Startup-yrittäjä haluaa tehdä lapsista kapinallisia

Näkökulma

”On tärkeää, että lapset voimaantuvat ja oppivat ratkaisemaan asioita itse”, sanoo UNICEFin työtä Nepalissa tukeva startup-yrittäjä Pasi Joronen.

Pasi Joronen matkusti kesällä Nepaliin katsomaan, miten hänen tukemansa UNICEFin ohjelma lasten ja nuorten voimaannuttamiseksi edistyy. © UNICEF/Nepal 2018/Vesala

Pasi Joronen matkusti kesällä Nepaliin katsomaan, miten hänen tukemansa UNICEFin ohjelma lasten ja nuorten voimaannuttamiseksi edistyy. © UNICEF/Nepal 2018/Vesala

Eräänä päivänä Etelä-Nepalissa, Biratnagarin kunnassa lapset nousivat vastarintaan.

14-vuotias tyttö oli menossa naimisiin. Hänen vanhempansa halusivat niin. Tuleva puoliso oli 40-vuotias mies.

Läheisen koulun nuoret saivat kuulla häistä ja totesivat: ei käy.

He ottivat yhteyttä UNICEFiin, jonka työntekijät auttoivat nuoria pysäyttämään häät. Vanhemmat saatiin ymmärtämään, miksi lapsiavioliitot ovat lainvastaisia.

– Häät peruuntuivat, ja tyttö sai jatkaa omaa elämäänsä, myhäilee suomalainen startup-yrittäjä Pasi Joronen vieraillessaan Suomen UNICEFin toimistolla Helsingissä.

Joronen haluaa, että lapset, nuoret, ja oikeastaan kaikki aina UNICEFista lähtien olisivat vähän kapinallisia.

Hän tarkoittaa sitä, että ihmisten pitäisi kyseenalaistaa vanhoja tapoja ja uskaltaa muuttaa asioita paremmaksi. Sillä kehitettävää riittää.

Nepalilaiset tytöt heittäytyivät tanssin pyörteisiin Bhrikutin yläkoulun pihalla. © UNICEF/Nepal 2018/Vesala

Nepalilaisten lasten
enkelisijoittaja

Joronen on toiminnan mies. Hän on mukana monessa startup-yrityksessä, jotka edistävät uusien asioiden käyttöönottoa.

Hän on nepalilaisten nuorten oma-aloitteisesta toiminnasta erityisen ylpeä siksi, että hän sattuu tukemaan heitä henkilökohtaisesti.

Joronen on vuodesta 2016 rahoittanut Nepalissa UNICEFin ohjelmaa lasten ja nuorten voimaannuttamiseksi. Ohjelmaan kuuluu kerhoja, joiden kautta lapset ja nuoret oppivat lapsen oikeuksista ja keinoista vaikuttaa omaan elinympäristöönsä.

Itse hän näkee tukensa investointina tulevaisuuteen.

– Ohjelman avulla nuoret saadaan tunnistamaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa, tekemään tiimityötä ja ratkaisemaan asioita itse. Se on sijoitus, hän sanoo.

Lasten taidot karttuvat, ja heistä kasvaa sukupolvi, joka vie oman maan kehitystä eteenpäin.

Joronen selittää, että lasten kautta vaikutetaan myös vanhempiin. Hänen omassa perheessään lihansyönti loppui lasten päättäessä, että se on eettisesti ja ekologisesti väärin.

Nepalissa lapset opettavat vanhemmilleen esimerkiksi käsienpesun tärkeyden.

Nepalilaiset lapset hassuttelevat kameralle Etelä-Nepalin Chitwanin piirikunnassa. ©UNICEF/2017/Nepal/Kiran Panday

Nepalilaiset lapset hassuttelevat kameralle Etelä-Nepalin Chitwanin piirikunnassa. © UNICEF/2017/Nepal/Kiran Panday

Arvomaailma
perintönä omille lapsille

Omat lapset ovat Jorosen silmäterä.

– Ensisijainen tehtäväni on huolehtia lapsistani.

Samaan aikaan hän haluaa avata heille oven maailmaan, jossa on erilaisia kulttuureja, uskontoja ja kurjuuttakin. Se on osa kasvatusta.

Joronen korostaa, että lapsille on tärkeää näyttää maailman nurja puoli hyvän kautta. Köyhissäkin oloissa voi nähdä valtavaa kulttuurista rikkautta ja mahdollisuuksia. Lapsille pitää jäädä tunne, että asioihin voi vaikuttaa.

Kaksi Jorosen kolmesta lapsesta on ollut mukana tutustumassa Nepalin ohjelmaan.

– Haluan jakaa heille omaa arvomaailmaani, mutta niin, että heille jää tilaa omille intohimoille ja ajattelulle. 

Lapset ovat kukin erilaisia, Joronen muistuttaa. Kenttämatkat ovat kuitenkin hieno mahdollisuus näyttää lapsille, miksi isä ha-luaa auttaa maailmaa.

Parhaimmillaan kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa muodostuu osa perheen yhteistä tarinaa.

UNICEF on
paras mahdollinen

Joronen on päättänyt tukea UNICEFin työtä, koska hänestä järjestö saa tuloksia aikaan.

– Tykkään siitä, että UNICEF toimii kuin bisnes. Seuranta on tarkkaa ja kulut esitetään läpinäkyvästi, Joronen sanoo.

Myös työntekijät ovat tehneet häneen vaikutuksen.

– Nepalissa on fantastisia ihmisiä töissä. He työskentelevät intohimoisesti isojen asioiden kimpussa.

Mikä olennaisinta, Joronen on nähnyt UNICEFin ohjelman saavan muutoksia aikaan.

Toisella vierailullaan Nepalissa viime kesäkuussa Joronen tapasi lasten ja nuorten kerhojen jäseniä. Heistä paistoi läpi itseluottamus.

Toiminta oli muuttunut systemaattisemmaksi ja määrätietoiseksi, Joronen kertoo.

Nyt lapset ja nuoret vievät eteenpäin kerhossa oppimiaan asioita muihin kouluihin ja yhteisöihin käyttöön otettavaksi.

Into on kova, sillä moni lasten ja nuorten kerhoista on onnistunut vaikuttamaan jopa oman paikkakuntansa viranomaisten työhön. Budjeteissa on varattu rahaa lapsille tärkeisiin asioihin, ja paikallispäättäjät ovat alkaneet arvostaa kerhojen edustajia kumppaneinaan.

Joronen uskoo jokaisen voivan tehdä hyvää ympärilleen. Tavoitteiden ei tarvitse olla suuria. 

– Aloita pienesti. Tee semmoisia asioita, joita pystyt toteuttamaan lähiarjessa. Olkoon se vaikka hymy päivässä. Ystävällinen sana. Aloita siitä. Sitten jos tuntuu hyvältä, jatka.

***

Juttu on julkaistu alunperin UNICEF-lehdessä 3/2018.

Lisätietoja: 

Eija Wallenius

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Suomen UNICEFilla