Siirry sisältöön

Pilvilinnojen takaa löytyi voimanainen

Pohjois-Laosin vuorten asukkaille terveyskeskukset ovat liian kaukana. Ainoa mahdollisuus saada vuorilla asuvat lapset rokotettua ja odottavat äidit terveystarkastettua, on viedä rokotukset heidän luokseen.

Inka Hetemäki Artikkeli
Inka Hetemäki
Kuva vehreästä vuoristosta Pohjois-Laosissa.

Kun ainoa vuorilla oleva tie vain jatkuu ja jatkuu ylöspäin, ja pilvetkin jäävät jo kauas matkaajan alapuolelle, sitä miettii kohta kohtaavansa jumalan. En kohdannut jumalaa, mutta kohtasin näiden pilvilinnojen kuningattaren.

UNICEF toimittaa rokotukset Laosiin ja ohjaa ja kouluttaa rokotuksista vastaavia terveysviranomaisia sekä vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön ja terveysohjelmiin. UNICEFin työn keskiössä ovat juuri nämä vaikeasti saavutettavat alueet ja investoinnit kiertäviin terveydenhuoltopalveluihin. 

Tänään rokotuksia ja terveystarkastuksia tehdään Phongsalissa, Phealo Kaon vuoristokylässä. Kyläläisille on etukäteen toimitettu sana, että tänään on terveystarkastusten, rokotusten, madotuslääkkeiden jaon ja neuvonnan aika. Terveysviranomaiset levittävät julisteet ja opastetaulut ja laittavat pöydät ja tuolit paikalleen. Kylän päällikkö huutaa kilpaa ämyrien kanssa, mutta äitejä lapsineen ei ala kuulua. Paikalle saapuu ei ihan kohderyhmään kuuluvia nuoria miehiä, jotka istuutuvat aukion laidalle ja tarkkailevat viranomaisten hääräämistä kuin jalkapallo-ottelua. Ovatkohan äidit mahdollisesti pellolla töissä?

Sitten alkaa tapahtua. Näen poikkeuksellisen määrätietoisesti astelevan naisen, joka alkaa siirtää maahan levitettyä tutkimusmattoa syrjäisempään paikkaan. Äidit eivät kuulemma uskalla tulla liian näkyvälle paikalle tutkittavaksi. Määrätietoinen nainen marssii talosta taloon hiekan pöllytessä kantapäissä, ja komentaa naisia lapsineen ulos tuoleille ja riviin. Aidan takana norkoilevalle naisryhmälle hän pitää pitkän luennon ja pian sekin joukko saapuu tuoleille odottamaan vuoroaan.

Lapsia rokotetaan Pohjois-Laos UNICEF toimesta

Äiti Tu Seu lohduttaa kaksikuukautista lastansa Eu Nuuta rokotuksen saamisen jälkeen Phealo Kaon kylässä Pohjois-Laosissa. Taustalla liikkuvan terveysaseman toimintaa seuraa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

Lumoudun näkemästäni. Näiden syrjäseutujen etnisten vähemmistöjen naiset ovat arkoja, miestensä selän taakse piiloutuvia, ja elkeiltään huomaamattomia naisia. Määrätietoinen nainen, rouva Jeper Noy ei ujostele. Pyydän saada jutella hänen kanssaan.

Kylän naisten terveyttä hoitava Jeper Noy.

Kylän naisten terveyttä hoitava Jeper Noy.

Minulle selviää, että rouva Jeper Noy kuuluu Akha-nimiseen etniseen ryhmään ja on viiden lapsen äiti. Jeper Noy kertoo toimineensa ensin kylän synnytysavustajana, jota varten hän on käynyt aluesairaalassa viisi päivää kestäneessä koulutuksessa neljä kertaa. Kouluja hän ei ole muuten käynyt eikä osaa lukea. Synnytysavustajana hän oli niin ponteva ja ammattitaitoinen, että kylän naiset toivoivat hänestä kylänsä Laon Naisten Unionin johtajaa (tällainen unioni on jokaisessa kylässä). Rouva Jeper Noy on ollut nyt tässä tehtävässä kymmenen vuotta, ja nauttii vapaaehtoistyöstään suunnattomasti. Hänen työskentelyään seuratessa siitä ei ole epäilystäkään.

Kun lapset on rokotettu, äidit tarkastettu ja muut työt hoidettu, on aika lähteä. Kun teemme pitkää matkaa alas takasin pilvilinnojen alapuolelle, istumme autossa ravintoasioista vastaavan paikallisen kollegani kanssa hiljaa mietteissämme. Kehumme kilpaa kohtaamistamme rouva Jeper Noyn kanssa. Sanomme lähes samanaikaisesti: ”enemmän hänenlaisiaan”. Hän oli ehdottomasti päivän kuningatar – tai oikeastaan koko reissumme kuningatar.

***

Myös sinä voit auttaa ja pelastaa henkiä kuten Jeper – ryhdy kuukausilahjoittajaksi. 12 euroa kuukaudessa auttaa jo tekemään ihmeitä. Tule mukaan jo tänään!

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi »

Julkaistu11.5.2018