Jenni Haukiosta Suomen UNICEFin suojelija
Tasavallan Presidentin puoliso Jenni Haukio on lupautunut Suomen UNICEFin suojelijaksi.
”Tehtävässään Jenni Haukio liittyy pitkään ja arvokkaaseen perinteeseen. Suomen UNICEFin suojelijana Haukio on mukana luomassa pysyviä muutoksia lapsille kaikkialla maailmassa”, iloitsee Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.
UNICEF on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, joka toimii yli 190 maassa. Teemme pitkäjänteistä työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kansallisuudesta, uskonnosta tai poliittisesta vakaumuksesta välittämättä. UNICEF saa kaikki varansa vapaaehtoisina lahjoituksina hallituksilta ja yksityisiltä ihmisiltä.
Toisen maailmansodan jälkeen myös Suomen lapset vastaanottivat UNICEFin apua. Vuodesta 1951 lähtien suomalaiset ovat puolestaan auttaneet maailman lapsia UNICEFin kautta.
Vuonna 1967 perustettu Suomen UNICEF tekee työtä lapsen oikeuksien eteen niin Suomessa kuin maailmalla, viestii maailman lasten tilasta ja kerää varoja UNICEFin työhön. Toiminnassamme on mukana yli 70 000 kuukausilahjoittajaa, ja kaikkiaan yli 100 000 vakituista lahjoittajaa. Vuonna 2011 keräsimme UNICEFin työhön 18,6 miljoonaa euroa. Suomen UNICEFin perustamisen yhteydessä ensimmäiseksi suojelijaksi lupautui silloisen Tasavallan Presidentin puoliso, rouva Sylvi Kekkonen.
Lisätiedot:
Suomen UNICEF, viestintäjohtaja Jussi Kivipuro, jussi.kivipuro@unicef.fi p. 040 7723407
Tulosta
Jaa
