Sivu päivitetty: 14.03.2012 16:32
Eva Ahlströmin säätiö naisten ja lasten asialla
Viime vuonna perustettu Ahlströmin suvun säätiö lahjoittaa 200 000 euroa UNICEFin työhön. Lahjoituksella tuetaan UNICEFin puhtaaseen veteen liittyvää projektia Madhya Pradeshissa, joka on yksi Intian köyhimmistä alueista.Eva Ahlströmin säätiö perustettiin vuonna 2010 teollisuussuvun viidennen sukupolven toimesta. Säätiö tukee ennen kaikkea huonoissa olosuhteissa eläviä naisia ja lapsia niin Suomessa kuin muualla maailmassa.
Säätiö kantaa matriarkka Eva Ahlströmin nimeä. Ahlstömin yrityksen perustaja Antti (1827-1896) ja vaimonsa Eva Ahlström (1848-1920) painottivat jo yli sata vuotta sitten sosiaalisen vastuun kantamista. Eva ja Antti Ahlström tukivat lahjoituksillaan kulttuuria, perustivat kansakouluja ja sairaaloita, sekä rakennuttivat henkilökunnan asuntoja Ahlströmin tehdasalueille ympäri Suomea. Erityisesti kansakoulut olivat lähellä pariskunnan sydäntä. He lahjoittivat merkittäviä summia, jotta tulevien sukupolvien suomalaiset, etenkin tytöt, saisivat hyvän peruskoulutuksen. Ajatus, että omaisuus velvoittaa, on ollut osa Ahlströmin suvun perusarvoista 160 vuoden ajan.
- Iloitsemme suuresti siitä, että Eva Ahlströmin säätiö jatkaa Antti ja Eva Ahlströmin perinnettä, ja kantaa vastuuta nyt myös kehitysmaiden lasten hyvinvoinnista ja koulutuksesta, sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.
Yhteistyön myötä Eva Ahlström säätiöstä tulee Suomen UNICEFin uusin yritysyhteistyökumppani. Lahjoitus tehdään kahdessa osassa ja sopimus on kolmivuotinen.
Lahjoituksella tuetaan Intian Madhya Pradeshin vesi- ja sanitaatioprojektia. Alueella lasten yleisin kuolinsyy on edelleen likaisesta vedestä johtuvat taudit, kuten ripuli. UNICEF aloittaa tänä vuonna alueella kolmivuotisen projektin, jonka tarkoitus on taata asukkaille puhdas vesi. UNICEF rakentaa Madhya Pradeshiin kaivoja, parantaa saniteettihuoltoa ja antaa hygieniakoulutusta. Kun lapset oppivat koulussa hygienian ja puhtaan veden merkityksen, he vievät tietoutta myös koteihinsa. Projektiin kuuluu 150 koulua, joiden kautta tavoitetaan yhteensä 37 500 intialaista lasta ja 15 000 perhettä.
UNICEFin tavoitteena on, että Intian valtio laajentaisi projektin oppeja muualle maahan. Vastaavanlainen UNICEFin projekti on jo toteutettu hyvällä menestyksellä mm. Biharin osavaltiossa.
http://www.evaahlstromsstiftelse.fi/
Tulosta
Jaa
