Unite For Children
Etusivu - Mitä teemme - Terveys
© UNICEF

Terveys

Joka vuosi lähes kymmenen miljoonaa lasta kuolee ennen kuin ovat ehtineet täyttää viisi vuotta. Puoli miljoonaa naista kuolee raskauden aikana, useimmiten heti synnytyksen jälkeen. Sadat miljoonat naiset ja lapset kärsivät aliravitsemuksesta, sairauksista, vaivoista ja vammoista. Aliravittu kehitysmaan lapsi elää usein likaisessa ympäristössä, eikä edes puhdasta juomavettä ole saatavissa. Kun hän sairastuu, hänen mahdollisuutensa selviytyä hengissä ovat pienet. Jos hän menehtyy, syy on useimmiten jokin seuraavista sairauksista: hengitysteiden tulehdus, ripuli, tuhkarokko, malaria, aids.


UNICEF auttaa lapsia

UNICEF auttaa hallituksia tekemään terveystyötä niin, että ne laativat suunnitelmat ja käytännön työn sillä tavalla, että naisista ja lapsista huolehditaan hyvin. Terveysasemia on tiheään. Jos terveysasemat sijaitsevat etäällä, järjestetään liikkuvia tiimejä, jotka käyvät kaukaisimmissakin kylissä. Terveysasemilla ja –tiimeillä on lääkkeet ja rokotteet. Henkilökunta on koulutettu ennaltaehkäisemään, hoitamaan ja neuvomaan.


Rokotukset

Joka vuosi yli kaksi miljoonaa lasta kuolee tauteihin, jotka olisivat helposti estettävissä rokotteilla. Rokotteiden toimittaminen maailman lapsille onkin keskeinen osa UNICEFin työtä. Tavoitteena on antaa jokaiselle lapselle suoja kuutta tappavaa tautia vastaan: kurkkumätää, hinkuyskää, jäykkäkouristusta, tuberkuloosia, poliota ja tuhkarokkoa. UNICEF on johtava rokotteiden toimittaja, 40 prosenttia maailman lasten rokotteista tulee UNICEFilta.

Rokotteiden toimittamisen lisäksi UNICEF kouluttaa terveydenhuoltohenkilöstöä. Pidämme myös huolen siitä, että rokottaminen on järjestelmällistä ja säännöllistä, ja että myös syrjäseutujen lapset saavat rokotuksensa. UNICEFin lahjoittamien moottoripyörien ansioista rokotustiimit pääsevät syrjäisiinkin kyliin. Rokotusten yhteydessä lapsille annetaan vastustuskykyä parantava A-vitamiinilisä. Joissain maissa jatkuva rokottaminen on mahdotonta esim. sisällissodan vuoksi. Näissä maissa UNICEF järjestää kansallisia rokotuspäiviä, joiden aikana rokotetaan miljoonia lapsia. Päivien ajaksi UNICEF neuvottelee aselevon, jotta lapset voidaan rokottaa rauhassa.

Ravitsemus

Lähes kolmasosa kehitysmaiden lapsista on aliravittuja. Aliravitsemus ei ole sama kuin nälkä. Aliravittu lapsi ei saa tarpeeksi proteiineja, energiaa ja hivenaineita.

Imetys on äidin paras keino huolehtia lapsensa ravinnon saannista. UNICEF ohjaa kehitysmaiden äitejä imettämään ja kertoo minkälaista ruokaa lapselle kuuluu antaa. Samalla kun UNICEFin työntekijät rokottavat lapset, he jakavat A-vitamiini- ja rautalisän. Jodin lisääminen suolaan tapahtuu valtakunnallisella tasolla yhteistyössä hallituksen kanssa.

Vesi ja sanitaatio

Lähes 900 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta vettä ja yli 2.6 miljardia vailla kunnollista sanitaatiota. Veden ja vessan puuttuessa lasten on mahdotonta pysyä terveinä ja käydä koulua. Likainen vesi aiheuttaa joka vuosi 1.5 miljoonan alle 5-vuotiaan lapsen kuoleman.

UNICEF on tehnyt töitä kehitysmaiden vesihuollon parantamiseksi 90 maassa jo 40 vuoden ajan rakentamalla ja kunnostamalla kaivoja, vesipisteitä sekä käymälöitä kyliin ja kouluihin.
Oliko tästä sivusta hyötyä?
Paljon (4) Jonkin verran (3) Vähän (2) Ei yhtään (1)
Mielipiteesi tästä sivusta:
Ole hyvä ja syötä numerot tekstikenttään
Liity postituslistalle


Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostilla tietoa UNICEFin työstä ja siitä, mitä lahjoituksellasi saadaan aikaan.

Aiheeseen liittyvää