Erityislasten oikeuksien toteutuminen ei saa riippua kotikunnasta

Näkökulma

Erityislapsen tuen järjestäminen koulussa perustuu liian usein kunnan rahatilanteeseen eikä lapsen tarpeisiin, kirjoittaa UNICEFin asiantuntija Mia Malama.

Suomalainen koulu on rakentunut yhdenvertaisuuden periaatteelle ja sille, että jokaisella lapsella on oikeus päästä lähikouluunsa. Tämä oikeus koskee myös vammaisia ja muita erityistarpeisia lapsia.

Erityistarpeisten lasten pääsyä yleisopetuksen piiriin kutsutaan kouluinkluusioksi tai inklusiiviseksi kasvatukseksi.

Inkluusion perusta on ihmisoikeuksissa.  Lapselle on tärkeää olla osa lähiyhteisöään. Vammaisilla ja muilla erityistarpeisilla lapsilla on oikeus kuulua tavallisiin yhteisöihin sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin omiin erillisiin palvelujärjestelmiinsä.

Kouluinkluusiosta on viime aikoina keskusteltu jälleen kriittiseen sävyyn. Inkluusion nimissä tehdäänkin välillä päätöksiä, jotka eivät palvele kenenkään etua.

Säästötoimia,
ei todellista inkluusiota

Huolestunut yläkoulun opettaja (HS 20.3) kirjoitti jättävänsä heikommat oppilaat heitteille, koska hänen on pakko. Erityisopetuksen oppilaiden integrointi luokkiin ei ole tuonut mukanaan tarvittavaa tukea, vaikka tuen mukaan saaminen kuuluu inkluusion periaatteisiin.

Inkluusion nimissä on siis tehty säästötoimia, ei todellista inkluusiota.

OAJ:n edustajat (HS 20.3.19) vahvistavat, että tilanne on ongelmallinen. Onko sitten ihme, että inkluusiosta on tullut miltei kirosana opettajien suussa?

Oppilaiden oikeudet eivät
toteudu tasa-arvoisesti

Vuodesta 2011 on ollut voimassa kolmiportaisen tuen malli (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki), jonka mukaan kaikille oppilaille tarjotaan sellaista tukea, jota he tarvitsevat.

Yleinen tuki tarkoittaa esimerkiksi satunnaista tukiopetusta. Tehostettu tuki voi olla muun muassa osa-aikaista erityisopetusta ja on tarkoitettu esimerkiksi oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. Erityisen tuen oppilas on koko ajan erityisopetuksessa, mutta voi silti olla samassa ryhmässä muiden oppilaiden kanssa.

Tuen järjestäminen on opetuksen järjestäjän eli kuntien vastuulla. Kolmiportaisen tuen mallia toteutetaan käytännössä kunnissa eri tavoin, mikä voi asettaa lapset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, missä kunnassa he sattuvat asumaan.

OAJ:n oppimisen tuen toimivuutta käsittelevän selvityksen (2017) mukaan kolmiportainen tuki ei toimi lainsäädännön edellyttämällä tavalla eivätkä oppilaiden oikeudet toteudu tasa-arvoisesti koko maassa. Selvityksen mukaan tuen järjestämistä ohjaa ennen kaikkea kuntien resurssitilanne eivätkä koululaisten tarpeet.

Valtion tason
päätöksiä tarvitaan

Valtion tasolla tulisikin turvata erityisopettajien riittävä määrä vähimmäismitoituksineen suhteessa oppilasmäärään sekä tarkentaa ohjeistuksia inkluusiosta ja sen säännöllisestä arvioinnista, jotta lapsen edun toteutuminen ei riippuisi asuinkunnasta.

Myös opettajien jaksamisesta, valmiuksista ja riittävästä täydennyskoulutuksesta pitäisi huolehtia nykyistä paremmin.

Inkluusio ei toimi ilman riittävää tukea. Lasten oikeuksista ja koulutuksen resursseista säästäminen on lyhytnäköistä politiikkaa, joka tulee kalliiksi tulevaisuudessa.

Varmistathan, että eduskuntavaaliehdokkaasi on sitoutunut kestäviin ratkaisuihin lastemme koulutuksessa.

Lisätietoja

Tutustu UNICEFin vaalitavoitteisiin.

Tutustu myös lapsijärjestöjen yhteiseen Anna ääni lapselle -kampanjaan.

***

Julkaistu 1.4.2019
Otsikkokuva: ©UNICEF/Suomi 2017/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Mia Malama

Kirjoittaja työskentelee lapsen oikeudet ja koulutus -teeman erityisasiantuntijana Suomen UNICEFilla.