Hukkuminen lasten yleisin kuolinsyy viidessä Aasian maassa
Hukkuminen on 1-4 -vuotiaiden lasten yleisin kuolinsyy Bangladeshissa, Kambodžassa, Kiinassa, Thaimaassa ja Vietnamissa. Suurin osa hukkumiskuolemista jää raportoimatta.
Tyttö ja poika kävelevät rämeikössä Derai Upazilassa, Bangladeshissa 2. kesäkuuta 2012. Hukkuminen on alueella lasten yleisin kuolinsyy. © UNICEF/BANA2012-00917/Ahsan Khan
UNICEFin tuore raportti paljastaa uutta tietoa viiden Aasian maan lapsikuolleisuudesta. Joka neljäs pienen lapsen kuolema johtuu hukkumisesta tehden siitä yleisimmän pikkulasten kuolinsyyn.
Suurin osa hukkumisista tapahtuu lähellä kotia ja keskellä päivää, kun vanhemmat ovat töissä tai muuten kiireisiä. Hukkuminen on yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa ja uhrit ovat useammin poikia kuin tyttöjä.
Raportti arvioi, että taloudellisten rajoitteiden ja huonojen kulkuyhteyksien vuoksi vain 20 prosenttia tapauksista ilmoitetaan terveysviranomaisille.
Alueella asuu kaksi kolmasosaa maailman lapsista
Hukkumisten ehkäisemisellä olisi merkittävä vaikutus lapsikuolleisuuden vuosituhattavoitteen täyttymiseen. Tavoitteena on alle 5-vuotiaiden kuolleisuuden vähentäminen kahdella kolmanneksella vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2011 lapsikuolleisuus saatiin puolitettua.
Maailmassa hukkuu joka päivä 500 lasta. Hukkumiskuolemat voidaan estää lisäämällä tietoisuutta uimisen vaaroista ja antamalla lapsille uimaopetusta. Esimerkiksi Bangladeshissa yli 4-vuotiaiden hukkumiskuolemat laskivat 90 prosentilla, kun lapset olivat saaneet uimaopetusta.
Lisätietoja:
• UNICEFin raportti: Child Drowning
• Lapsikuolleisuus on puolittunut maailman köyhimmissä maissa
Tulosta
Jaa
