Sylvin päiväkirja: tältä koronakriisi tuntuu lapsesta

Näkökulma

Sylvin äiti tulkitsi lapsensa tuntoja. Neljävuotiaan vinkkelistä esimerkiksi vanhempien etätyö on ihan pöhköä.

Kaikki alkoi siitä, kun me tosi kauan aikaa sitten leikittiin isosiskon kanssa vessapaperilla – älkääkä tekin nyt hermostuko, kun mainitsen sanan WC-PAPERI. Sitä riittää kyllä kaikille.

Joka tapauksessa. Äiti on kieltänyt meiltä slimen, joten me ollaan aina tehty vessapaperista mömmöä sekoittamalla siihen vettä.

Joo mä tiiän, se ei ole slimeä, MÄ HALUAN SLIMEÄ. Mutta tällä mennään.

No, yks päivä äiti sai slaagin, kun me revittiin kylppärissä vessapaperia ja tehtiin sitä mömmöä. Nyt se ei yhtäkkiä käynytkään ja vessapaperia pitää säästää. BLAAH.

Sitten sisko tuli kipeeksi, ja siitä tuli kauhea härdelli. Vaikka mä olin ihan terve, en mäkään saanut mennä päiväkotiin tai nähdä mun parasta kaveria Kepaa.

Ihan tylsää. Ei mömmöä eikä kavereita.

Nyt leikitään enemmän kotona. Parvekekin on otettu kunnolla käyttöön.

Ohjeita, ohjeita ja
ei, ei, ei, ei, ei

Äiti rupesi kohkaamaan käsienpesusta, etteivät pöpöt leviä. Mutta kyllähän mä osaan kädet pestä. Ihan helppoa. Kato vaikka mun video Facebookissa »

Siellä muuten hirveän moni sanoi, että mun pitää sulkea hana käsivarrella ja nyt mä osaan senkin. Tiedoksi vaan. Tee säkin niin.

Näkisittepä mun äidin ja isin, kun mä tai sisko yskitään. Kaikki pysähtyy ja joka kerta ne huutaa: KAINALOON! Joo, joo. Senkin mä osaan. Ilmeisesti siitäkin pitää tehdä opetusvideo aikuisille.

Sama homma nenänkaivuun kanssa. Aikuiset hermostuu, jos mulla menee ihan minimaalisen pieneksi hetkeksi sormi nenään. Se on mun nenä, älkää määräilkö!

Sormessa on kuulemma yhtä paljon bakteereja kuin Euroopassa on asukkaita. Joku kymmenen tai jotain.

Ei sitä, ei tätä. Ei saa syödä omaa, eikä toisten räkää. Ei saa nuolla kaiteita. Ei saa nähdä pappaa, mummaa ja serkkuja. Eikä ulkona saa olla ilman hanskoja. Tylsää.

Vanhemmat tekevät töitä leikkihuoneessa!

Haluaisin olla
normaalisti

Äiti ja isi on kotona IHAN koko ajan. Mulla alkaa mennä hermo niihin. Ne tekee MUKA töitä ja on kokouksissa, jotka on kuulokkeissa. 

Meillä menee sata tuntia, että me päästään ulos kotoa. Kaupasta pitäisi ostaa rutiineja, koska ne kuulemma puuttuu meiltä.

Mulla on kyllä rutiineja. Yksi on, että yöpuvusta on tullut aamuyöpuku. Se tarkoittaa sitä, että yöpukua voi pitää vielä aamullakin pitkään.

Mä oon sanonut isille ja äidille: haluan että mua kuunnellaan. Että mulla on hirveä ikävä Kepaa. Että mäkin haluan kattoa tietokonetta, kun nekin kattoo. Mä haluan kattoa sieltä muovailuvahavideoita.

Haluaisin, että vanhemmat relaisi, eikä ne tiuskisi. En mä voi mitään sille, että on pöpöjä. En mä ole päättänyt, että oon kotona.

Mä haluan päiväkotiin ja olla normaalisti.

Hyviä juttuja,
kuten halaaminen

Äiti sanoo, että kun on vaikeaa, pitää halata enemmän. Siitä mä tykkään. Haluan olla nyt tosi paljon sylissä. Sillä tavalla melkein kuulen ne kuulokkeiden kokoukset ja samalla voin painella äidin tietokoneelle kirjaimia.

Välillä leikitään majaa. Isi löysi siskon.

Se on kivaa, että me saadaan siskon kanssa leikkiä enemmän. Me ollaan tehty KOKO olohuoneesta temppurata ja levitetty IHAN kaikki lelut sinne. Isi ja äiti on vaan että: okei.

Okei? Niistä on tullut lepsuja! Vau.

Sitten ne hankki meille keinun ja puolapuut, OLKKARIIN. Sitä ei olisi tapahtunut ikinä ilman flunssajuttuja.

Ja me ollaan saatu etsiä vaikka kuinka monta suklaamunaa. Etenkin jos on joku pitkä kokous, niin ne piilottaa meille suklaamunia. Joskus jemmat on vähän liian vaikeita, ja meillä menee tosi kauan etsiä ne.

Äiti sanoi, että ne on epätoivoisia. Mutta musta isi ja äiti on tosi fiksuja, kun ne on nyt erityisen kivoja meille.

Sylvi 4-vuotta.

***

Juttu on mukaelma Sylvin vastauksista kysymyksiin noin kahden viikon ajalta. Lisäksi jutussa kerrotaan äidin näkökulmasta Sylvin elämästä tänä poikkeuksellisena aikana. Julkaistu: 4.4.2020.

Huomasitko jo nämä: 

Eija Wallenius

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Suomen UNICEFilla