Sivu päivitetty: 13.12.2011 12:43
PAKISTANIN TULVAT
Vuoden 2010 ja 2011 Pakistanin tulvat ovat järkyttäneet laajuudellaan. Vuonna 2010 tulvat vaikuttivat 18 miljoonan ihmisen elämään, joista puolet oli lapsia. Kärsineiden määrä oli kolminkertainen verrattuna vuoden 2004 tsunamiin. Tulvat tuhosivat matkallaan miljoonien ihmisten kodit, koulut ja sadot. Nyt tulvista kärsii jälleen jo yli 5 miljoonaa ihmistä.» Vuoden 2011 Pakistanin tulvat: Pakistanilaislapset uhkaavat jäädä ilman apua
» UNICEFin Pakistanin hätäavun tilanneraportti 20.10.2011 (PDF)
» Lahjoita hätäapuun
Mistä on kyse?
Vuosittaiset rankkasateet saavat Pakistanin läpi kulkevan Indus-joen tulvimaan. Tulvat kuuluvat joen varrella elävien ihmisten elämään, mutta eivät vuosien 2010 tai 2011 tulvien mittakaavassa.Vuoden 2010 massiiviset tulvat olivat pahimmat 80 vuoteen. Tulvavedet peittivät viidesosan Pakistanista aina Himalajan alarinteiltä Arabian merelle asti. Se on lähes sama kuin tulvat olisivat vallanneet Suomen Hangosta Oulun läänin eteläosiin.
Nyt tulvista kärsii jälleen jo yli viisi miljoonaa ihmistä, joista puolet on lapsia. Katastrofi koettelee pahiten eteläisen Sindhin maakunnan asukkaita. Yhteensä lähes 2 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa ja tarvitsevat välittömästi apua.
Mitä UNICEF tekee?
UNICEF toimii tiiviissä yhteistyössä Pakistanin hallituksen sekä muiden järjestöjen kanssa katastrofin uhrien auttamiseksi. UNICEF on vastuussa lasten ravitsemuksen, koulutuksen sekä vesi- ja sanitaatiotyön järjestämisestä, sekä osittain lasten suojelusta.UNICEF toimittaa tällä hetkellä yli 400 000 tulvauhrille puhdasta vettä päivittäin. Lisäksi toimitamme alueelle muun muassa hygieniatarvikkeita, rokotteita ja hätäapuravintoa erityisesti aliravitsemuksesta kärsiville lapsille.
Olemme rokottaneet 330 000 lasta tuhkarokkoa vastaan ja 440 000 lasta poliota vastaan. Yli 66 000 lasta käy koulua UNICEFin perustamissa väliaikaisissa kouluissa.
UNICEFin arvioi tarvitsevansa noin 50 miljoonaa dollaria välittömän hätäavun toimittamiseen. Summasta puuttuu 85 prosenttia (6.10.2011).
UNICEFin hätäapu vuonna 2010
Vuonna 2010 tulvat:- tuhosivat tai vahingoittivat 1,8 miljoonaa kotia ja 10 000 koulua
- vaikuttivat 18 miljoonan ihmisen elämään ja aiheuttivat 2000 ihmisen kuoleman
- pilasivat viidenneksen sadoista
- aiheuttivat lähes 10 miljardin US dollarin aineelliset tuhot
ALLA NÄET JOKAISEN KOHDAN VIERESSÄ, KUINKA PALJON LAHJOITETUSTA 10 EUROSTA ON KÄYTETTY KYSEISEEN KOHTAAN.
UNICEFin työn tulokset
Vesi- ja sanitaatiohuolto (n. 4 euroa 20 senttiä)
Suurin onnistuminen: Ainuttakaan vakavaa tautiepidemiaa ei puhjennut, vaikka likainen tulvavesi ympäröi lapsia.- UNICEF jakaa päivittäin puhdasta vettä 5,1 miljoonalle ihmiselle, joista noin puolet on lapsia.
- Asentamamme käymälät palvelevat noin 2,9 miljoonaa ihmistä.
- Hygieniakasvatus on ulottanut lähes 5 miljoonaa ihmistä, joista pääosa on naisia ja lapsia.
Terveydenhuolto (n. 2 euroa 60 senttiä)
Suurin onnistuminen: 98 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista rokotettiin poliota vastaan. Pakistan lukeutuu niihin harvoihin maailman maihin, missä lapsia uhkaavaa poliota esiintyy kotoperäisenä.- UNICEF yhteistyökumppaneineen on rokottanut 11,7 miljoonaa pientä lasta poliota ja 10,4 miljoonaa tuhkarokkoa vastaan.
- Olemme jakaneet yhteensä lähes miljoona malarialta suojaavaa hyttysverkkoa tulvien uhreille.
- Yli 900 000 vanhempaa on osallistunut terveyskasvatukseen, jossa jaetaan tietoa lapsille vaarallisista taudeista, kuten ripulista ja keuhkokuumeesta.
Ravitsemus (n. 1 euro 60 senttiä)
Suurin onnistuminen: Tuhansien lasten henki kyettiin pelastamaan UNICEFin toimittaman hätäapuravinnon avulla, mitä sai yhteensä 350 000 lasta- 2 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta ja 600 000 imettävää äitiä tarkistettiin aliravitsemusta varten ja sai tarvittaessa hoitoa.
- Yhteensä 350 000 aliravitsemuksesta kärsivää lasta on saanut hoitoa UNICEFin tukemissa ravintokeskuksissa tai syrjäseutuja kiertävissä liikkuvissa klinikoissa.
- UNICEF yhteistyökumppaneineen on järjestänyt 10 000 vanhemmille suunnattua tilaisuutta, joissa on kerrottu pienten lasten ravitsemuksesta. Tilaisuuksissa on käynyt yhteensä 300 000 ihmistä.
Koulutus (n. 90 senttiä)
Suurin onnistuminen: Tuhansien koulujen tuhoutumisesta huolimatta sadattuhannet lapset ovat voineet jatkaa koulua.- UNICEFin perustamat 4 250 väliaikaista oppimiskeskusta palvelevat 300 000 lasta.
- 760 000 lasta on saanut koulutarvikkeet.
- Rakenteilla on 500 koulurakennusta, jotka valmistuvat vuoden 2011 loppuun mennessä. Kuusi prototyyppikoulua, joilla haluttiin varmistaa koulujen sopivuus, on jo käytössä.
Lastensuojelu (n. 80 senttiä)
Suurin onnistuminen: Lapset eivät jääneet katastrofin keskellä yksin: 400 000 lasta sai tukea, traumahoitoa ja mahdollisuuden leikkiin sekä lapsuuden jatkumiseen kriisistä huolimatta.- 400 000 lasta on saanut tukea 1200 lapsiystävällisessä tilassa, joita UNICEF on perustanut katastrofialueelle.
- Lisäksi olemme perustaneet naisille 163 turvallista tilaa, jotka ovat palvelleet 11 000 naista.
- Olemme jakaneet vaatteita, huopia, kenkiä yms. yli 500 000 ihmiselle.
» UNICEFin Pakistanin hätäavun vuosiraportti (PDF)
» Lahjoita hätäapuun
Aiheeseen liittyvää
Uusimmat uutiset
Lehdistötiedote: Suomen UNICEFilta 100 000 euroa Pakistanin lasten auttamiseen 13.10.2011”Pystymme estämään lasten katastrofin”, sanoo UNICEFin hätäaputyön asiantuntija Miriam Azar.
» Lue lisää Pakistanilaislapset vaarassa jäädä ilman apua 04.10.2011Varat käyvät vähiin Pakistanin tulvien uhrien avustustyössä.
» Lue lisää Uudet Pakistanin tulvat: UNICEF toimittaa 180 000 ihmiselle puhdasta vettä 30.09.2011UNICEF on lisännyt avustusoperaatiotaan Pakistanissa. Lähes kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan ja tarvitsee apua.
» Lue lisää Tulvat iskivät jälleen Pakistaniin 16.09.2011Pakistan ei saanut olla massiivisilta tulvilta rauhassa kuin vuoden.
» Lue lisää Lehdistötiedote: Vuosi tulvakatastrofista: pakistanilaiset pelkäävät uusia hirmutulvia 29.07.2011Vuosi sitten ”hitaasti vyöryvä tsunami” tuhosi matkallaan miljoonien ihmisten kodit, koulut ja sadot ja jätti lapset tautien armoille. Nyt juuri ja juuri jaloilleen päässeet ihmiset pelkäävät uusien tulvien tuloa.
» Lue lisää
Tulosta
Jaa
