Sivu päivitetty: 04.02.2013 16:04
SAHELIN RUOKAKRIISI
Kuivuuden aiheuttama ruokakriisi kohdistuu erityisesti lapsiin. Vakava aliravitsemus uhkaa edelleen yli 300 000 alle viisivuotiasta lasta. He tarvitsevat apua nyt.LAHJOITA HÄTÄAPUUN »
Äiti antaa lapselleen terapeuttista hätäapuravintoa UNICEFin tukemassa terveyskeskuksessa Mirriahin kaupungissa Nigerissa. © UNICEF/NYHQ2012-0180/Olivier Asselin Sahelin alueen ruokakriisi – mistä on kyse?
Sahelin alueen ruokakriisin taustalla on vähäiset sateet vuonna 2011. Tämän johdosta sadot jäivät vähäisiksi, mikä puolestaan nosti ruuan hintoja. Kuivuus tappoi myös merkittävän osan karjaa, mikä vaikeutti alueelle perinteisen elinkeinon harjoittamista.Ruokakriisin lisäksi myös alueen turvallisuustilanne on heikko. Tämä asettaa erityisesti naiset ja lapset vaaraan. Yli 320 000 ihmistä on paennut Malin ja Nigerian maansisäisiä konflikteja naapurimaihin, joiden kyky vastata pakolaisten tarpeisiin on heikko.
Länsi-Afrikan alueella on sadekauden tulvien myötä lisääntynyt koleratartuntojen määrä. Sahelin alueen maissa on tänä vuonna raportoitu yli 4500 tartuntaa, joista kuolemantapauksia on 100. Malin ja Nigerin maansisäiset konfliktit lisäävät entisestään tartuntojen leviämisen riskiä.
Mitä UNICEF tekee?
UNICEF lisäsi avustustyötään Sahelin alueella jo vuonna 2011. Olemme toimittaneet kymmeniä tuhansia tonneja hätäapuravintoa, lääkkeitä, puhdasta vettä sekä terveystarvikkeita.Terveydenhoito ja ravitsemus
Toimitamme lapsille hätäapuravintoa, lääkkeitä ja rokotteita. Esimerkiksi maapähkinätahnan, ravintojauheen tai terapeuttisen maidon avulla aliravitsemuksesta kärsivä lapsi toipuu ennalleen.Tähän mennessä olemme esimerkiksi
- hoitaneet yli 850 000 vakavasti aliravittua lasta
- perustaneet yli 4700 ravitsemuskeskusta, joissa lapset saavat hoitoa
- rokottaneet liki 2 miljoonaa lasta tuhkarokkoa vastaan
- toimittaneet yli 7 miljoonalle perheelle malariaverkkoja
Puhdas vesi
Vastaamme puhtaan veden ja sanitaation järjestämisestä katastrofialueella. Jaamme vettä, vedenpuhdistustabletteja, vesikanistereita ja sanitaatiotarvikkeita, kuten saippuaa. Puhdas vesi ja hyvä hygienia pelastavat taudeilta, jotka ovat erityisen vaarallisia aliravituille lapsille.Tähän mennessä olemme esimerkiksi
- toimittaneet yli 400 000 vedenpuhdistustablettia (yksi tabletti puhdistaa 4 litraa vettä)
- jakaneet 10 000 vesikanisteria
- tiedottaneet puhtaan veden ja hyvän hygienian merkityksestä radion kautta sekä kouluttamalla yhteisöjä viemään tietoa eteenpäin.
Suojelu
Lapset tarvitsevat erityistä suojelua nyt, sillä epävarmoina aikoina lapset joutuvat usein koulusta töihin ja tyttöjä uhkaa varhainen naimisiinmeno. Tilanne on vaikein Malissa ja Pohjois-Nigeriassa, missä on meneillään myös maansisäinen konflikti.Osana lastensuojelua
- tiedotamme yhteisöissä lapsia uhkaavista vaaroista
- perustamme lapsille turvallisia paikkoja ja väliaikaisia kouluja pakolaisalueille ja kyliin
Maakohtaisia esimerkkejä UNICEFin työstä
Mali- yli 50 000 vakavasta aliravitsemuksesta kärsivää lasta on saanut hoitoa
- 260 000 alle viisivuotiasta on saanut rokotteen tuhkarokkoa vastaan ja 276 000 poliota vastaan
- alkuvuonna 2012 yli 30 000 lasta on saanut hoitoa ravitsemuskeskuksissa
- lähes 50 000 tonnia avustustarvikkeita saapui lentorahdilla huhtikuussa
- pakolaisalueille on perustettu väliaikaisia kouluja sekä toimitettu vesi-ja sanitaatiotarvikkeita
- yli puoli miljoonaa aliravitsemuksesta kärsivää lasta on saanut hoitoa
- huhtikuussa poliorokotteen sai 20,5 miljoonaa lasta
- yli 150 000 vakavasta aliravitsemuksesta kärsivää lasta on saanut hoitoa
- UNICEF tukee 300 ravitsemuskeskusta Pohjois-Nigeriassa
Yhden lapsen pelastaminen ja auttaminen yli kriisin maksaa karkeasti hieman yli 80 euroa.
Tulosta
Jaa
