Unite For Children
Etusivu - Lapsen oikeuksien sopimus - Kysymyksiä ja vastauksia lapsen oikeuksien sopimuksesta

Kysymyksiä ja vastauksia lapsen oikeuksien sopimuksesta


Mistä sopimus sai alkunsa?

YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin vuonna 1989 kymmenen vuoden työn tuloksena yleissopimus lapsen oikeuksista. Tämän jälkeen valtiot ovat voineet sekä allekirjoittaa että ratifioida tämän sopimuksen. Jo ensimmäisen voimassaolovuoden aikana 90 maata ratifioi Lapsen oikeuksien sopimuksen. Sopimus astui voimaan 1990 lastenasiain huippukokouksessa, jossa laadittiin samalla julistus ja toimintasuunnitelma lapsen oikeuksien toteuttamisen avuksi.
ratifiointi = sopimuksen hyväksyminen sitovasti

Miten lapsen oikeuksien sopimuksen sisällöstä päätettiin?


Sisällön suunnittelussa olivat mukana hallitukset, kansalaisjärjestöt ja eri lapsialojen asiantuntijat. Se on eri osapuolten näkemys siitä, mikä on kaikille maailman lapsille tärkeää.

Miten tämä sopimus voi turvata lasten oikeudet?

Kun valtio ratifioi sopimuksen, sen täytyy muuttaa lakinsa ja toimintansa sopimusta vastaaviksi. Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvoo komitea, jolle valtiot raportoivat lapsen oikeuksien tilastaan viiden vuoden välein. Komitea antaa valtioille huomautuksia ja suosituksia, joihin valtioiden pitää vastata seuraavan maaraportin yhteydessä. Myös UNICEF ja muut järjestöt vaikuttavat hallituksiin lapsen oikeuksien toteutumiseksi ja tiedottavat lasten oikeuksista niin aikuisille kuin lapsillekin.

Montako maata on mukana?

193 maata (syksy 2009). Vain Yhdysvallat ja Somalia eivät ole ratifioineet sopimusta.

Miksi nämä maat ovat sopimuksen ulkopuolella?


Somaliassa ei ole ollut hallitusta, joka olisi pystynyt sopimuksen ratifiomaan. Yhdysvaltojen oma lainsäädäntö ei ole yhteneväinen Lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa, koskien no. nuorisorikollisten kohtelua ja lapsen tuomitsemista elinikäiseen vankeuteen.

Miten lapsi määritellään?

Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta.

Miten sopimus näkyy UNICEFin työssä?

Sopimus ohjaa kaikkea UNICEFin työtä. Sopimuksen myötä toimintamme ei ole ”vain” hyväntekeväisyyttä, vaan lapsen aseman turvaaminen on lakiin sidottu valtioiden velvoite.

Noudattavatko kaikki sopimuksen jäsenvaltiot sopimusta?

Maailman valtiot ovat edistyneet Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisen lainsäädännön kehittämisessä, mutta valitettavasi eivät riittävästi, haasteita riittää myös Suomessa. Sopimuksen noudattamatta jättämisestä hälyttävimpiä esimerkkejä ovat alaikäisenä rikoksen tehneiden tuomitsemiset kuolemaan. Human Rights Watchin mukaan tammikuusta 2005 lähtien 32 alaikäisenä rikoksen tehnyttä on tuomittu kuolemaan viidessä maassa. Iranissa teloituksia on ollut 26, Saudi Arabiassa 2, Sudanissa 2, Pakistanissa 1 ja Jemenissä 1. Näiden lisäksi on maita, joista ei saada luotettavaa tilastoa. Lapsen oikeuksien sopimus kieltää alaikäisenä rikoksen tehneen tuomitsemisen kuolemaan (artikla 37).
Oliko tästä sivusta hyötyä?
Paljon (4) Jonkin verran (3) Vähän (2) Ei yhtään (1)
Mielipiteesi tästä sivusta:
Ole hyvä ja syötä numerot tekstikenttään
Liity postituslistalle


Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostilla tietoa UNICEFin työstä ja siitä, mitä lahjoituksellasi saadaan aikaan.

Aiheeseen liittyvää