Kolme kuukautta Ruandassa – havaintoja ja kokemuksia

Kartalla

Ruanda on kaunis tuhansien vuorien maa, jonka pääkaupunki Kigali on uskomattoman siisti. Samaan aikaan monet lasten oikeudet eivät toteudu ja eriarvoisuus on silmiinpistävää.

Minulle tarjoutui mahdollisuus lyhytaikaiselle komennukselle UNICEFin maatoimistoon Ruandassa, ja päätin tarttua tilaisuuteen. Olin innoissani monestakin syystä.

Tiesin että maan pääkaupunki Kigali on viihtyisä. Toiseksi, työkomennus osuisi sopivasti koulujen kesäloma-aikaan. Olin jo pitkään pohtinut, että lasteni olisi hyvä nähdä muutakin maailmaa.

Kolmanneksi, työtehtävä oli todella innostava – yritysyhteistyöstrategian kehittäminen UNICEF Ruandan viisivuotiseen maaohjelmaan liittyen.

”Kuka ihmeessä haluaisi viettää
kesälomansa Ruandassa?”

Kotona ajatuksesta ei innostuttu yhtä paljon. ”Kuka ihmeessä haluaisi viettää kesälomansa Ruandassa?” totesi 12-vuotias poikani.

Alkujärkytyksen jälkeen perhe sopeutui ajatukseen ja järjestelyt alkoivat.

Kesäkuun alussa kolmen kuukauden työrupeama käynnistyi. Päällimmäiset havainnot Kigalista olivat, että kaupunki on helppo, rento, rauhallinen, turvallinen, siisti ja perheystävällinen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja asioiden hoitaminen oli nopeaa.

Kaupungin katukuvassa katse kiinnittyi valtavaan rakennusbuumiin: taloja näytti syntyvän kuin sieniä sadekaudella. Lisäksi kaupunki oli epäuskottavan siisti – roskia ei ollut missään. Maa on kieltänyt muun muassa muovipussit kokonaan.

Ihmeellinen
kasvutarina

Kiinnostavaa oli myös huomata, että ruandalaiset lähes yksimielisesti kehuivat maan presidenttiä Paul Kagamea. Luottotaksikuskini, Faustin, kertoi päivittäin presidentin hyvistä teoista ja siitä, kuinka maa on selvinnyt vuoden 1994 kansanmurhasta.

Ja tottahan se on. Ruandan kasvutarina on ihmeellinen. Maa on monilla mittareilla tehnyt valtavia harppauksia, ja viime vuodet maan talouskasvu on ollut lähes 7 prosenttia BKT:stä.

Ainoa asia, mistä Faustin antoi kritiikkiä, oli surkea opetuksen laatu julkisissa kouluissa. Kaikki, joilla suinkaan on varaa, laittavat lapsensa yksityiseen kouluun. Faustin ajoikin taksiaan aamusta iltaan, seitsemän päivää viikossa, mahdollistaakseen neljän lapsensa koulunkäynnin ja tulevaisuuden.

Faustin myös mainitsi ylpeänä, että hän ja muut yritykset maksavat veroa liiketoiminnastaan. Ja jos ei hoida näitä velvollisuuksia, sakot ovat kovat.

Köyhyys ja väkivalta ovat arkea
suurelle osalle lapsia

Perheen kanssa vietimme lähes jokaisen viikonlopun Kigalin ulkopuolella tutustumassa muuhun Ruandaan. Työn kautta pääsin tutustumaan UNICEFin vesi- ja sanitaatio-, varhaiskasvatus ja lastensuojelutyöhön sekä yritysvastuutyöhön teeplantaaseilla.

Turistin näkökulmasta maa on kaunis tuhansien vuorien maa, jossa matkailija voi käydä luonnonpuistossa, sademetsässä, Kivu-järvellä ja jopa kuuluisia vuoristogorilloja katsomassa, jos lompakko antaa myöten.

UNICEFin mukaan haasteita kuitenkin riittää: lähes 40 prosenttia ruandalaisista asuu köyhyysrajan alapuolella, yli 40 prosenttia lapsista on lyhytkasvuisia, lapsiin kohdistuva väkivalta on yleistä, varhaiskasvatuksen piiriin pääsee vain 12 prosenttia lapsista, opetuksen laatu on heikkoa, pohjavesivarannot ovat vähentymään päin, ilmastonmuutos vaikeuttaa merkittävästi viljelyä ja niin edelleen.

Samaan aikaan, kun Kigali kehittyy ja keskiluokka vaurastuu, muu väestö jää jälkeen ja eriarvoisuus kasvaa.

Yritykset mukaan
lasten oikeuksia edistämään

Työtehtäviini kuului ennen kaikkea yritysyhteistyöstrategian laatiminen heinäkuussa 2018 käynnistyneeseen maaohjelmaan. Maaohjelma määrittää UNICEFin työn painopisteet viideksi vuodeksi kerrallaan, ja se tehdään aina yhdessä maan hallituksen kanssa.

Kansainvälisesti UNICEF on jo pitkään tehnyt monipuolista yritysyhteistyötä. Ruandassa yhteistyötä on käynnistetty teenviljelyyn liittyen, sillä teesektori on merkittävä naisten työllistäjä ja sitä kautta suoraan lasten oikeuksiin vaikuttava toimiala.

Tavoitteena oli kuitenkin pohtia kokonaisvaltaisesti yritysten roolia lasten oikeuksien edistäjänä ja yhteistyökumppaneina edistämässä maaohjelman tulostavoitteita. Strategiasta tulikin kattava ja kunnianhimoinen.

Haasteena maassa on se, että suurin osa ruandalaisista yrityksistä on pieniä ja keskisuuria. Harva ruandalainen yritys on kuullut yritysvastuusta tai pohtii vastuullisuuskysymyksiä.

Onko Ruandassa liian aikaista
panostaa yrityksiin?

Maailmanlaajuisesti kehityspolitiikassa on viimeisen viiden vuoden ajan yhä enemmän haluttu edistää kehittyvien maiden yritystoimintaa ja luoda ihmisarvoisia työpaikkoja. Tämä näkyy kehitysyhteistyön rahoittajien toiminnassa myös Ruandassa.

Kolmen kuukauden työkokemuksen jälkeen pohdin, onko Ruandassa ennenaikaista panostaa merkittävästi yrityssektorin kehittämiseen samaan aikaan, kun erityisesti lasten näkökulmasta monet perustavaa laatua olevat oikeudet jäävät toteutumatta.

On hyvä muistaa, että varhaiskasvatukseen ja laadukkaaseen opetukseen panostaminen on tärkeää, jos halutaan varmistaa, että maassa on tulevaisuudessa osaavaa työvoimaa. Tähän tarvitaan rahoitusta.

Tärkeää olisi löytää tasapaino yrityssektorin kehittämisen ja suoraan lasten elämään vaikuttavien ohjelmien edistämisen välillä. Parhaimmillaan yritykset tukevat lasten oikeuksien toteutumista ja kestävää kehitystä. Yhteiskunnan kehitystä täytyy kuitenkin arvioida muillakin kuin taloudellisilla mittareilla.

Parhaita muistoja on
perheen yhteinen aika

Kaiken kaikkiaan kolme kuukautta Ruandassa oli mahtava kokemus niin työn kuin perheen näkökulmasta.

Työssä oli ihanaa keskittyä kerrankin muutamiin työtehtäviin ja paneutua asioihin.

Perheen näkökulmasta parasta oli yhdessä vietetty aika. Viisihenkinen perheemme ei vuosiin ollut syönyt yhtä usein yhteistä päivällistä, keskustellut yhteiskunnallisista asioista – ja mikä parasta, pelannut iltaisin ristiseiskaa ja muita korttipelejä.

Ruandassa on saatavilla hyvä wifi ja dataa, kun siitä maksaa. Ilmoitin kuitenkin lapsilleni, että emme ole tulleet tänne asti roikkumaan jatkuvasti netissä. Muutaman kiukuttelupäivän jälkeen lapsia alkoi kiinnostaa muukin elämä.

Ennen Suomeen palaamista kysyin lapsilta, mitä he kaipaavat eniten Suomessa, ja kyllä rajaton data oli top vitosessa. Toisaalta viimeksi eilen 12-vuotias poikani kysyi, milloin lähdetään takaisin Ruandaan. Parasta siellä oli juuri yhdessä vietetty aika ja tekeminen.

***

Pääkuva: © Annika Launiala

Julkaistu: 27.11.2018

Annika Launiala

Kirjoittaja on Suomen UNICEFin kansainvälisen vaikuttamisen ja ohjelmatyön päällikkö. Hän jää joulukuun 2018 alussa työvapaalle.