmäksi opettajat nostivat ihmisoikeuksia käsittelevät etäopetusmateriaalit.

Suomen UNICEFin koulutiimi tarttui toimeen ja lisäsi materiaaleja opettajien käyttöön, muutti aikaisemmin kasvokkain tapahtuneet kouluvierailut etävierailuiksi ja järjesti webinaarin, jossa annettiin eväitä kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten oppimisen turvaamiseksi.

Tarjoamme Kympin todistuksen, jonka avulla opettajat voivat muistuttaa oppilaita heidän ainutlaatuisesta arvostaan raskaan koronakevään jälkeen.

Keräämme myös lasten kokemuksia koronakriisin ajasta, jotta päättäjät saisivat tärkeää tietoa ja pystyisivät varmistamaan lasten hyvinvoinnin nyt ja mahdollisten tulevien poikkeustilojen aikana.

Lasten puolella
kaikkialla maailmassa

Koronatilanne on romahduttamassa lasten mahdollisuuden hyvään elämään kaikkialla maailmassa. Monissa maissa koulut ovat edelleen suljettuina. Se tarkoittaa osalle tytöistä koulutien lopullista päättymistä lapsiavioliittoon. Yli sata miljoonaa lasta uhkaa jäädä ilman tuhkarokkorokotusta pandemian vuoksi.

Tässä poikkeustilanteessa UNICEFin tehtävä ei ole muuttunut: olemme aina lasten puolella. Ja teemme kaikkemme, että myös valtiot ja kunnat olisivat.


***

Julkaistu 13.5.2020
Kuva: © UNICEF /Suomi 2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Julkaistu13.5.2020