Sivu päivitetty: 18.08.2009 13:26
Paloheinän ala-aste
PALOHEINÄN KOULUOlemme n. 440 oppilaan ja 25 opettajan pohjoishelsinkiläinen koulu Paloheinän ulkoilualueen ja Keskuspuiston vieressä. Tässä viihtyisässä maastossa olemme järjestäneet UNICEF-kävelyn jo monena vuonna ja tämän kaikille mieluisan ulkoilutapahtuman aiomme järjestää myös syksyllä 2009. Lisäksi suunnittelemme tulevana kaksivuotiskautena perheille yhteistä iltatapahtumaa, jossa oppilaat esittävät erityistaitojaan musiikissa, liikunnassa jne. Vanhempainyhdistyksen toivomme mukaan hoitamaan tarjoilua.
YK-päivän yhteyteen suunnittelemme kansainvälisyystyöpajoja, joissa musiikin, satujen ja elokuvien kautta oppilaat sekä opettajat tutustuisivat esim. Nepalin tai Laosin lasten koulupäivään. Oppilaat voisivat myydä tarpeettomiksi käyneitä lelujaan vanhojen lelujen kirpputorilla, jonka tuotto lahjoitettaisiin UNICEFille.
UNICEF-kouluna haluamme olla auttamassa kehitysmaiden lapsia. Uskomme, että auttamisen ilo palkitsee meitä kaikkia ja opimme matkan varrella elämästä paljon.
Takaisin UNICEF-koulujen esittelyt sivulle
Tulosta
Jaa
