Ihmiskaupan uhriksi joutunut lapsi uhkaa jäädä lastensuojelun ulkopuolelle
Alaikäisten ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on liian erillään kansallisesta lastensuojelusta, todetaan UNICEFin tutkimuksessa.

Kuvan lapsi ei liity tutkimukseen. © UNICEF/NYHQ2006-1040/Brooks
Pohjoismaat ovat työskennelleet aktiivisesti lapsiin kohdistuvan ihmiskaupan ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Uusia lakeja on säädetty ja uhrien auttamisjärjestelmiä on kehitetty.
Juuri valmistuneessa UNICEFin tutkimuksessa on selvitetty, miten auttamisjärjestelmissä huomioidaan kansalliset lastensuojelujärjestelmät.
- Auttamisjärjestelmää tulisi kehittää niin, että se olisi osa lastensuojelujärjestelmää. Ihmiskaupan uhreiksi joutuneet lapset joutuvat liian usein erilleen kansallisesta lastensuojelusta, jolloin heitä kohdellaan ensisijaisesti ulkomaalaisina, eikä lapsina, toteaa Gordon Alexander, UNICEFin Innocenti-tutkimuskeskuksen johtaja.
Uhrit nähdään ensisijaisesti turvapaikanhakijoina
Suomessa alaikäisten ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on osa ulkomaalaislainsäädäntöä. Uhrit nähdäänkin usein ensisijaisesti turvapaikanhakijoina, eikä suojelua tarvitsevina lapsina.
Alaikäisten ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on sijoitettu Oulun vastaanottokeskukseen. Vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho vahvistaa johtopäätöksen avun erillisyydestä.
- Ihmiskaupan auttamisjärjestelmä kykenee hyvin arvioimaan mahdolliset turvauhat, mutta käytännössä lasta auttaa kuntien lastensuojelutyöntekijät. Esimerkiksi akuuteissa tilanteissa tarvitaan usein uhrin kiireellistä sijoitusta ja erilaisia suojelutoimia, Kansanaho toteaa.
Tarvitaan kiinteämpää yhteistyötä
Tutkimuksessa korostetaan lapsen edun periaatetta, jonka vahvistamiseksi tarvittaisiin nykyistä kiinteämpää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Myös koulutusta ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi annetaan toistaiseksi vähän esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla.
Tutkimus herättelee myös miettimään, miksi uhreja tunnistetaan Suomessa niin vähän.
- Suomessa tuntuu täysin unohtuneen se tosiasia, että myös suomalainen lapsi tai nuori voi olla ihmiskaupan uhri, Sirpa Kansanaho muistuttaa.
Yhdenkään hyväksikäytetyn lapsen ei tule jäädä ilman apua ja tukea.
- Alaikäisen ihmiskaupan uhrin kohdatessaan viranomaisen tulisi kiinnittää ensisijaisesti huomiota hyväksikäytön luonteeseen, eikä siihen kanavaan, miten lapsi on päätynyt tilanteeseen. Näin varmistetaan apu jokaiselle apua tarvitsevalle lapselle, sanoo Gordon Alexander.
Lisätietoja:
Tutkimusraportti on ladattavissa Innocenti-tutkimuskeskuksen sivuilta osoitteesta: www.unicef-irc.org
Suomen UNICEF, lapsen oikeuksien asiantuntija Inka Hetemäki, puh. 040 545 4837, inka.hetemaki@unicef.fi
Oulun vastaanottokeskus, johtaja Sirpa Kansanaho, puh. 071 876 3101, sirpa.kansanaho@intermin.fi
UNICEF Geneve, Policy & Advocacy Specialist Jyothi Kanics, puh. +41 797953923, jkanics@unicef.org
Tulosta
Jaa
