Jemenissä puhjennut raju tuhkarokkoepidemia
Jo 74 lasta on kuollut tuhkarokkoon viimeisen vuoden aikana Jemenissä. UNICEF aloittaa kiireellisen rokotuskampanjan taudin leviämisen pysäyttämiseksi.

Pieni lapsi on tuotu terveystarkastukseen vuonna 2010 läntisessä Hodeidahin kaupungissa Jemenissä. Vuoden 2011 aikana jemeniläisten lasten terveydentila on heikentynyt: jopa kolmannes lapsista kärsii aliravitsemuksesta ja heitä uhkaavat taudit, kuten tuhkarokko. © UNICEF/NYHQ2010-2843/Brent Stirt
Jemenissä on puhjennut raju tuhkarokkoepidemia, joka uhkaa lasten henkiä. Sairastuneita on tähän mennessä lähes 3000, joista valtaosa on alle viisivuotiaita lapsia. Jo 74 lasta on kuollut tautiin.
Tuhkarokko oltiin jo lähes nujerrettu maasta, mutta pitkittynyt konflikti on estänyt suunniteltujen rokotusohjelmien loppuunsaattamisen. Vuonna 2010 ei sattunut yhtään kuolemantapausta, kun 73 prosenttia jemeniläisistä oli rokotettu tautia vastaan. Levottomuuksien vuoksi 20 prosenttia vähemmän ihmisiä on päässyt rokotusohjelmien piiriin.
Samaan aikaan jopa kolmannes Jemenin lapsista kärsii aliravitsemuksesta, mikä altistaa heidät taudeille.
UNICEF vetoaakin kiireellisen rokotuskampanjan aloittamiseksi, jotta taudin leviäminen saadaan pysäytettyä. UNICEF arvioi tarvitsevansa 2,6 miljoonaa dollaria rokotusohjelman ensimmäiseen vaiheeseen, jonka tavoitteena on rokottaa kaikki alle 10-vuotiaat lapset suurimmilla riskialueilla.
Tulosta
Jaa
